Paperin valkoinen Harmaja

Sisustuspostauksen jälkeen olisi vaihteeksi paluu rouheampaan raksaelämään. Onhan täällä vielä kuitenkin paljon tekemistä.

Monet tuttavamme ovat kyselleet, että milloin aloitamme terassi- ja pihatyöt. Olemme päättäneet, että maalaamme talon ensin, sillä tarvitsemme henkilönosturia ja silloin on kätevää, ettei tarvitse varoa niin paljon terasseja tai istutuksia. Niinpä olemme viime päivinä miettineet sopivaa valkoisen sävyä talon ulkomaaliksi…

Tässä olisi vaihtoehtoja:

Ympyröidyt vaihtoehdot ovat ne, jotka päätyivät harkintalistalle. Ja kyllä, nämä ovat kaikki valkoisia, vaikka vierekkäin sävyt näyttävät harmahtavilta.

Tikkurilan Paperi-sävyllä olemme maalanneet talomme sisäseinät. Samaa sävyä saa myös ulkomaalina ja se oli heti yksi varteenotettava vaihtoehto. Muut värimallit ovat Teknoksen.

Mankku haki pienen purkin jokaista noista kolmesta valkoisen sävystä ja maalasi niillä osan saunarakennuksen seinää.

Alimmainen sävy on selkeästi liian sinertävä, joten se jäi heti laskuista pois. Jäljelle jäi Paperi (yllä vasemmalla) ja T1325 (kuvassa valkoisimmalta näyttävä). Näillä kahdella piti vielä maalata toista seinää suuremmalta alueelta:

Selkeää eroa sävyjen välillä ei huomaa, mutta koska T1325:n värimallipala näyttää lievästi punertavalta, emme uskalla valita sitä (vaikka se seinään maalattuna näyttää sävyistä valkoisimmalta). Olisi kamalaa jos talo näyttäisi hivenenkään vaaleanpunaiseen vivahtavalta! Niinpä ulkomaalin sävyksi valikoitui Tikkurilan Paperi. Varma valinta.

Minä järjestelen kotia sisällä kuntoon ja Mankku maalaa ulkona taloa. Näin aiomme viettää vapun. On meillä kyllä vähän grillaustarpeitakin jääkaapissa…

Mukavaa vappua!

Uuden kodin sisustuskuvia

Meillä on kylässä mieluisia vieraita Turusta. Siskoni auttoi minua kodin järjestelyssä ja somistuksessa. Vielä täällä on keskeneräistä, mutta tässä muutamia sisustuskuvia Valkoisesta Harmajasta – vihdoin.

Olohuone

 

 

 

 

 

 

 

 

Ruokailutila

 

 

 

Makuuhuone
Äiti toi minulle mummoni virkkaaman peiton. Halusin laittaa sen makkariin tuomaan kontrastia moderniin sisustukseen.

Muuttovalmiit Kannustalot

 

kuva

Viime viikolla uutisoitiin Kannustalon ostaneen Oravais Talo -valmistalotehtaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kohta Kannustaloja saa myös muuttovalmiina! ”Oravais Talon tuotevalikoimaa omalla tavaramerkillä kehitetään edelleen, jonka lisäksi Oravaisten tehtaalla tuotetaan Kannustalon tuotemerkille omaa muuttovalmista mallistoa.” (lue lisää täältä)

 

Näin olleen, Kokkolan asuntomessuilla esitellään kolme Kannustaloa: Kannustalon ”omat” mallit (kivitalo sekä isovanhempien talo) sekä uusi Kannustalon ja Oravais Talon yhteistyössä toteutettu kohde. Kävimme eilen ajelemassa asuntomessualueella ja Oravais Talo näytti ihan Kannustalolta.

Saakohan siis kohta Harmajaakin muuttovalmiina…?