Biologista sodankäyntiä

SP_Tomaatinkukkia

Kääk, ansarijauhiaisia! Löysin muutaman pienen valkean siivekkään tomaatin lehtien alapuolelta ja noiduin. Jostain myymälästä hankitun kasvin mukana niitä on puutarhaan kulkeutunut, sillä ne eivät selviä meidän talvestamme. Epäilen verenpisaran taimia, ne tuntuvat kiinnostavan ansarijauhiaisia erityisesti.

SP_Ansarijauhiainen1

Ansarijauhiainen on vain noin millin mittainen.

SP_Ansarijauhiainen2 

Nämä viheliäiset kirvan sukulaiset eivät sinänsä saa juurikaan tuhoa aikaiseksi, imevät sen verran vähäisen määrän kasvinesteitä ettei kasvi ole moksiskaan, mutta ongelma onkin niiden erittämä makea mesikaste. Se jää lehdille toimien oivana kasvualustana monille sienitaudeille ja nokihärmälle. Nämä taudit taas mustaavat ja peittävät lehdet, jolloin kasvin yhteyttäminen estyy. Monimutkainen kuvio, mutta lopputulos on sadon ja kasvien kannalta tuhoisa.

 

Siispä toimiin. Äkkiä nokkoset ämpäriin ja vettä päälle, sillä nokkosvesi tehoaa aikuisiin jauhiaisiin. Niin kuin muuten moniin muihinkin lentäviin hyönteisiin. Nokkosista saa mahtavan avun kasvinsuojelussa monin tavoin, mutta siitä täytyy kirjoittaa ihan oma juttunsa. 

 

Nokkosvesi on vuorokaudessa valmista käyttöön. Suihkuttelin lehtiä parin päivän välein, jotta ainakin aikuiset jauhiaiset saivat kunnon kylvyn. Ansarijauhiaisella on niin monta kehitysvaihetta, että ruiskutuksia saa tehdä useampaan kertaan.  Ja sitten, kun lentäviä ei enää juuri löytynyt, levitin jämeränä vastaiskuna kasvustoon Biotukselta tilaamiani petoeliöitä. Kuulostaa hurjalta, mutta kyse ei siis ole ihan ahman kokoisista otuksista. Pienillä pahvilapuilla olevissa munissa majailee salainen ase – jauhiaiskiilukaisia, jotka aikuistuttuaan loisivat jauhiaisten koteloasteita ja harventavat populaatiota. Tai siis tietysti toivottavasti tuhoavat sen kokonaan.

SP_Kiilukaislappu

Torjuntaeliöt toimitetaan kuoriutumattomina kasveihin ripustettavilla pahvilapuilla.

Jauhiaiskiilukaiset toimitetaan styroxlaatikkoon pakattuina ja kylmäpatterin päällä, jotta öttiäiset eivät kuoriutuisi ennen aikojaan. Torjuntaeliöpakkaus säilytetään jääkaapissa levittämiseen asti, ja se on syytä pitää tiiviisti kiinni, muuten kaverit saattavat ottaa varaslähdön ja lähteä jääkaappiin tutkimusretkelle. 

 

 

Nyt vain odottelemaan, että kiilukaiset hoitavat hommansa, ja nitistävät jo alkuunsa kaikki kasvustossa mahdollisesti piileskelevät ansarijauhiaiset. Kasveihin levitetty torjuntaporukka on niin pientä, ettei sitä silmällä erota, mutta on vain uskottava, että siellä ne ovat. Biologista sodankäyntiä parhaimmillaan.

SP_Keltalappu

Kelta-ansa pyydystää osan tuholaisista liimapinnalleen. Pienemmissä tuholaismäärissä niistäkin on apua populaation harventamisessa.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *