Vuosi 2016 Valkoisessa Harmajassa

On vuoden viimeinen päivä, istun nojatuolinurkkauksessa ja, perinteiseen tapaan, on aika kerrata mennyt blogivuosi. Vuosi 2016 oli minulle kiireisin vuosi ikinä niin päivätyössäni kuin blogitöiden parissa. Täytyy sanoa, että olen todella nauttinut kaikista mahdollisuuksista ja haasteista, joita olen kohdannut ja vaikka välillä on väsyttänyt, koen että tällainen kiivas rytmi sopii parhaiten minun luonteelleni. Vuoteen on mahtunut monta innostumisen ja onnistumisen hetkeä!

tammikuu_2016

Tammikuu 2016 alkoi perinteisellä sisustustrendilistauksella – hmm, kuinkahan hyvin ennusteeni pitivät paikkaansa? Kotona maalasimme makuuhuonetta ja sisustin meille väliaikaisen makuuhuonenurkkauksen olohuoneeseen. Olohuoneessa nautittiin joulun jälkeisestä, selkeämmästä ilmeestä ja vuoden tulppaanipäivänä minä vietinkin magnoliapäivää. Remontin valmistuttua postailin kuvia makuuhuoneen uudesta, tummansinisestä ilmeestä. Listasin vuoden 2016 suunnitelmia (kaikki eivät toteutuneet) ja kerroin blogimuutostani tänne meillakotona.fi -sivustolle. Jännitin blogimuuttoa kovasti, mutta se osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi ja olen viihtynyt erinomaisesti täällä.

helmikuu2016

Helmikuussa 2016 kirjoittelin ajatuksiani sisustusbloggaamisesta. Minulla oli ehkä vähän haikea olo, sillä tuntui että moni sisustusbloggaaja halusi muuttaa blogiaan useamman aihepiirin lifestyle-blogiksi. Kerroin kahvilasta, jonka pääsin sisustamaan uusiksi. Hullaannuin puuteriroosan ja tummansinisen väriyhdistelmästä ja sävy-sävyyn sisustamisesta. Helmikuussa pääsin Iittalan kutsumana reissulle Tukholmaan seuraamaan Iittala X Issey Miyake ”Pause for Harmony” -malliston lanseerausta. Yhteistyö Iittalan kanssa jatkui koko vuoden ajan ja siitä olen erityisen kiitollinen. Kirjoitin myös Tukholman huonekalumessuista (osa 1 ja osa 2). Loppukuusta tein yhteistyötä Marimekon kanssa ensimmäistä kertaa – todella huippujuttu sekin! Julkaisin helmikuussa myös suloisen videon meidän vanhasta Viivi-kissasta, joka hullaantui pahvilaatikosta.

maaliskuu2016

Maaliskuussa 2016 nautittiin kevättalven auringonsäteistä ruokailutilassa ja vietettiin rentouttavia hetkiä. Avotakassa julkaistiin ensimmäinen minun kokoamani sisustusjuttu, joka käsitteli sohvia. Avotakan Löydöt-palstalle kokosin myöhemminkin poimintojani – enpä olisi osannut tällaista mahdollisuutta ennustaa 8 vuotta sitten, kun ensimmäisiä blogitekstejä rustasin! Kotona sisustelin ihanilla Iittalan tuotteilla niin olohuoneessa, makuuhuoneessa kuin ruokailutilassakin. Pääsiäistäkin vietettiin.

huhtikuu2016

Huhtikuussa 2016 kirjoittelin keittiön avohyllyistä ja sisustuksen välitilasta. Löysin kauniita ja ekologisia kertakäyttölautasia, joilla katettiin synttärisankarin pöytä. Sisustelulle ja siivoukselle ei oikein löytynyt aikaa ja totesinkin, että parhaiten kevätilme syntyy kotiin ihan vain auringonsäteistä. Huhtikuussa tuli täyteen viisi vuotta asumista tässä kodissamme. Vietin myös pienen blogiloman, sillä matkustimme Teneriffalle – se olikin ihana reissu!

toukokuu2016

Toukokuussa 2016 kokeilin vanhaa sisalmattoa olohuoneeseen, mutta se ei lopulta suoristunut kunnolla ja päätyi takaisin varastoon. Tehtiin keväisiä pihahommia ja sisustelin oksilla. Monen vuoden odotus palkittiin, kun meille saapui vihdoin takka! Terassille löytyi suloinen pikkupuu (on vieläkin toivottavasti hengissä) ja Marimekon värikkäät astiat ja tekstiilit toivat kesän terassille. Toukokuussa ideoin saunatuvan remonttia. Koko alkuvuoden jatkunut yhteistyö Kannustalon kanssa alkoi huipentua asuntomessutalon valmistumiseen ja pääsin seuraamaan, kun Helena Karihtala viimeisteli Pohjanmaa-talon sisustusta.

