Pudokkaista mehevä omenapiirakka

SP_Pudokkaat_omenat1

Kun elämä tarjoilee sitruunoita, tehdään sitruunamehua. Ja kun se tarjoilee omenoita, tehdään piirakkaa. Viime viikon kovat tuulet pudottelivat omenoita puista enemmänkin, mutta sitä ei kannata murehtia, vaan kääntää tilanne edukseen. Ei muuta kuin omenapiirakan tekoon! Syysomenat ovat vielä tässä vaiheessa sopivasti hapahkoja siihen tarkoitukseen.

SP_Pudokkaat

Erilaisia omenapiirakan ohjeita on kertynyt reseptikirjaan kymmeniä, mutta nyt teki mieli omenapiirakkaa Amerikan malliin. Sellaista paksumpaa, jossa on pohja ja kansi, ja välissä mehevää täytettä. Sitä semmoista, jota Mummo Ankka jäähdyttelee ikkunanlaudallaan – ja jonka Aku Ankka tai veljenpojat nyysivät, kun mummon silmä välttää. Muistan vieläkin lapsuudesta sen piirretyn pätkän, jossa Aku ikään kuin leijuu piirakan ihanan tuoksun päällä suoraan mummon ikkunalle. Se nauratti silloin kovasti. Piirakka myös näytti kansineen hyvin erilaiselta kuin meidän perinteiset kotoisat mallimme, ja tuumasin, että se on varmasti erityisen hyvä.

SP_pudokkaat_omenat2

Tässä siis meidän tämän vuoden ensimmäinen omien omenoiden omppupiirakka. Resepti on jälleen tuunailtu usean eri ohjeen pohjalta, mutta ah, niin herkullinen.

SP_pudokkaat_omenapiirakka

Omenapiirakka Amerikan malliin

Taikina:
5 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
½ tl suolaa
170 g voita tai margariinia (jääkaappikylmänä)
1/2 – 1 dl kylmää vettä

Täyte:
1 kg hapokkaita omenoita (pudokkaita/syysomenoita, Granny Smith on hyvä lajike, jos hankit omput kaupasta)
2 dl hillosokeria
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
50 g voita
½ dl vehnäjauhoja

Voitelu:
kuohukermaa
sokeria

SP_Pudokkaat_piirakkapala

1. Leikkaa kylmä rasva pieniksi kuutioiksi. Nypi taikinan ainekset tai pyöräytä ne yleiskoneessa murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmää vettä vähitellen sen verran, että saat muodostetuksi taikinapallon. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.

2. Kuori omenat ja poista siemenkota. Viipaloi omenat ja sekoita viipaleet kulhossa sokerin, suolan, jauhojen ja kanelin kanssa.

3. Jaa taikina kahteen osaan, pyöräytä palloiksi ja ripottele pintaan vehnäjauhoja. Kauli toinen pallo leivinpaperien välissä niin isoksi levyksi, että se riittää vuoan pohjalle, reunoille ja vähän ylikin (vuoan halkaisija noin 24cm). Nosta taikina vuokaan. Kauli toinen puoli taikinasta kanneksi.

4. Kaada omenalohkot pohjataikinan päälle ja paloittele pinnalle kylmä voi. Nosta kansitaikina täytteen päälle, käännä reunat pohjataikinan alle ja nipistele reunat kiinni.

5. Pistele taikinakanteen veitsellä muutama reikä, että höyry pääsee pois. Voitele pinta kuohukermalla ja sirottele päälle noin ruokalusikallinen hienoa sokeria, kannesta tulee näin herkullisen rapsakka.

Paista uunin alaritilällä, ensin 15 minuuttia 200 astetta, sitten 45 minuuttia 175 astetta. Anna jäähtyä ennen tarjoilua. Tarjoa vaniljakastikkeen, kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

Sesonkiherkut

SP_Raparperin kukka

Raparperi kukkii

Muistatteko vielä ajat, jolloin varhaisperunoita alkoi saada juhannuksen tienoissa? Kun ensimmäiset mansikat tulivat myyntiin heinäkuulla? Miten niitä odotettiin kieli pitkällä ja miten mahtavilta ne silloin maistuivatkaan!

SP_Mansikat

Kausiherkut ovat upeita, ja jotenkin asiaan kuuluukin, että niitä on saatavilla vain tiettyyn aikaan vuodessa. Kausikaan ei välttämättä ole kovin pitkä, joitain viikkoja, mutta siinä juuri se viehätys. Oman puutarhan tuotteet ovat tietysti sesonkiherkkuja parhaimmillaan, ensimmäiset ruohosipulit, tillit, salaatit ja jo keväällä esiin kaivetut maa-artisokat ovat ruokapöydän pieniä aarteita.

SP_Pieni raparperi

SP_Raparperin lehdet
Ja nyt on suloisen happaman raparperin aika. Toukokuun lopulta asti on varsia voinut korjata, ja vielä 2-3 viikkoa ne ovat meheviä. Kukkavarret leikkasin jo pois, sanotaan, että kasvi kuluttaa niihin energiaa ja sato jää pienemmäksi. Tiedä häntä. Mutta että on raparperipiirakka hyvää, ai-jai!

SP_Väinönputki

Väinönputki (Angelica archangelica subsp. archangelica)

Toinen tähän aikaan mehevimmillään oleva kausiherkku on komea ja rehevä väinönputki (Angelica archangelica subsp. archangelica), sekin kukassa juuri nyt. Väinönputki, enkelten yrtti, on maultaan hyvin – no, yrttinen. Sen maku on tuttu mm. Benediktine- ja Chartreuse-yrttilikööreistä, ja mehevää vartta käytetään hillottuna esim. kakun koristeena. Enkelten yrttiä kasvattivat jo viikingit aikoinaan, sen monet terveysvaikutukset, mm. infektioita parantavat ominaisuudet olivat heillä hyvin tiedossa.

