Iltasiivoukset

kupit

astiat

kupitlautaset

leikkisalaatti

leikkikeittio

nupitjamitta

ylapeti

apulainenTänään siivosimme leikkimökin. Vasta keväällähän se suursiivous tehtiin, joten nyt vain vähän siistittiin paikkoja. Pikkuapulainen auttoi ahkerasti ja alkoi sitten innoissaan leikkiä siistissä mökissä. Kippoa ja kuppia löytyy jos jonkinlaista. Neiti halusi ne itse järjestää. Leikkimökin lattia on vielä maalaamatta ja kyllä muutama muukin kohta kaipaa vielä pikkuisen maalia pintaan. Jos sitten viikonloppuna…?

Nyt meinaan käpertyä mansikoiden ja uuden Elle Interiörin kanssa sohvannurkkaan rentoutumaan. Ellen kannesta löytyy melkein yhtä paljon väriä kuin meidän leikkimökistä…

elle

Hienoja väriyhdistelmiä. Mutta nyt höpinät sikseen ja inspiroitumaan… Mukavaa iltaa teillekin!

Neon Retro

Minusta mielenkiintoinen ja persoonallinen sisustus syntyy yhdistelemällä uutta ja vanhaa, kalliita design-esineitä ja edullisimpia tuotteita iloisesti toisiinsa. Ehkäpä sitä voisi kutsua yhdeksi tämän aikakauden sisustussuunnaksi. Tai ainakin minusta tuntui jossain vaiheessa, että lähes jokaisessa ruotsalaisessa sisustuslehdessä ja -blogissa sisustajat määrittelivät oman tyylinsä syntyvän designklassikoista, kirppislöydöistä ja edullisista Ikea-hankinnoista (ja olen minäkin tainnut joskus määritellä oman sisustustyylini niin ;)). Mutta kivoja sisustustuotteita löytää edullisesti muualtakin kuin Ikeasta.

Moni sisustusalan yritys on viime aikoina stailannut imagoaan ja tuotevalikoimaansa uudelleen. Yksi sellainen yritys on Ellos. Muistan kiinnittäneeni jonkin aikaa sitten huomiota Elloksen upeasti stailattuihin kuviin, joiden takana oli ruotsalainen suosittu sisustusbloggari Frida Ramstedt, joka kirjoittaa Trendenser-blogia ja iPad-lehteä. Olen ihan innoissani, että tänä syksynä minäkin saan olla mukana Elloksen syksykampanjassa valitsemassa kiinnostavia tuotteita heijastamaan heidän kolmea erilaista trendisuuntausta: Neon Retro, Real Simple ja Love Stories. Ja mikä parasta, luvassa on kivat arvontapalkinnot lukijoilleni seuraavan neljän viikon ajan!

ellos_neon retro

1. Ferm Living kolmiotarrat / 2. Maja-tyynynpäällinen / 3. Vihreällä kangasjohdolla varustettu kattovalaisin / 4. Charla-pussilakanasetti / 5. Neulosrahi / 6. Corina-tyynynpäällinen / 7. Pöytävalaisin neonoranssilla johdolla / 8. Pyöreä metallipöytä / 9. Claire-tyynynpäällinen / 10. Fran-torkkupeitto / 11. Graafisesti kuvioitu muovimatto / 12. Metallikori / 13. Pyöreä tarjotin

Yksi tämän hetken kuumimmista sisustustrendeistä ovat voimakkaat värit, jopa neon värit. Hillitty ripaus neon väriä tai herkullisen pastellista sävyä tuo mukavasti potkua muuten neutraaliin sisustukseen. Varsinkin harmaaseen tai beigeen yhdistettynä näyttävät neon värit upeilta! Voimakkaat värit näkyvät yksityiskohdissa: neutraalin värisen tyynyn saumauksessa, lampun johdossa tai muutamassa koristetyynyssä. Koko asuntoa ei suinkaan ole tarkoitus vuorata neon väreillä, vaan ihan pieni ripaus riittää.

neon retro ellos

Ellos Homen designvastaava Ulrika Sjövall kuvailee syksyn sisustustrendejä seuraavasti: ”Persoonallisuus ja omintakeisuus jatkavat myös voittokulkuaan. Koti sisustetaan yhdistelemällä vanhaa, uutta, perittyä, matkamuistoja, halpaa ja kallista. Koti kuvastaa omistajansa persoonaa.” Lisää syksyn sisustustrendeistä voit lukea täältä.

neonretropaketti

Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa Elloksen Neon Retro -tuotepalkinto. Valitsin pakettiin omia suosikkejani, jotka sopivat minusta kivasti Neon Retro -tyyliin. Arvontapalkinto (kuva yllä) sisältää harmaa-valkoraidallisen Charla-lakanasetin parivuoteeseen, yksinkertaisen kattovalaisimen virhreällä johdolla, Fran-torkkuhuovan, Corina-tyynynpäällisen ja kätevän metallikorin. Palkinnon arvo on noin 119 euroa.