kesakuu2016

Kesäkuussa 2016 mietin mm. uutta hyllyä olohuoneeseen ja sisustin makuuhuoneen kesäisen raikkaksi. Pojan huoneessa tehtiin helppo sisustuspäivitys ja kirjoitin sisustuksen pienistä, ilmaisista päivityksistä. Annoin ideoita vihersisustamiseen, mutta meidän pihalla oli kaikki vähän vinossa. Kirjoittelin myös toimivasta keittiöstä. Vietettiin koti-juhannusta ja nautittiin juhannussaunasta. Pääsitte kurkistamaan etukäteen Kannustalo Pohjanmaan pihapiiriin. Kesäkuussa aloitimme pienen bloggaajaryhmän kanssa kuukausittaiset teemapostaukset. Minä valitsin ensimmäisen teeman, joka oli kodikas sisustus.

heinakuu2016

Heinäkuussa 2016 koti kaunistui mm. ihanilla kukkalakanoilla ja luonnonkukilla. Olohuoneessa sisustelin luonnonläheisesti ja hullaannuin pallomaisista muodoista. Kirjoittelin ensitunnelmia Seinäjoen asuntomessuilta sekä mitä toisin asuntomessuilta omaan kotiin. Vein teidät kattavalle kotikierrokselle Kannustalo Pohjanmaahan – oli todella mielenkiintoista päästä seuraamaan asuntomessutalon valmistumista vuoden aikana! Saunatuvan ”kujeinen” ilme valmistui ja oli vuorossa äänentoistojärjestelmän hankkiminen. Juuri, kun saunatuvan pintaremontti valmistui, alkoi talon ulkomaalauksen suunnittelu. No, kyllä heinäkuussa ehdittiin lomaillakin.

elokuu2016

Elokuussa 2016 maalattiin taloa ja sisustettiin remontoitu saunatupa äänentoiston ehdoilla. Punnitsin vaihtoehtoja olohuoneen uudeksi matoksi ja kirjoitin kodin toimivimmasta ratkaisusta. Olin aistivinani jo henkäyksen syksystä ja loppukuusta nautittiin takkatulen lämmöstä ja kätevän emännän marjapiirakasta. Elokuu huipentuu täälläpäin aina Venetsialaisiin.

syyskuu2016

Syyskuussa 2016 poimin maljakkoon ihania rikkaruohoja ja olohuoneeseen saapui uusi upea matto. Syksyinen sisustusinspiraatio kohdistui makuuhuoneeseen ja pohdin mitä ovat minun ”Pause for Harmony” hetkiä. Syyskuussa tein siskon kanssa reissun Helsinkiin ja Habitareen. Meillä oli niin mukavaa – pitäisi ottaa pian uusiksi! Kävin myös vierailulla Hakolan huonekalutehtaalla Jurvassa. Vietin myös hidasta aamukahvihetkeä ja tunnelmallista sushi-iltaa vanhempieni kauniissa kodissa. Ruskea tulee taas -postaus herätti vilkasta keskustelua.

lokakuu2016

Lokakuussa 2016 testailin VSCO-filmejä ja kirjoittelin siitä, kuinka kauneus on katsojan silmässä. Päivien lyhentyessä valaistiin kaamos yhteistyössä Iittalan kanssa. Minulla oli myös oma osio Iittalan verkkosivuilla, missä annoin vinkkejä sisustamiseen pimeään vuodenaikaan – olin niin innoissani tästäkin! Eteiseen syntyi tunnelmaa uuden tauluasetelman myötä ja makuuhuoneen seinä täydentyi String-hyllyillä. Fiilistelin punertavia eucalyptyksen oksia ja listasin kolme asiaa eri kategorioissa. Olohuone piristyi oranssilla värillä ja kirjoittelin myös viininpunaisesta sisustustrendistä.