Raparperi ja väinönputki sopivat älyttömän hyvin yhteen

SP_Väinöputken kukka2

Ja nyt pikku vinkki: raparperi ja väinönputki sopivat älyttömän hyvin yhteen. Väinönputki taittaa sopivasti raparperin happamuutta, ja tuo raparperihillon tai -piirakan makeuteen mielenkiintoista makuvivahdetta. Väinönputken maku on sen verran erottuva, että sitä kannattaa sekoittaa raparperiin vain pieni osa, jotta yrttinen maku ei valtaa koko piirakkaa. Makuun voi totutella ja yhdistelmää kokeilla lisäämällä väinönputken vartta hilloihin ja piirakoihin noin kymmenesosa raparperin määrästä. Seuraavaan satsiin enkelten yrttiä voi jo lisätä enemmän, kun sen makuun on jäänyt koukkuun. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen makupari!

SP_Väinönputken kukka

Ja raparperihan sisältää oksaalihappoa, joka sitoo elimistöstä kalsiumia, joten sitä korvaamaan raparperin kanssa täytyy aina nauttia jotain maitotuotetta. Jäätelöä, vaniljakastiketta, maitoa tai kermavaahtoa siis piirakan ja kiisselin kyytipojaksi. Tai siis voihan sitä tietysti ottaa jäden sijaan kalkkitabletin – mutta eihän se ole läheskään yhtä kivaa!

SP_Raparperipiirakka

Aina yhtä hyvä rahka-raparperi-murupiirakka, tällä kertaa väinönputkella maustettuna.

 

Karhunvadelma eli pakastimen tyhjennystä, osa2

SP_karhunvadelman kukkia

Muuttaessani nykyiseen kotiini tein puutarhassa varsin perinpohjaisen remontin. Oli vähän pakkokin, sillä talon edelliset (ja ehkä heitäkin edeltäneet) asukkaat eivät olleet pahemmin puutarhasta välittäneet. Tontti oli täynnä rikkaruohoa ja villivadelmaa, ja ensimmäinen kesä menikin niitä kitkiessä ja uutta multaa kärrätessä.

Karhunvadelmat maistuvat kaikille

Karhunvadelmat maistuvat kaikille

Kääntäessäni ilmeisesti joskus aikoinaan nurmikon virkaa toimittaneen heinikon pohjaa, osui lapioon isokokoinen juurakko. Ei ollut harmaintakaan aavistusta, mikä kasvi oli kyseessä, mutta uteliaana laitoin sen penkkiin enkä heittänyt kompostiin. Ja hyvä olikin, sillä roteva juuri paljastui karhunvadelman juurakoksi. Ensimmäisenä vuonna kasvoi komea ja piikikäs verso, seuraavana vuonna tulivat kukat ja marjat.

Nykyään karhunvadelmakasvusto rönsyilee niin, että taimia riittää jakoonkin.

Nykyään karhunvadelmakasvusto rönsyilee niin, että taimia riittää jakoonkin.

SP_runeberg pala1

Suomalaisten hedelmien ja marjojen tietäjä ja grand old man Anssi Krannila arvioi karhunvatukan tunnistamattomaksi maatiaislajikkeeksi, ja kehotti säilyttämään kasvin. Nyttemmin karhunvadelmakasvusto on laajentunut isoksi penkiksi, ja yrittää edelleen sinnikkäästi työntää juuria ja versoja sinne nurmikon puolelle. Se on osoittautunut hyvin satoisaksi, makeaksi ja viljelyvarmaksi lajikkeeksi. Puutarhasta löytyi siis varsinainen aarre!

Runebergikakku vadelma- ja karhunvatukkahillolla. Kahdella syltyllä kaksin verroin parempaa!

Runebergikakku vadelma- ja karhunvatukkahillolla. Kahdella syltyllä kaksin verroin parempaa!

Ja siitä päästään päivän aiheeseen. Runeberginpäivä antoi taas hyvän (teko)syyn ryhtyä leipomaan. Ja tietysti kansalliskirjailijamme kunniaksi pitäisi leipoa runebergintorttuja, noita nostalgisia piparin, punssin ja karvasmantelin makuisia kakkusia. Vaan tällä kertaa päätinkin tehdä runebergit isomman kakun muotoon, vähän vaivattomampaa siten.

SP_runeberg pala3

Perinteisesti runebergintorttuihin kuuluu vadelmahillo, mutta taas piti ruveta säveltämään. Pakastimen kätköistä löytyi viime kesän karhunvadelmia, jotka keittelin kiiltäväksi, tummanpuhuvaksi hilloksi. Olen kotoisin Pohjanmaalta, ja siellähän pruukataan yleensä tehdä komiata vaikka vain naapurien kiusaksi. 😉 Laitetaan siis kahta hilloa, ei vain yhtä. Torttu sai marjaisan päällysteen sekä karhunvatukka- että vadelmahillosta ja tietysti sokerikuorrutteesta. Arrakkipunssia, tuota joka kodin perusvalikoimiin kuuluvaa juomaa (heh) ei tällä kertaa ollut kakun kostukkeeksi, mutta rommiaromilla maustettu sokerivesi ajoi hyvin asian.

Hyvää Runebergin päivää!