Sisustusuutiset 30 / 2016

Tällä viikolla sisustusuutiset ovat hyvin valaisinpainotteiset – valaisinfriikki tykkää! Suomessa monet taitavat lomailla, joten tällä kertaa uutiset painottuvat kokonaan kansainvälisiin tai pohjoismaisiin lanseerauksiin.

panthella-mini-verner-panton-louis-poulsen-lamp-lighting-design-furniture_dezeen_1568_2-640x457Photo: Louis Poulsen

Louis Poulsen tuo markkinoille tunnetun Panthella-valaisimen pienoisversiona, jonka halkaisija on 250 mm – aiemman 400 mm:n halkaisijan lisäksi. Panthella MINI -valaisimessa on lakattu metallivarjostin, ja värivaihtoehtoja on kahdeksan Verner Pantonin omasta väriuniversumista: keltainen, oranssi, violetti, sininen, punainen, vaaleanpunainen ja kaksi vihreän sävyä. Muita värejä ovat valkoinen, musta ja opaaliakryyli. Panthella-pienoisversiossa on kolme valaistustasoa LED-tekniikalla. Panthella MINI saapuu jälleenmyyjille syyskuussa 2016.

Verner Panton kehitti Panthella-valaisimen alun perin yhteistyössä Louis Poulsenin kanssa vuonna 1971. Verner Pantonin ensisijaisena toiveena oli se, että Panthella lanseerattaisiin metallivarjostimella varustettuna, mutta se ei ollut kuitenkaan teknisesti mahdollista vuonna 1971. Nyt lanseerattavan Panthella MINI:n värit juontuvat Verner Pantonin viimeisestä ”Valo ja väri” -projektista, joka toteutettiin juuri ennen hänen kuolemaansa vuonna 1998. Louis Poulsen on valinnut Panthella MINI:n uudet värit niiden värien joukosta, jotka Verner Panton itse valitsi ainutlaatuiseen universumiin, joka muodosti ”Valon ja värin”.

flos_uutuudet

Photos: Flos

Flos on tuonut markkinoille uutuusvalaisimet nimeltään ”Captain Flint” ja ”Extra”. ”Captain Flint” jalkavalaisimen jalusta on marmoria ja jalka-kupuosaksi on valittavissa messinki tai antrasiitin sävyinen metalli. Valaisimen voi suunnata kahdeksaan eri asentoon. Suunnittelija Michael Anastassiades kertoo, että hän halusi suunnitella valaisimen, jolla olisi kaksi tarkoitusta: valaista tilaa ylöspäin tunnelmallisesti tai suunnata sen alaspäin tehokkaaksi kohdevalaistukseksi.

Michael Anastassiades on suunnitellut myös Flosin toisen uutuusvalaisimen ”Extra” pöytävalaisimen. Valaisimen metalliosaksi voi valita pronssin, hopean tai grafiitinharmaan sävyn. Pyöreää lasikupua saa ainoastaan valkoisena.

houseofrym

Photo: House of Rym

Ruotsalainen House of Rym on julkaissut syysmallistonsa, joka koostuu kauniista astioista, tekstiileistä ja sisustusesineistä. Pilkkuihin hurahtaneena ihastuin etenkin noihin mustavalkoisiin lautasiin. House of Rymiä myydään esim. Hemtexissä ja joissakin sisustusliikkeissä kuten DomDomissa ja Formverkissä.

Photowall_syksy

Photowall laajentaa valikoimaansa klassisilla valokuvilla ja kuvioilla, jotka kuvastavat jännittävää muotokieltä – kaikki kuvat ovat luoneet ”AL Collectionin” talliin kuuluvat artistit eri puolilta maailmaa. Rehevät palmunlehdet ja trooppiset kukat kohtaavat Honduras-papukaijat AL Collectionin värikkäissä tapettikuvissa.


Translation: Interior design news of the week 30. Louis Poulsen lauches a mini version of the classic Panthella lamp. / Flos has released two new lamps called ”Captain Flint” and ”Extra”. / House of Rym have released their AW16 collection. / Photowall releases new collection of wallpapers designed by the AL Collection.

Kesäloman parhaat palat

Niin se neljä viikkoa vierähti nopeasti ja kesälomani alkaa olla lopussa. Vaikka kesälomaan kuului kaikenlaista puuhastelua, enkä pitänyt blogilomaa, olen kuitenkin ehtinyt lomailla juuri sopivasti. Tässäpä pieni kurkistus kesälomani kohokohtiin.

kesa2016--2

Paras aamuhetki: aurinkoinen ja lämmin aamu omalla terassilla kaffikupin äärellä, pyjama päällä.