marraskuu2016

Marraskuussa 2016 alettiin jo fiilistellä joulua, kun otimme ensiaskeleet joulun tunnelmaan. Meidän perheen viikkorytmi muuttui, kun palasin takaisin 5-päiväiseen työviikkoon. Arkea helpottamaan palkkasin siivousapua. Herkuteltiin Baileys rockyroad fudgella ja nautittiin kotoisista kulmista. Väkersin eucalyptyskranssin (kuten aika moni muukin bloggari) ja tein hyasinttiasetelman Urna-maljakkoon. Kauniit mustavalkoiset printtitaulut toivat uutta ilmettä kotiin.

joulukuu2016

Joulukuu 2016 alkoi joulutunnelmoinnilla. Julkaisin vihdoin vuoden 2017 printattavan kalenterin – kiitos ihanasta palautteesta, jota olette antaneet siitä! Itsenäisyyspäivänä suuntasin Pihkalan Maijan kanssa kohti Romanian Transylvaniaan, missä pääsimme tutustumaan Tiscan mattotehtaaseen. Tuosta reissusta riittää vielä kirjoitettavaa ensi vuonnakin. Innostuin stailailemaan kotiin kolme erilaista jouluilmettä (mustavalkoinen, luonnonläheinen ja perinteinen). Innostuin myös vastailemaan jouluisiin kysymyksiin. Välipäivinä tein oman ”Vuoden parhaat” listaukseni sekä kerroin vuoden 2016 mieluisimmista sisustushankinnoista.

Huh, olipa vuosi! Tätä listausta tehdessä muistuu mieleen miten paljon tähän vuoteen onkaan mahtunut kaikenlaista. Innolla odotan mitä ensi vuosi tuokaan tullessaan.

Oikein lämmin kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta ja onnellista uutta vuotta 2017!

Suuri kiitos myös tämän vuoden yhteistyökumppaneilleni luottamuksesta ja inspiroivista yhteistyömahdollisuuksista!

Kiitos / Thank you:
A-lehdet – Audiokauppa – Baileys – Balmuir – By Lassen – Contura – Daniel Wellington – Ellos – Gedigo – Genelec – Hobby Hall – Husqvarna – Iittala – Kannustalo – Kauneussalonki Alexandra – Kukkakauppa Mari Havia – Legera – Marimekko – Nespresso – Petra-keittiöt – Sisustuksen Koodi – Stala – Teknos – Tisca – Värisilmä Colour Cafe


Translation: A recap of 2016 in my Valkoinen Harmaja blog. What a year it has been! I have been very busy both in my daily job as well as in blog work, but I have enjoyed all the opportunities and challenges very much! Thank you for all my dear readers and the collaboration partners in 2016. <3 Looking forward to new year and everything it has to offer. Happy New Year everybody!

Vuoden 2016 mieluisimmat sisustushankinnat

Tiedän tiedän, vuodenvaihde lähestyy ja monissa blogeissa muistellaan kulunutta vuotta. Minusta se on kiva perinne ja luen mielelläni muiden koosteita. Mutta ennen kuin julkaisen oman koosteeni blogivuodesta 2016, ajattelin listata tämän vuoden mieluisimmat sisustushankintani.

contura-1098

Vuoden 2016 suurin hankintamme oli tietysti takka. Ei sitä puhtaaksi sisustushankinnaksi voi kutsua, mutta tietysti otan sen mukaan listaukseeni. Takan myötä koko olohuone-ruokailutila täydentyi sellaiseksi kuin sen piti ollakin. Takkamme on Conturan 596 Style -malli pyörivällä aluslevyllä – juuri tällaisesta takasta olimme haaveilleet monta vuotta. Kirjoittelin takasta tarkemmin postauksissa ”Takka – kodin lämmin sydän” ja ”Takka”.**

linum_luonnonlaheista-9095

Voiko kauniita koristetyynyjä olla koskaan liikaa? Sisustusbloggaaja vastaa tietysti, että ”ei”. Tänä vuonna koristetyynyvalikoimani täydentyi mm. kuvassa näkyvillä Linumin tyynynpäällisillä (ruskea samettityyny sekä siniharmaapilkullinen tyyny) sekä kauan haaveilemallani Vitran Eames-koristetyynyllä. Jälkimmäinen on tuliainen Tukholmasta; palasin siellä vielä erikseen, juuri ennen lähtöä, Illums Bolighusetiin hakemaan tyynyni alesta, sillä muuten se olisi jäänyt harmittamaan. Tämä koristetyynykombo oli minulle niin mieluinen, että en vaihtanut niitä toisiin koko syksyn aikana.

