Kuvia ja kuulumisia Tukholman puutarhamessuilta 2016

 

SP_Tukholman messut_leppäkerttuNo niin, nyt on sitten nähty Nordiska trädgårdar-messut Tukholmassa. Aikaa oli nelisen tuntia laivan ollessa päivän satamassa, ja siinä ajassa ehti kyllä hyvin raapaista ainakin pintaa tarjonnasta.

SP_Tukholman messut_kukkiva puu

Tukholmassa aurinko paistoi, lämpötila oli +16 astetta ja valkovuokot sekä kirsikkapuut kukassa – aika kiva lähtö keväiseen messupäivään.

SP_Tukholman messut_omenakori

Olimme varustautuneet kuten pitääkin: hyvät kengät, kevyt takki, perässä vedettävä iso ostoslaukku, vesipullo ja evässämpylä. Omat eväät siksi, ettei tarvitse hukata aikaa kahviloihin jonottaessa, kun aika on rajallinen. Tukholmassa on eri puolilla messuhalleja myös jonkin verran lepopaikkoja ja istuimia messuvieraiden käytössä, ja olipa siellä ihan picnic-aluekin.

SP_Tukholman messut_lepopaikka

SP_Tukholman messut_ruohotuoli

Tälle tuolille ei kuitenkaan parane istuutua eväitä syömään – paitsi jos on orava

Jonkinlaisena kevyenä teemana messuilla oli tänä vuonna ”Tillbaka till naturen” eli takaisin luontoon. Metsäpuutarhaa, sammalta ja luonnonmukaisuutta olikin paljon eri osastoilla ja lukuisissa halliin rakennetuissa ideapuutarhoissa.

SP_Tukholman messut_metsänhenki

SP_Tukholman messut_metsäpöytä

SP_Tukholman messut_atsalea

SP_Tukholman messut_atsalean kukka

Ideapuutarhakilpailun voitti Astrid Lindgrenin innoittama puutarha nimeltä ”Döden, döden, döden”. Näihin sanoihin hänellä oli tapana lopettaa puhelunsa sisarensa kanssa. Elämää ja iloa tämä viehättävä puutarha polkuineen ja sammalkirjaimineen kyllä enemmänkin kuvasti.

SP_Tukholman messut_Astrid Lindgren1

SP_Tukholman messut_Astrid Lindgren2

Kakkoseksi tuli niin ikään metsäistä smoolantilaista maisemaa henkivä vanhan torpan pihamiljöö.

 

Torpan ikkunalla vihertää

Torpan ikkunalla vihertää

Somistuksissa näkyi paljon edellisen syksyn kuihtuneita lehtiä uuden kasvuston joukossa

Somistuksissa näkyi paljon edellisen syksyn kuihtuneita lehtiä uuden kasvuston joukossa

Jälleen kerran osastojen ylöspanoon oli satsattu, täällä ei somistuksissa ja vihreydessä säästellä!

Tähän kranssiin oli sidottu kukkien lisäksi punasipuleita

Tähän kranssiin oli sidottu kukkien lisäksi punasipuleita

Herkullinen keksikimppu

Herkullinen keksikimppu

Tokihan messuille mahtuu paljon muutakin kuin kasveja: ruokaa, puutarhakalusteita, ekovessoja ja niitä iänikuisia paljuja. Ynnä paljon muuta, sillä messut ovat isot. Mutta silti pääpaino pysyy mukavasti puutarhassa ja pihassa, ja sitä puolta on tarjolla paljon.

SP_Tukholman messut_kevätkukat

Impectan kuuluisa maailman pisin siemenhylly, jonka äärellä menee pää sekaisin.

Impectan kuuluisa maailman pisin siemenhylly, jonka äärellä menee pää sekaisin.

Liljaseinäke

Liljaseinäke

SP_Tukholman messut_liljaseinäke2

SP_Tukholman messut_riippuvat maljakot

Erityisesti ilahduttavat erilaisten yhdistysten ja yleishyödyllisten järjestöjen osastot. Mm. pelargonioilla, yrteillä, mehiläistarhaajilla, pioneilla, harrastajapuutarhureilla, omenoilla ja siirtolapuutarhureilla on omat ”kannatusyhdistyksensä”, ja niiltä saa neuvontaa ja puolueetonta tietoa. Ilmeisesti messujärjestäjillä on Tukholmassa näille toimijoille omat näytteilleasettajahintansa, muuten pienillä yhdistyksillä tuskin olisi varaa tällaisiin satsauksiin. Kiitos ja kumarrus messujärjestäjille, jos näin on! Tietysti messuilla pitää mennä kannattavuus ja kaupallisuus edellä, liiketoiminnastahan on kyse. Mutta nämä ei-kaupalliset osastot lämmittävät sydäntä, sillä niissä se rakkaus puutarhanhoitoon todella näkyy.

Tällä osastolla sai valmistaa pesän villimehiläisille...

