Neljän ruoka -palvelu

Viime viikolla saimme koettaa jotain aivan uutta ja erilaista arkiruokaa. Sain nimittäin blogini kautta yhteistyöehdotuksen lähteä kokeilemaan ”Neljän ruoka” konseptia viikon ajaksi. Yrityksen idea on toimittaa koko viikon ruokakassi resepteineen kotiovelle saakka. Näin ei tarvitse miettiä, mitä ruokaa minäkin päivänä laittaisi; kaikki on mietitty valmiiksi ja tarvikkeet sisältyvät ruokakassiin. Omasta kaapista tulisi löytyä vain peruskuiva-aineet, mausteet jne. Tuskailen usein sitä, että pyöritämme samoja ruokia arjessamme, joten tämä konsepti vaikutti juuri sellaiselta, joka sopisi meidän perheelle.

Ruokakassia odotettiin innolla. Vihdoin se saapuikin, vaikkakin reilun tunnin myöhässä. Kassin sisältö näytti vähäiseltä; yleensä sitä kuvittelee, että viikon verran ruokaa olisi suuri määrä. Reseptit olivat vain ruotsiksi ja koska kassi tuli myöhässä, teimme maanantai-iltana muuta ruokaa.

Alku oli siis vähän nihkeä, mutta seuraavana päivänä sain reseptit sähköpostiini suomeksi ja ruokakokeilu saattoi alkaa. Viikoksi olisi luvassa Lämminsavustettua lohta ninon-kastikkeen kera, Täyteläinen kinkkupiiras, Kermainen sienirisotto paistettujen tomaattien kera, Chili con carne ja Possun noisetit tuorejuustokastikkeen ja soseutettujen porkkanoiden ja perunoiden kera.

Ensimmäiseksi päätin kokata lohen, jotta se olisi mahdollisimman tuoretta. Reseptin mukaan lohi piti savustaa savustuspurujen kanssa. Ne eivät kuitenkaan kuuluneet ruokakassin sisältöön, eivätkä ne kuulu meidän kuivakaapin perusvarustukseen, joten savustus jäi. Kypsensin lohen perinteisesti uunissa ja yritin muita osin noudattaa reseptiä. Lopputulos oli ihan onnistunut, etenkin ninon-kastike oli hyvää, vaikka sen koostumus ei varmaan ollut ihan sellainen kuin oli tarkoitettu, mutta se oli kokin vika. 🙂

Keskiviikkona tein possun noisetteja. Tätäkin reseptiä sovelsin hiukan, sillä olen allerginen porkkanoille (jätin ne pois). Tämänkin annoksen paras osuus oli kastike, joka oli todella helppo tehdä ja maku oli kohdallaan.

Torstaina teimme sitten chili con carnea. En ennen ollut tehnyt pavuista mitään, mutta ei se ollutkaan vaikeaa. Tämä reseptiä noudatin lähes täsmällisesti – kaapista ei vain löytynyt vasikanfondia. Hyvää oli.

Perjantaina teimme muuta ruokaa, sillä viikko oli ollut työrintamalla rankka. Lauantaina pyöräytimme sitten sienirisoton. Tällä kertaa Mankku hoiti pääosan kokkailusta. Työmatkojen ja muiden menojen takia tämä oli ensimmäinen päivä, kun hän pääsi osallistumaan tähän kokeiluun. Risotto onnistui hyvin ja paistetut tomaatit olivat maukkaita.