hay_crinckle-0559

Vielä on pakko mainita yksi olohuoneen pehmoinen tunnelmantuoja: HAY:n Crinkle -torkkupeitto. Se on niin ihana! Materiaali on miellyttävän tuntuista ja peitto on aivan unelman pehmeä. Meillä käydäänkin usein pientä kisaa siitä kuka tämän torkkupeiton ehtii nappaamaan ensimmäisenä.

iittala_-0578

Astiakaappikin koki tänä vuonna täydennystä, kun uusin vanhoja, kuluneita juomalaseja uusiin. Iittalan Kastehelmi-sarjan eri sävyiset juomalasit ihastuttavat joka päivä ja ovat myös meidän lasten lemppareita. Minä ja tyttöni tykätään eniten tuosta hiekansävyisestä versiosta, kun taas miesväki valitsee mieluiten tummanharmaat lasit. Samalla täydensin myös kahvi- ja teemukikokoelmaani. Kirjoittelin tarkemmin näistä ale-ostoksistani ”Täydennystä astiakaappiin” postauksessa.

iittala_valaise_kaamos-4093

Rakastan kauniita valaisimia (ja tuoleja) – kuten varmaan tiedättekin – ja tänä vuonna kotiutin yhden upean valaisimen: Iittalan harmaan Leimun*. Uskon, että Leimu-valaisimesta tulee vielä kotimainen designklassikko. Valaisin on löytänyt vakiopaikkansa meidän tarjoiluvaunusta.

uusi_matto-2710

jouluinen_koti-6058

Monta vuotta olohuoneessa palvellut Linie Designin ”Asko Mixed” -matto muutti saunatupaan ja hankin olohuoneeseen lopulta kaksi mattoa. Sisustuksen Koodista löysin ihanan beigen sävyisen ”Charles” maton (Linie Designin sekin). Joulun alla ihastuin Hobby Hallin lettimattoon, joten kotiutin myös sen. Lettimatto sopii hyvin talviseen sisustukseen ja kevään lähestyessä on taas ”Charles” maton vuoro. Ajattelin tosin kokeilla Charles-mattoa myös meidän ruokailutilaan…

Pakko mainita myös tuo kuvassa näkyvä Marimekon ”Urna” maljakko* – sekin on yksi tämän vuoden lemppareistani!

saunatupa-0792

Saunatupa sai kesällä uuden ilmeen, kun seinät maalattiin ja äänentoistojärjestelmä uusittiin. Samassa yhteydessä sisustus päivittyi kotoa jo löytyvillä huonekaluilla ja tekstiileillä. Yksi uusi sisustushankinta saunatupaan kuitenkin tehtiin; nimittäin paksut pellavaverhot. Pitkät verhot hankittiin parantamaan akustiikkaa ja peittämään valkoiset pimennysverhot elokuvanautinnon lisäämiseksi. Tarpeeksi paksua ja kauniisti laskeutuvaa pellavakangasta löytyi lopulta paikallisesta Halpa-Hallista. Lisää saunatuvan sisustuksesta voit lukea ”Saunatuvan (lähes) valmis sisustus” postauksesta. Sitä saunatuvan sohvaa emme sitten vielä uusineetkaan…

Lue myös: Vuoden 2015 mieluisimmat sisustushankinnat / Vuoden 2014 mieluisimmat sisustushankinnat


Translation: My favourite purchases for the home this year. We finally bought a fireplace (Contura)! / I bought some lovely cushion covers (from Linum and Vitra) and a super soft throw (HAY Crinkle). / I renewed my glass collection with some Iittala Kastehelmi drinking glasses. / My lamp collection grew by one: Iittala Leimu, which I got to keep from my styling job for Iittala. / I bought two new rugs for the living room (Linie Design ”Charles” and one from Hobby Hall). / And lastly, I must say that dark grey linen curtains were the perfect choice for our entertainment room in our sauna house.

*tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta / sponsored products from collaborations

**takasta saatu alennusta blogiyhteistyön myötä / a discount received for the fireplace in collaboration with Contura

Vuoden parhaat

Ennen kuin käännetään katse tulevaan vuoteen ja sen tuomiin sisustustrendeihin, ajattelin listata vuoden 2016 parhaimmat sisustusuutuudet. Valitsin omat suosikkini seitsemästä eri kategoriasta keskittyen suomalaisiin brändeihin. Vuoden 2016 sisustuksellisesti parhaat poiminnat, olkaa hyvä:

Paras yhteistyömallisto

iittala_ixi_pause_for_harmony_2016_inspiration_rgb_horisontal7_jpg

Photo: Iittala

Vuoden 2016 parhaaksi yhteistyömallistoksi valitsen Iittalan ja Issey Miyake Design Studion ”Pause for Harmony” malliston, josta olenkin vuoden aikana kirjoitellut blogissani yhteistyön merkeissä. Mallisto sisältää upeita, ajattomia sisustustuotteita astioista kodintekstiileihin. Pause for Harmony -malliston tuotteet ovat monikäyttöisiä ja niitä voi helposti yhdistää muihin astiasarjoihin. Yhteistyön myötä Iittala sai roppakaupalla kansainvälistä huomiota ja saamme olla ylpeitä tästä suomalaisesta brändistä.

