Omenasatoa odotellessa

SP_Omenankukkia

Viime vuosi oli meillä todella huono omenoiden suhteen, kehrääjäkoit punoivat inhottavia toukkapesiään oikein urakalla. Ne vähät hedelmät, jotka niiden tuhoilta säästyivät, joutuivat lintujen nokkimiksi. Loppujen lopuksi kerättävää ei korjuuaikaan ollut yhtään, mitä nyt muutaman omenan sai syödäkseen.

Kyllähän sen jo kukinnasta vähän arvasi, että tänä kesänä omenaa tulee...

Kyllähän sen jo kukinnasta vähän arvasi, että tänä kesänä omenaa tulee…

Mutta tänä vuonna on toisin. Kukinta ja pölytys onnistuivat todella hyvin, ja pihan kahdessa omenapuussa on raakileita aivan mahdottomat määrät. Koitkin ovat jättäneet puut lähestulkoon kokonaan rauhaan, ilmeisesti niillä on nyt muitakin pesintäpaikkoja.

SP_Omenan raakileita3

Raakileiden valtava määrä toi mieleeni hortonomi Anssi Krannilan, suomalaisten hedelmien tuntijan. Voi hyvällä syyllä sanoa, että pitkälti hänen ansiostaan kotimaisten hedelmien kanta on nykyään monipuolinen ja hyvälaatuinen, niin paljon hän on vuosikymmenten mittaan tehnyt asian hyväksi. Lajiketuntemus hänellä on aivan huikea, on vaikuttavaa nähdä, miten puutarhaneuvos hedelmän ja lehden perusteella tunnistaa omenan kuin omenan lajikkeen.

Maassa olevista raakileista päätellen syysviiru on jo harventanut itsekin itseään.

Maassa olevista raakileista päätellen syysviiru on jo harventanut itsekin itseään.

Anssin kanssa juttelimme omenoiden jaksottaissatoisuudesta. Moni lajike on siihen taipuvainen, toisin sanoen yhtenä vuonna omenaa tulee yli oman tarpeen, ja seuraavana vuonna puut ovat lähes tyhjillään. Sitten seuraavana syksynä taas ihmetellään notkuvien oksien alla sadon määrää. Tuolle ominaisuudelle ei oikein voi tehdä mitään, ilmeisesti puulla ei ole syytä tai voimia valmistaa samana syksynä yhtäaikaa uusia kukka-aiheita ja isoa hedelmäsatoa. Ja ymmärrettäväähän se on – kun kerran hedelmäsato ja niin muodoin siementuotanto on turvattu, mitä syytä puulla olisi varautua seuraavan vuoden lisääntymiseen.

SP_omenan raakileharvennus_syysviiru

Anssin neuvo oli harrastaa ajoissa runsasta raakileharvennusta. Eli poistaa reilusti raakileita, vaikka sydämeen sattuisikin. Kuinka paljon niitä sitten pitäisi nyppiä pois? Anssin ohje oli, että puusta pitäisi ottaa pois kaikki näkyvissä olevat raakileet. Kun ei niitä enää yhdellä silmäilyllä näe ollenkaan, on puuhun jäänyt sopiva määrä. Voi olla, että hän hieman liioitteli, huumorimies ja vähän veijari kun on, mutta paljon niitä saa kuitenkin harventaa, jos mielii saada satoa seuraavanakin vuonna.

puusta pitäisi ottaa pois kaikki näkyvissä olevat raakileet

SP_omenan raakileita1

Anssin ja vaimonsa Sisko Krannilan 1980-luvun alussa perustama Hirvensalmen taimisto Etelä-Savossa on muuten edelleen varsinainen aarreaitta mielenkiintoisia hedelmä- ja marjalajikkeita etsivälle. Anssi on jäänyt eläkkeelle varsinaisesta taimitarhahommasta, mutta perinteitä on jatkanut Teppo Kaarniemi. Anssi Krannila toki jatkaa mukana asiantuntijana, ja hyvä niin, sellainen tietämys ei saa mennä hukkaan.

Puutarhaneuvoksen sanat mielessä täytyy siis kirvelevin mielin ryhtyä raakileharvennukseen, vaikkei ahneuksissaan ja satohaaveissaan millään raaskisi. Mutta uskottava se on, ja sanoohan sen vanha sanontakin: ahneella on vain se yhdenlainen loppu…

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *