Joululahjaideoita vol. 1

Huomenna alkaa jo marraskuu – joulu alkaa lähestyä. On aika alkaa suunnitella joululahjoja. Lapsille lahjojen ostaminen on suhteellisen helppoa, mutta aikuisilla tuppaa yleensä olemaan ”jo kaikkea”, joten lahjojen miettiminen saattaa tuottaa päänvaivaa. Lahjan antaminen on kuitenkin niin mukavaa, että olisi kiva antaa ainakin jotain pientä.

Poimin Houmin valikoimasta lahjaideoita, jotka sopivat moneen makuun:

Kahvikuppeja tarvitaan aina ja Design House Stockholmin graafisen mustavalkoiset kupit sopivat moneen kattaukseen ja niitä voi yhdistää esim. Teema-sarjaan. Kuppeja saa erikseen sekä neljän kappaleen pakkauksessa.

Yrteistä oli jonkin aikaa sitten puhetta täällä blogissa. Houmin valikoimasta löytyy useampikin vaihtoehto yrttien säilytykseen ja yrttiruukuissa kasvit säilyvät kauemmin elossa. Kollaasiin valitsin Sky Planterin ja Eva Solon yrttiruukun.

Sagaformin kaunis Mekano-kynttelikkö on sopii moderniin joulukattaukseen ja siitä voi itse muotoilla haluamansa muodon. Tämän kynttelikön ottaisin mieluusti omaan kotiin.

Sagaformin Keep-purkki sopii sekä moderniin että vähän perinteisemmän tyyliseen kotiin. Nättiä purkkia pitää mielellään esillä keittiössä.

Steltonin termoskannu on loistokapine! Meillä on ollut sellainen jo useamman vuoden ahkerassa käytössä. Pidämmekin tätä aina esillä keittiössä.

Lapsillekin löytyy Houmista vaikka mitä mukavaa, kuten esim. tämä Kidsonroofin nukkekoti. Siitä tulee varmasti hauskan näköinen, kun antaa lasten itse värittää ja kuvittaa sen mieleisekseen.

Design House Stockholmin Block-valaisin on klasikko, joka löytyy varmasti useasta suomalaiskodista. Tämä valaisin sopii moneen paikkaan; yöpöydälle, sivupöydälle tai vaikkapa kirjahyllyyn. Meidän Block on tällä hetkellä eteisen lipaston päällä.

Ei muuta kuin joululahjaostoksille! Paketit ehtivät vielä hyvin perille ennen joulua. 🙂

Makuuhuoneen pienet muutokset

Makuuhuoneemme on pinnoiltaan valkoinen. Mietimme raksavaiheen alussa, että olisimme laittaneet päätyseinään tapettia tai että olisimme maalanneet sen harmaaksi. Lopulta kuitenkin päädyimme siihen, että jätämme huoneen ihan valkoiseksi. Huoneen tunnelma muuttuu kuitenkin pienellä vaivalla: vaihtamalla sängyn tekstiilejä. Eilen testailin eri vaihtoehtoja.

Lähtötilanteessa kaikki on valkoista:

Pidän eniten valkoisista lakanoista. Petaan sängyn yleensä rentoon tyyliin, en hotellimaisen säntillisesti. Kun tähän valkoiseen lisätään pelkät värikkäät tyynyt, syntyy viimeistellympi petaus:

Mummon virkkaaman peitteen lisäys muuten valkoiseen petaukseen antaa lämminhenkistä ja kodikasta ilmettä:

En ole muuton jälkeen vielä laittanut sänkyyn helmalakanaa, sillä ihastuin taannoin Lotta Agatonin stailauksiin, joissa hän oli jättänyt sängyn rungon ruudut näkyviin (kirjoittelin siitä täällä). Seuraavassa petauksessa annoin ruutujen näkyä ja laitoin sängylle deniminsinisen Hemtexin päiväpeitteen ja ikivanhan jenkkityynyn:

Kaapista löytyy myös siskolta saatu Lexingtonin marjapuuron värinen päiväpeite. Yhdistin siihen Linumin raitatyynyn sekä Kenzon kankaasta ompelemani putkityynyn:

Lopuksi piti vielä testata mustavalkoista värimaailmaan olohuoneen puolelta lainattujen tyynyjen ja torkkupeiton avulla:

Samaa ideaa voisi testata jossain vaiheessa myös olohuoneen puolella…

Laajakuvaa

Mankku on pyytänyt ystäviään meille saunomaan (saatiin muuten vihdoin ne saunan lasit). Sain lainata Juhan kameran laajakulmaobjektiivia ja nappasin muutaman kuvan meidän kodista.

 

 

 

Haluaisin kovasti oppia enemmän valokuvauksesta ja mennä johonkin valokuvauskurssille. Olen niin hätäinen, että yleensä vain nopsaan näpsäisen kuvat ja usein on sitten horisontti vinossa yms. Säädän yleensä itse kameran säädöt (kuvaan Canon 450D:llä) ja varsinkin hämärässä on vaikea löytää oikeita asetuksia. Jalustaa en yleensä jaksa kaivaa esille. Mutta blogikuvat saavatkin minusta olla kotikutoisia – ei tarvitse olla täydellistä. 😉