Yksi resepti jäi sitten lopulta toteuttamatta, sillä emme jaksaneet leipoa kinkkupiirasta. Sen sijaan pilkoimme kinkun ja laitoimme sen valmiin peruna-sipulisekoituksen kera uuniin. Hyvää tuli silläkin tavalla.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että tämä ruokaviikko oli hyvä kokemus. Välillä se tuntui stressaavalta ja painostavalta, että ”nyt täytyy tehdä tätä ruokaa”, mutta toisaalta se opetti minulle, että kyllä kiireisessäkin arjessa ehtii kokeilla uusia reseptejä ja että ei pitäisi ajatella sen olevan niin vaikeaa. On vain niin helppoa pyörittää aina niitä samoja tuttuja reseptejä. Jotkut Neljän ruoka -reseptit olivat meidän mielestä kyllä ehkä pikkuisen liian vaivalloisia toteutettavaksi pitkän työpäivän jälkeen. Mutta suosittelen kokeilemaan! Saa vähän vaihtelua arkeen. Neljän ruoka -kotisivuilta pääset alkuun!

Pikkuneiti sisustaa

Kun kerran oli lastenhuoneista puhetta, niin kurkataanpas samalla meidän tyttären huoneeseen. Sielläkin on tapahtunut pientä muutosta – neidin omasta ehdotuksesta.

Eräänä päivänä neiti nimittäin siirsi itse pöydän ikkunan edestä keskelle lattiaa; siinä olisi kuulemma parempi paikka. Samalla hän ilmoitti, että haluaa nukkekotinsa lattialle. Pois nurkassa olleen Lack-pöydän päältä. Lattialla olisi kuulemma parempi leikkiä. No, tokihan talo siirrettiin heti.

Eikä mennyt aikaakaan, kun hän topakasti ilmoitti myös, että ei pidä enää sängynpäällä olleesta valkoisesta prinsessaverhosta. Sanoi suorastaan inhoavansa sitä, joten otimme sen heti pois. Olin aika yllättynyt, sillä muuten hän on niin kovin neitimäinen ja tykkää kaikenlaisista hörhötyksistä. Verho taisi kuitenkin olla vähän epäkäytännöllinen: se ei aina meinannut pysyä paikoillaan, vaan tuli välillä häiritsevästi eteen.

Nyt sänkynurkkaus näyttää vähän paljaalta. Mietin, että voisi olla kiva jos seiniä maalattaisiin sellaisilla utuisen pastellisilla sävyillä; ikkunaseinä hennon vaaleanpunaisella, mutta ei kuitenkaan liian pinkillä, ja viereinen seinä vähän khakin sävyisellä harmaalla. Yritin etsiä Tikkurilan sivuilta sopivia värejä:

Värit näyttävät varmasti luonnossa erilaisilta kuin tietokoneruudulta, joten täytyy vielä tutkailla vaihtoehtoja tarkemmin. Muutenkin se, että huoneen jokainen seinä olisi eri värinen, mietityttää minua vielä. Ehkä pelkästään lisäämällä muutaman seinähyllyn ja taulun, tulisi tuosta nurkkauksesta viimeistelty. Saa nähdä mihin ratkaisuun päädytään…

 

Translation: Our four-year-old daugther also wanted to change her room a little. She moved the table to the centre of the room and wanted to place the doll house on the floor (before it was on the table in the corner of the room). Then she announced that she hated the ”princess curtain” that used to be over her bed, so we removed it. Now the corner where the bed is, seems a little unfinished. Maybe we could paint the walls with two different soft shades; a hint of pink and a khaki shade. On the other hand, maybe a few pictures and a shelf on the wall would do the trick. We’ll see what happens…

Säntillistä

Tavoitteenani on saada järjestettyä meidän kirjahylly uudestaan nyt viikonloppuna. Tämä kuva inspiroi minua. Meille tuskin tulee kuitenkaan noin säntillisesti järjestettyä hyllyä, sillä hyllyyn on tarkoitus laittaa muutakin kuin kirjoja. Ja aina sinne kertyy ajan myötä kaikenlaista romua…

Mukavaa viikonloppua!

Translation: I’m planning to re-organise our bookshelf this weekend. This photo inspires me, although I know our bookshelf will never be as organisised as this. Have a nice weekend!

Photo by Trevor Tondro for The New York Times via Today you inspired me