Paras yllättävä hetki: pimeä yöllinen uintireissu mökillä lämpimässä merivedessä

mina

Paras lomarutiini: nukkuminen pitkään ja valvominen myöhään

Paras aktiviteetti: pojan jalkkispelien seuraaminen Kokkola Cupissa koko perheen voimin

kesa2016-0270

Paras pikkuostos: kauan ihailemani HAY:n ”Crinkle” torkkupeitto ihanasta Legera-putiikista

Parhas apu: oma sisko, joka neuvoi meitä Koodin visiitillä saunatuvan sisustuksen suhteen

kesa2016--5

Paras ilta: tyttöjen ilta rakkaan ystäväni kanssa meidän saunatuvalla ja myöhemmin vielä kaupungilla

Paras herkku: Mankun leipoma kakku marjojen kera

kesa2016--3

Paras miniloma: risteily Viking Gracella yhdistettynä pieneen mökkilomaan

Paras blogihetki: blogikollegoiden treffaaminen asuntomessujen pressipäivässä

kesa2016-

Paras yhteinen askare: talon maalaus, joka on ihan mukavaa yhdessä ja hyvän musiikin tahdissa

Paras onnistuminen: saunatuvan muutos

kesa2016-0275

Parhaat kesäkukat: loman alussa ostetut harsokukat, jotka näyttävät edelleen kauniilta (kuivahtaneinakin)

Paras juttu mikä jäi tekemättä: kesäkukkien hankkiminen terassille – hyvin tuli tunnelmaa ilman niitäkin

kesa2016--6

Paras lasten aktiviteetti: pallokuoppa naapuroston lasten kanssa (kyllä, tuo perinne jatkuu onneksi vielä)

Paras loman huipennus: helle ja lähiranta, yhteiset uimaretket

Vaikka minä palaan maanantaina töihin, jää muu perhe vielä lomailemaan. Siksi uskon, että kesäinen fiilis ei katoa vielä mihinkään ja ehdimme tehdä pieniä kesäreissuja iltaisin ja viikonloppuisin. Nautitaan vielä kesästä vaikka loma loppuisikin!


Translation: My summer holidays are almost over. We’ve had such a nice summer! And it is not over yet. Although I have to go back to work, we can still enjoy the warm summer days in the evenings and on the weekends.

Taloinspiraatiota Ruotsista

Nyt kun täällä meillä on kirjoiteltu paljon asuntomessuista, päätin vähän tutkia millaisia uutuustaloja länsinaapurissamme tehdään. Ihailen usein ruotsalaisten sisustuslehtien talomainoksia, joissa talot poikkeavat jonkin verran suomalaisesta perinteisestä tyylistä. Nyt löysin tällaisen ”alumiinitalon”, jonka on suunnitellut arkkitehtitoimisto Förstberg Ling. Talon nimi on House for mother” ja se valmistuu Linköpingin ”asuntomessuille” vuonna 2017. Ruotsalainen brändi Hem on sisustanut talon omilla tuotteillaan ja minusta kokonaisuus näyttää oikein kivalta.

alumiinitalo-958

alumiinitalo--2

hfm-015_ceee0d2f-b767-45d8-9fbf-c8394223e31d_2048x2048

d3a3b511-2f6b-4c51-93dd-76b37716dde0-640x958

0c37384d-aaff-40d5-9ff3-63edcc51531d-640x405

b2809048-3460-4d71-831b-817b08cd20e9-640x958

alumiinitalo-

605f5558-ad3c-4583-968e-384eae27dcc3-640x861

Onhan tämä talo aika pelkistetty ja sisustuksellisesti melkoisen stailatun oloinen, mutta uskon, että normaali elämä tuo tähänkin kohteeseen sitä kaivattua eloisuutta. Eniten pidän talon muodosta; olen haaveillut jo pitkään, että jos vielä joskus rakennamme uuden talon, tulisi sen olla tällainen ”perustalon” muotoinen ja haluaisin, että tuo muoto näkyisi myös talon sisällä (kuten tässä esimerkissä). Tässä talossa on vähän samaa henkeä kuin Seinäjoen asuntomessujen ”Kotolassa”. Itse lisäisin tähän vielä joitakin kodikkaita elementtejä.

Huomaan, että inspiroidun vahvasti erilaisista muodoista niin sisustuksessa kuin arkkitehtuurissakin. Meidän talossa pidän tosi paljon pulpettikatosta ja talon korkeudesta, rimoituksista ja etuoven koristeportista. Noita samoja elementtejä toisin uuteenkin taloon, mutta pulpettikaton sijaan talo olisi tällainen jyrkästi harjakattoinen. Aah, kyllä niitä haaveita riittää vaikka kuinka, mutta täällä kodissa on hyvä olla.


Translation: House inspiration from Sweden. This house is designed by Förstberg Ling architects. The house is called ””House for mother” and it is a part of the housing exhibition in Linköping, Vallastaden 2017. The interior decoration is from Hem.

Photos: Hem and Förstberg Ling