Puutarhamatkoista haaveillen

SP_Kimppu1tammi.jpg

Eilinen päivä meni laulaessa matkamessuilla. Keikkojen jälkeen ehdin vähän kiertelemäänkin, ja jotenkin kaikki aurinkoiset ja lämpimät kohteet vetivät puoleensa…

SP_keikalla_matkamessut.jpg

Pysähdyin ihailemaan jalokivien väreissä hehkuvia strelitzioita eli kolibrikukkia, niistä muistuivat mieleen reissut Madeiralle, Teneriffalle ja miksei Havaijillekin. Joltain tuollaiselta matkalta toin tuliaisiksi strelitzian taimen. Sain sen kyllä kukoistamaan viherkasvina, lähes metrin mittaiset lehdet olivat syvän vihreät ja komeat, mutta kukkia ei koskaan kuulunut. Kaipa kasvi olisi kukkiakseen tarvinnut enemmän valoa ja lämpöä, etelän herkkä kaunotar kun on. Ihanan pröystäileviä nuo rehvakkaat kukinnot kyllä ovat, nimensä mukaisesti kuin eksoottisia lintuja.

Strelitziat hehkuivat Matkamessuilla

Strelitziat hehkuivat Matkamessuilla

Puutarhamatkoja on luvassa tänä keväänä lähemmäs ja kaemmas. Tukholman messut ja Viron tapahtumat täytyy käydä katsomassa, ja toukokuun alussa odottaa risteily Välimeren maisemiin. Lontoossa yksi lempikohteistani on Chelsea Physic Garden, vuonna 1673 apteekkariopiskelijoita varten perustettu puutarha, jossa kasvavat sulassa sovussa niin eksoottisemmat lääkekasvit kuin kotoisat perunat ja persiljat. Siellä saivat opiskelijat tutustua kasvien lääkinnällisiin käyttömahdollisuuksiin ja opiskella niiden kasvatustakin. Puutarha on rauhallinen keidas muurien suojassa keskellä Lontoon vilskettä, ja ehdottomasti visiitin arvoinen.

SP_ChelseaPhysic_kyltti

Latva-artisokka Lontoon Physic Gardenissa

Latva-artisokka Lontoon Physic Gardenissa

SP_ChelseaPG_punainen_kärry

Aino-kissa on pysytellyt sisätiloissa näillä pakkasilla, vaikka viihtyykin yleensä ulkona tarhassaan talvellakin. Mutta liika on liikaa, toteaa Ainokin, ja tyytyy tiirailemaan oravia ikkunanlaudalla istuen.

SP_Ainokurkkaus.jpg

Uutta kohti

SP_pinkit tulppaanit

Tervetuloa ensimmäistä kertaa Sonjan puutarhaan uudelle paikalle! Ja onnittelut uunituoreelle meilläkotona.fi-sivustolle, jolla tämä minunkin blogini pitää majaa tästä päivästä lähtien. Sivusto näyttää kiinnostavalta ja monipuoliselta koko kodin puuhapaketilta! Mukava olla täällä kivassa joukossa, toivottavasti te lukijatkin tykkäätte.

SP_peltikissa talvella

Puutarha elää vielä hiljaiseloa hangen alla, mutta puutarhaharrastajien korvien välissä käy sitäkin kovempi kuhina. Tämä aika vuodesta on niin ihana: pää täynnä suunnitelmia ja haaveita tulevasta kasvukaudesta ja kasvivalinnoista. Ja kutkuttavia vaihtoehtoja pullistelevat siemenluettelot vielä lisäämässä vääjäämättömästi nousevaa puutarhakuumetta!

Ihan kohta on pikkutaimien aika

Ihan kohta on pikkutaimien aika

Näin se on varmasti tarkoitettukin. Kesken ankarimman talven saamme ensimmäinen hennonvihreän lupauksen keväästä, mielessä alkaa itää uusia asioita, ja kohta itääkin jo ikkunanlaudalla.

SP_lehtikaalin taimet

Olohuoneiden ikkunanlaudat ovat sellaisenaan liian pimeitä kasvatuspuuhaan, joten jos haluaa kasvattaa tanakoita taimilapsia, kannattaa nyt laittaa kasvivalot tilaukseen. Omalta ikkunanlaudalta en vaivaudu niitä edes enää ottamaan pois, lamput vain sammutetaan silloin, kun taimetettavaa ei ole. Ja koska ikkunanlaudoilta tila loppuu tietysti alta aikayksikön, Pehtoori on pyynnöstä askarrellut kasvatushyllykön. Tavallinen, puinen hylly on saanut hyllylautojen alapuolelle kiinteät kasvivaloputket. Täytyy vain pitää huolta siitä, että taimet ovat jo kasvunsa alkuvaiheessa tarpeeksi lähellä lamppuja, jotta varret eivät venähdä pitkiksi valoon kurkotellessaan.

Yrtit tarvitsevat lisävaloa talvella

Yrtit tarvitsevat lisävaloa talvella

Ja kun puutarhaharrastajien kekseliäisyys on tunnetusti huippuluokkaa, olisi nyt kiva kuulla teidän konstinne. Millä lailla huolehditte siitä, että pikkuiset taimet saavat tarpeeksi valoa kasvukaudella? Rohkeasti jakamaan vinkkejä, kaikki otetaan innolla vastaan!

Kuolemattomien yrttikin on selvinnyt talvesta ikkunanlaudalla

Kuolemattomien yrttikin on selvinnyt talvesta ikkunanlaudalla

Perjantaina olen muuten esiintymässä matkamessuilla, tällä kertaa laulajan ominaisuudessa. Mutta tokihan olen aina innolla valmis juttelemaan myös puutarha-asioista, joten jos satutte kohdalle, tulkaa kuuntelemaan musiikkia ja jututtamaan! Perjantaina 22.1. siis, iltapäivällä klo 13-16 tasatunnein, ja osasto on Eckerö Linen.