Näin osallistut arvontaan:
Jätä kommentti tähän postaukseen lauantaihin 3.8.2013 klo 23.59 mennessä.

Muista täyttää kommentointilomakkeen sähköpostikenttä, jotta tavoitan sinut mikäli arpaonni suosii juuri sinua. Sähköpostiosoitteita ei julkaista, mikäli osoite on kirjoitettu sille varattuun kenttään.
Sunnuntaina 4.8. arvon onnellisen voittajan.

EDIT: ARVONTA-AIKA ON UMPEUTUNUT.

Ensi viikon maanataina käynnistyy sitten uusi Ellos-arvonta, uudella teemalla nimeltään Real Simple.

ARPAONNEA!

 P.S. Elloksen uusi syyskuvasto kolahtaa postilaatikoista ihan näinä päivinä. Sieltä voit bongata lisää ihanuuksia!

Blogiyhteistyo

ellos

Usein kysyttyä 2013

Ajattelin, että nyt olisi aika tehdä jälleen postaus minulta usein kysytyistä kysymyksistä. Minulta kysytään usein samoja kysymyksiä kommenteissa ja sähköpostitse, joten on kätevää jos vastaukset on koottuna valmiiksi yhteen postaukseen. Kaksi UKK-postausta olen tämän blogin historian aikana tehnyt (vuonna 2011 ja 2012). Ehkäpä tästä postaussarjasta tulee joka vuotinen tapa… 😉

Ylivoimasesti eniten kysymyksiä tulee edelleen olohuoneen matosta. Siihen vastaus löytyy edellisestä UKK-postauksesta (matto on Linie Designin ”Asko Mixed”). Mutta heti perään on tänä vuonna kysytty eniten seuraavia…

hay_trayMinkä merkkiset ja minkä kokoiset ovat sohvapöytämme? Sohvapöydät ovat HAY-merkkiset ja mallin nimi on ”Tray table”. Meillä on kaksi valkoista pöytää koossa 60×60 cm sekä yksi pienempi musta pöytä koossa 30×30 cm. HAY:n sivuilta löytyy kaikki mahdolliset kokovaihtoehdot. Vaihtelen pöytien paikkaa niin, että välillä sohvapöytinä on molemmat valkoiset pöydät ja välillä yksi valkoinen ja musta pöytä. Pöydät asettelen vähän lomittain, en ihan samaan linjaan. Pöydät olen hankkinut Sisustuksen Koodista tänne muuton yhteydessä.

terassin_poytaTerassin pöydän mitat? Mankku nikkaroi terassin pöydä minun ohjeideni mukaan rakennusajan jämäpuutavarasta (linkki postaukseen). Pöydän mitat ovat 250×84 cm ja se on 76 cm korkea.

valitilan_laattaMikä välitilan laatta meillä on? Välitilan mosaiikkimainen laatta on Laattapisteen ”EP Trento Nacar”. Mosaiikkipalat ovat kauniin muotoisia, mutta kiiltelevät liikaa minun makuuni. En etukäteen arvannut, että valo osuisi laattoihin näin voimakkaasti. Siispä haaveilen välillä välitilaan marmorista tai valkoisista peruslaatoista. Tämä laatta on lisäksi haastellinen pitää puhtaana runsaiden saumojen takia. Kaikki laatavalintamme kokosin aikoinaan tähän postaukseen, mutta ainakin lasten kylppärin musta mosaiikki ehti vaihtua matkan varrella.

leikkimokin_mitatLeikkimökin tarkat mitat? Leikkimökistä kysellään usein. Se on Kirsi Valantin Kannustalolle suunnittelema malli. Valitettavasti minulla ei ole mökin tarkkoja piirrustuksia ja mittoja, sillä hankimme mökin valmiina. Mökistä on myynnissä myös pienempi versio, jonka mitat löytyvät Kannustalon verkkokaupan sivuilta. Heiltä voi myös kysellä tämä kookkaamman mallin mittoja ja hintaa, niin tulee varmasti oikea vastaus.

lumovalotMinkä merkkiset ulkovalaisimet ovat? Ulkovalaisimemme ovat kotimaiset, Ketosen valmistamat ”Lumo” nimiset. Näitä myydään rautakaupoissa (esim. K-raudassa). Tykästyin aikoinaan tähän malliin kovasti, sillä valaisin on samalla yksikertaisen moderni ja kodikas. Lumo-valaisimet tuovat ripauksen pehmeyttä talomme jyrkkiin kulmiin ja moderniin ilmeeseen.

Vinkiksi voisin mainita vielä sen, että moneen juttuun saattaa löytyä vastaus käyttämällä blogini oikeassa palkissa olevaa haku-kenttää. Tietysti minulta saa aina kysyä ja yritän auttaa parhaani mukaan (ja vastata niin pian kuin mahdollista).