Paras tekstiili

woodnotes

Photo: Woodnotes

Vuoden 2016 parhaaksi tekstiiliksi valitsen Woodnotesin ”Big Stripe” maton. Matossa on 10 cm leveät raidat ja värivalinnan mukaan matosta saa joko hyvin hillityn ja klassisen tai hyvinkin rohkean ja persoonallisen version. Värivaihtoehtoja on 24 ja standardimalleja kahdella värivaihtoehdolla on viisi erilaista.

Paras huonekalu

adea-mr-jones-sohva

Photo: Adea

Parhaaksi huonekaluksi valitsen kotimaisen Adean ”Mr. Jones” sohvan. Sohva mukailee klassista Howard-sohvan muotokieltä, mutta nykypäivän otteella. Mr. Jones -sohva henkii nykypäivän sisustustrendejä ja on saanut mukavasti huomiota myös muissa Pohjoismaissa. Koeistuin sohvaa Habitaressa ja ihastelin sen ”älypehmustetta”, joka palautui itsestään takaisin muotoonsa. Istuinmukavuus on huippua!

Paras sisustusesine

marimekko_kevat4

Photo: me (styling for Marimekko)

Vuoden 2016 parhaan sisustusesineen valinta on helppo: Marimekon Urna-maljakko. Carina Seth-Andersonin suunnittelema eleetön vaasi on kaunis sellaisenaankin, mutta lähes mikä tahansa kukkakimppu, risuoksa tai vaikkapa hyasinttiasetelma näyttää siinä kauniilta. Maljakosta lanseerattiin myös harmaa ja vihreä versio.

Paras esiintulo

matri-201631319-web

Photo: Matri

Vuoden 2016 parhaan esiintulon teki minusta perniöläinen Matri. En ollut kuullutkaan kyseisestä yrityksestä, mutta heidän kaunis osasto Habitaressa sekä upeasti stailatut kuvat ympäri sisustuslehtiä ja -blogeja kiinnittivät varmasti monen huomion. Nykyisin suomalais-saksalaisessa omistuksessa oleva yritys valmistaa laadukkaita sänkyjä sekä makuuhuonetekstiileitä.

Paras sisustustapahtuma

habitare2016-2925

Photo: me (from Habitare)

Vuoden 2016 parhaaksi sisustustapahtumaksi on ehdottomasti valittava Habitare-sisustusmessut. Habitare uudistui tänä vuonna hienosti ja upeasti stailatut messuosastot pääsivät ansaitsemallaan tavalla esille. Mieleen jäivät värikkäät messuosastot ja kansainvälinen tunnelma.

Paras brändiuudistus

familon_1779

Photo: Familon

Vuoden 2016 parhaimman brädiuudistuksen tunnustuksen antaisin kotimaiselle Familonille. Familon on uudistanut vuodemallistoaan entistä sisustuksellisemmaksi. Sänkyjen ilme on muutettu entistä yhtenäisemmäksi muiden Familon-tuoteryhmien kanssa. Visuaalisena ihmisenä suurimman vaikutuksen minuun ovat tehneet kuitenkin kauniisti stailatut kuvat ja ajan hermolla olevat makuuhuonetekstiilit.

Olisitko valinnut samoin?

Lue myös: Avotakan valinnat: vuoden 2016 parhaat kotimaiset kalusteet


Translation: Before the year ends, I like to take a look back and choose my favourites in different interior categories. I focus on Finnish brands only. My 2016 interior awards go to the following categories and brands: Iittala and Issey Miyake for best collaboration line ”Pause for Harmony” / Best textile: Woodnotes ”Big Stripe” rug. / Best furniture: ”Mr Jones” sofa from Adea. / Best interior accessory: Urna vase from Marimekko. / Best emerge: Matri. / Best interior event: Habitare Fair. / Best brand renewal: Familon.