Kiva yrttihylly ikkunalle

Follow my blog with Bloglovin

SP_yrttilauta1

Ainakin meillä ikkunanlaudat täyttyvät näin keväisin taimista, ja ylimääräinen tila olisi tarpeen. Leveätä ikkunanlautaa on reilun kolmen metrin pituudelta, ja sen vieressä vielä erillisiä tasoja. Silti tila tuntuu loppuvan, kun taimia on parhaimmillaan (pahimmillaan?) satoja, ja taimiruukut valloittavat pikku hiljaa koko olohuoneen.

Taimet tahtovat valoon

Taimet tahtovat valoon

Yrtti- ja taimiruukkuja siirrelläänkin sitten kevään edistyessä pöydille ja hyllyille, missä nyt sattuu tilaa löytymään. Mutta mitä kaemmas ikkunoista kasvit joutuvat, sitä vähemmän ne saavat valoa. Ja sitähän ne tarvitsisivat tullakseen tanakoiksi ja elinvoimaisiksi.

SP_yrttilauta det1

Meillä on hyödynnetty ikkunasta tulevaa valoa ripustamalla hyllyjä narujen varaan ikkunan eteen. Ainakin omasta mielestä tuommoinen hylly on mukavan näköinenkin ikkunassa killumassa. Jos tarvitsee enemmän tilaa, hyllyjä voi viritellä samoihin naruihin päällekkäin useampiakin, kuin narutikkaiksi.

SP_yrttilauta2

Hyllyn askartelu on helppoa: Hyllylaudan päähän porataan kaksi reikää ja naru pujotetaan laudan alta reijästä toiseen. Tai sitten voit käyttää kahta narua, ja tehdä naruun laudan alle isot solmut. Laudan toisessa päässä sama juttu, ja sitten narunpäät kiinnitetään kattokoukkuihin. Viritellään ja säädetään naruja, kunnes lauta on tasapainossa. Siinä kaikki!

SP_yrttilauta det2

Hyllyt voi tuunata komeiksikin maalaamalla kuultomaaleilla, lakkaamalla tms., ihan oman mielen mukaan. Naruiksikin voi valita fiinimmät tai rustiikkiset, tai vaikka ohuet vaijerit. Vähän vastaavia hyllyjä näkee joskus myynnissäkin, mutta kyllä tuollaisen tekee hetkessä itsekin lankunpätkästä ja narusta.

Pienilehtiset kreikkalaiset basilikat kasvarin yrttilaudalla

Pienilehtiset kreikkalaiset basilikat kasvarin yrttilaudalla

Samalla systeemillä voi hyödyntää kasvihuoneen ilmatilaa, kasvattaa yrttejä hyllyillä matalampien kasvien yläpuolella tai lähempänä katonrajaa. Maan tasalla kasvaessaan matalammat kasvit jääävätkin ilman valoa, jos kasvarissa kasvaa myös korkeampia ja rehevämpiä kasveja.

SP_yrttihylly ja viini kasvarissa

Keittiön ikkunalla kasvavat yrtitkin saavat tällä tavalla ainakin keväällä tarpeeksi valoa, ja tuleehan niitä käytetyksikin enemmän, kun ne ovat käden ulottuvilla hauskalla leijuvalla hyllyllä.

SP_basilika saviruukussa

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *