Yrttiympyrälle seuraaja, jee!

Välillä sitä saa niin mieluista postia, että tulee ihan liikutuksesta tippa linssiin. Niin kävi vähän tuon yrttiympyrästäni kertovan postauksen jälkeen. Anna-Liisa lähetti minulle viestin, että 8-vuotias Ahti oli innostunut ympyrästä niin paljon, että halusi rakentaa samanlaisen.

SP_Anna-Liisan kommentti

Mukana seurasi myös isomummu Anna-Liisan ottama kuva, ja julkaisen sen tässä vanhempien luvalla.

Komea on yrttiympyrä ja komea on sen tekijäkin. Kuvan otti isomummu Anna-Liisa Viitanen

Komea on yrttiympyrä ja komea on sen tekijäkin. Kuvan otti isomummu Anna-Liisa Viitanen

Eikö olekin hieno?! Ahti on itse valinnut ympyrään kasvit, siellä on siis ruohosipulia, timjamia, rakuunaa, minttua, sitruunamelissaa ja vielä paprikaa ja chiliäkin. Hyvin valitut perusyrtit, ja vähän tulisuutta vielä chileistä. Ahti on syystä ylpeä yrttiympyrästään, ja niin taitaa kyllä olla isomummu Anna-Liisakin Ahdista. Hyvä Ahti!

Ihanaa, että puutarhahommia tehdään lasten kanssa. Hyötykasvit varsinkin ovat lapsille mieleen, niistä kun saa syötävääkin. Itsekin muistan, kuinka lapsena ensimmäistä kypsää tomaattia kannettiin kasvihuoneesta kuin juhlasaatossa ikään, kalleimpana aarteena. Puutarhan tuoksut, maut, kesäiset päivät ja yhdessä tehdyt puuhat jättävät mieluisan muistijäljen, joka säilyy.

Kiitos viestistä ja kuvasta Ahti ja Anna-Liisa, tulipa hyvä mieli!

Yrttiympyrä puutarhaan

SP_Yrttiympyrä2

Saanko esitellä: yrttiympyräni. Tai oikeastaaan puoliympyräni. Tuohon kohtaan ei järkevästi mahtunut kokonaista ympyrää, ja tilankäytön kannalta se ei tässä olisi ollut kovin järkevääkään. Tällainen vähän venytetty puoliympyrä hyödyntää parhaiten tässä kohdassa olevan tilan. Soma, eikö totta?

Salvia viihtyy hyvin paahteisessakin paikassa, ja saattaa talvehtiakin.

Salvia viihtyy hyvin paahteisessakin paikassa, ja saattaa jopa talvehtia.

Paikka on paahteinen ja ruokamultaa tässä kohdassa on vain parikymmentä senttiä, sitten tulee kallio vastaan. Mutta yrtit viihtyvät hyvin! Talvimärkyyttä tässä ei ole, eikä vesi jää seisomaan sateisinakaan kausina.

SP_Mäkimeiramin kukka Yrttiympyrässä

Yrttiympyrälle kannattaa siis valita lämmin ja suojaisa paikka, ja maan tulee olla läpäisevää. Savimaahan yrttejä ei kannata istuttaa. Yrttien juuret ovat hentoiset, joten ne viihtyvät kevyehkössä, jopa hiekkaisessa maassa.

SP_yrttiympyrän rakentaminen

Yrttiympyrä kannattaa perustaa kunnolla, jotta siitä on iloa pitkäksi aikaa, eivätkä yrtit joudu kilpailemaan rikkaruohojen kanssa. Jos maa on kovin rikkaruohojen vaivaamaa tai epäilee maalevinnäisiä kasvitauteja, kannattaa yrttimaa perustaa uudelle mullalle. Maata kaivetaan suunnitellun yrttiympyrän kohdalta pois noin 20-25 cm syvyydeltä, ja kuoppaan levitetään maisemointikangas. Sitten päälle tuodaan reilu parinkymmenen sentin kerros hyvää ja puhdasta pussimultaa, mukaan voi sekoittaa reilusti hiekkaakin. Maisemointikangas pitää maa-ainekset erillään, eikä paikalle tuotu uusi multa valahda ajan mittaan puutarhan perusmaan joukkoon.

Maisemointikangas uuden mullan alla pitää yrttiympyrän rikkaruohottomana ainakin jonkin aikaa.

Maisemointikangas uuden mullan alla pitää yrttiympyrän rikkaruohottomana ainakin jonkin aikaa.

Kivinä voi käyttää luonnonkiviä, pihakiviä tai tiiliä. Tiilet tosin murenevat maassa ajan mittaan. Kivien tehtävä on pitää yrtit erillään omissa osastoissaan, mutta ennen kaikkea ne varaavat auringossa lämpoä, ja luovuttavat sitä kasveille kylminä öinä ja päivinä. Kivet ladotaan säteittäin, ja säteiden poikki kulkevat kivirivit muodostavat lokeroita, joihin kasvit istutetaan.

SP_Yrttiympyrä puolivalmiina

Mikään ei tosin estä tekemästä ympyrän sijaan muitakin muotoja, oma mielikuvitus ja käytettävissä oleva tila sanelevat yrttimaan mallin. Omassa yrttiympyrässäni monivuotiset yrtit talvehtivat hyvin yli kovan viime talvenkin, jopa ranskalainen rakuuna selvisi ankarista pakkasista.

SP_Kreikkalainen basilika yrttiympyrässä

Basilikat omassa osastossaan.

Lannoitustahan yrtit eivät paljoa kaipaa, pari kourallista orgaanista luonnonlannoitetta yrttimaalle kerran kesässä riittää. Varsinkin loppukesästä lannoitusta kannattaa välttää, jos haluaa yrttien talvehtivan hyvin. Runsas ravinteiden saanti estää kasvien talvilepoon asettumista.

Kuninkaalliset timjamit ´Lady Di´ja ´Silver Queen´

Kuninkaalliset timjamit ´Lady Di´ja ´Silver Queen´

Yrttiympyrä kannattaa muuten sitten perustaa paraatipaikalle oleskelualueen tuntumaan tai ulko-oven lähelle. Paitsi että sitä on mukava katsella, yrttejä tulee käytetyksi paljon enemmän, kun ne ovat käden ulottuvilla eivätkä piilossa pihan perällä.

SP_Mäkimeirami Aurum Yrttiympyrässä