Tällä osastolla sai valmistaa pesän villimehiläisille…

... ja pitihän sellainen tietysti tehdä kotiin vietäväksi.

… ja pitihän sellainen tietysti tehdä kotiin vietäväksi

Omat osastonsa olivat saaneet myös puutarhapainotteiset lukiot, hieno juttu! Kannatuksen vuoksi ostin yhdeltä osastolta upean chilin, vaikka olin vannonut, ettei meille enää lisää mahdu.

SP_Tukholman messut_chili Masquerade

Tämä yhden lukion fantasiapuu oli punottu risuista. Hieno idea!

Tämä yhden lukion fantasiapuu oli punottu risuista. Hieno idea!

SP_Tukholman messut_fantasiapuu2

SP_Tukholman messut_kukkamekko4

SP_Tukholman messut_kukkakengät

Floristit olivat intoutuneet ihan uskomattomiin luomuksiin. Ihania ”kukkamekkoja” näkyi useammallakin osastolla.

SP_Tukholman messut_kukkamekko3

SP_Tukholman messut_kukkamekko2

SP_Tukholman messut_kukkamekko1

Miksi ihmeessä kukkahatut ovat meillä saaneet niin negatiivisen maineen?

Miksi ihmeessä kukkahatut ovat meillä saaneet niin negatiivisen maineen?

Pajunkissa-avokkaat ovat taatusti pehmoiset jalassa

Pajunkissa-avokkaat ovat taatusti pehmoiset jalassa

Messukäynti vaatii vielä vähän sulattelua, ja kuviakin on satoja lisää. Saatte siis vielä varmaan toisenkin kuvakavalkaadin Tukholmasta, kunhan ehdin käydä materiaalin läpi. Viking Mariellan henkilökunnalle ja puutarhasta innostuneille risteilyvieraille kiitos mukavasta keväisestä risteilystä, luennoilla tuli taas kiire, kun olisi ollut niin paljon juteltavaa kanssanne. :))

Laivallakin oli puhetta näistä syötävistä monivuotisista

Laivallakin oli puhetta näistä syötävistä monivuotisista

SP_Tukholman messut_pienten pesä

Tänä viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina 23.-24.4. puutarhuroidaan sitten Satakunnassa. Porin puutarhamessuilla Karhuhallissa tavataan, tulkaa katsastamaan kasveja, kuuntelemaan ja vaihtamaan viherajatuksia. Paikalla ovat allekirjoittaneen lisäksi mm. emeritus ylipuutarhuri Arno Kasvi, kokki Janne Pekkala ja monta muuta kertomassa, mitä puutarhoissa ja pihoilla kannattaa tulevana suvena tehdä.

SP_Tukholman messut_asetelma

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ihania kuvia! Tosi söpöt pajunkissakorkkarit:)
    Tuolla tuli käytyä 2010, silloinkin oli hyvät messut.

  2. 2

    eeva sanoo

    Kiitos ihanista kuvista! Lisää, please.
    Noita pajunkissakenkiä en huomannutkaan. Tuli mieleen joku näyttely Kokkolassa varmaan kymmenen vuotta sitten. Oli kans pajunkissoista tehty, kengät? tai joku muu asuste?,turkki?
    Eeva

    • 2.1

      sonja sanoo

      Hei Eeva! Ehdottomasti lisää kuvia tulossa! Pajunkissoista tehty turkkihan olisi aivan mahtava ekoasuste. Että jotkut ahkerat jaksavat värkätä näitä taideteoksia meidän iloksemme. 😉

  3. 3

    voikukka sanoo

    Puutarhapainotteinen lukio onkin hieno juttu.

    Siis aivan upeita kuvia, kiitos! Kiva päästä mukaan tunnelmaan, kun itse ei pääse paikalle. Kukkamekot ja -kengät olivat herkullisia. Torpan ikkuna rauhallisessa yksinkertaisuudessaan viehättävä.

    • 3.1

      sonja sanoo

      Kiitos kiittämästä, mukava välittää näitä tunnelmakuvia muillekin. Välillä jäi ihan vain suu auki ihmettelemään näitä kekseliäitä somistuksia. Lisää on tulossa… 😉

  4. 4

    sanoo

    Samoilla messuilla kuljettiin ja kuvattiinkin paljon samaa eli siis mielenkiintoista! Oli oikein ihanat messut jälleen, aika vain loppui kesken kun laivamme oli kaksi tuntia myöhässä, muutenkin matkatoimistomme sössi matkamme, mutta ensi vuonna sitten menemme toisenlaisella logistiikalla Tukholmaan jotta olisi aikaa enemmän tutkia ja kuvailla sekä tehdä löytöjä! Tuo puutarhapainotteisuus jälleen ilahdutti, upea yleiskoristelu ja aarteet mitä löytyi! Se vetokärry pitää hankkia 😀 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *