Joululahjoja puutarhatontuille

sp_punatulkku

Kolmas adventti on käsillä, ja nyt alkaa tuntua jo vähän jouluiselta. Joulukrääsä tosin on ollut myymälöissä esillä jo lokakuun puolestavälistä, joten kauppaa ei voi syyttää, jos ei joulun lähestymistä ole vielä huomannut.

Joulu on tulollaan, mitä siis lahjaksi rakkaalle vihervilliintyneelle? Puutarhalehtiä? No juu, mutta ainakin hc-harrastajille ne pakolliset puutarhalehdetkin taitavat yleensä tulla jo kestona. Multien ja ruukkujen paketoiminen on hankalaa, eikä lannoitesäkkikään taida oikein sopia kuusen alle, niin hyödyllinen kuin olisikin. Alan kirjallisuutta, tottakai, tosin joulun seutu ei ole se paras uusien puutarhakirjojen sesonki. Puutarhahanskoja? Niitä tarvitaan aina, yhtenevää paria on nimittäin vaikea enää syksyllä löytää. Oikean käden hanskat kun ovat aina mystisesti hukassa.

Puutarhahanskoja ei ole koskaan liikaa.

Puutarhahanskoja ei ole koskaan liikaa.

Mutta optioita, niitä voi aina antaa: lahjakortti puutarhamyymälään tai lupaus taimista sitten keväällä. Uuden, kiinnostavan lajikkeen siemeniä, ja kirja sen kasvatuksesta. Tulevan kevään puutarhakirjoja ei voi vielä jouluksi hankkia, mutta lahjakortti kirjakauppaan ja ehdotus kirjahankinnasta on aina kiva. Pikakompostorikin on muuten hieno lahja, kokemusta on, ainakin kaksi onnellista on käännytetty kompostoinnin ihmeelliseen maailmaan antamani mullantekijän avulla. Siitäkin voi sanoa, että se on lahja, joka avataan ainakin melkein joka päivä… Ja jo tuntuu kesä olevan piirun verran lähempänä!

sp_kirja

Puutarhakirjat tarjoavat unelmia, kun vielä maass´ on hanki ja järvet jäässä.

 

sp_siemenpussit

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tarhurille on aivan ihania lahjoja. Kunnon hanskoja ei oikein tahdo löytää kaupasta ja tuo oikean käden hanska…hukassa tai rikki usein. Hyvät puutarhakirjat ovat aina tervetulleita tai lahjakortti – tulen perkaamaan kukkamaasi, tulen haravoimaan, tulen kastelemaan pihan ja kasvarin lomalla ollessasi…tuollaisista lahjakorteista tykkään! Sellaisia lapset antoivat minulle kun asuivat vielä kotona, viikkosiivo oli melkein paras lahja!

    • 1.1

      sonja sanoo

      Aivan ihania lahjakortteja! Varsinkin kaikki siivoaminen ja kitkeminen on hyvin tervetullutta. Oikein hyvälle ystävälle voisi vaikka myös antaa lahjaksi kukkapenkin perustamisen tai yrttilaatikon parvekkeelle sitten kevään tullen. Ja kyllä kasvihuoneen kevätsiivouskin olisi tosi mukava lahja. Toivottavasti moni viherpeukalolle lahjaa pähkäilevä ottaa ehdotuksistasi vaarin! :))

  2. 2

    voikukka sanoo

    Työlahjakortti on loistava idea. Samoin hanskat. Harmillista tosiaan, etteivät hanskat oikein kestä käytössä. Aina on sormenpäät rikki.

    Yksi idea tuli vielä mieleen: yhteinen tutustumisretki mielenkiintoiseen puutarhakohteeseen tai puutarhamessuille.

    Ihana tuo ensimmäinen kuva. Kauniita kuvia blogissasi on muutenkin paljon.

    • 2.1

      sonja sanoo

      Tosi hyvä idea lahjaksi tuo yhteinen puutarhamatka messuille tai muuhun mielenkiintoiseen kohteeseen! Yksin ei välttämättä tule aina lähdettyä, mutta kaverilta joululahjaksi saatu yhteinen riento onkin jo ihan eri asia. Ja heti tuli mieleen, että mm. Hyötykasviyhdistys järjestää erilaisia teemailtoja ja -kursseja, siinäkin voisi olla yksi käyttökelpoinen idea lahjaa pähkäilevälle…
      Kiitos kaunis kuvakehuistasi. Linnut ovat ihania kohteita, tänäkin aamuna punatulkku istui ihan ikkunan alla nyppimässä hahtuvia alppikärhön menneen kesän kukinnosta. Mitä lie sieltä löysi. :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *