Samettikukka on helppo ja ihana

Kunpa kaikki kasvit olisivat yhtä helppoja esikasvattaa kuin samettikukka (Tagetes). Erityisen mukava hoidokki on isosamettikukka, jonka taimet ovat topakoita. Näitä on mukava koulia ensi viikon puolella.

samm4

Isosamettikukka ’Smiles’ 22.4.2016

Samettikukan kylväminen on kivaa – kiitos isojen siementen. Isosamettikukan siemenet ovat toista senttiä pitkiä tikkuja, joita voi kylvämisen asemasta sijoitella mullan pinnalle. Ei muuta kuin tikkuja ristiin!

samm2

Kylvöpäivä 15.4.2016

Samettikukka taimettuu muutamassa päivässä, kunhan siemen on tuoretta. Kääpiösamettikukasta joudun hankkimaan uudet siemenet, sillä punainen lajike ei itänyt. Se ei oikeastaan harmita, sillä halusin alun perinkin kasvattaa keltaista Lemon Gem -lajiketta. Pidän sen lehtien sitruunaisesta mausta.

Istutusvaiheessakin sammari on mutkaton tyyppi. Oikeastaan ainut vaaran paikka piilee hallassa ja kylmässä tuulessa, sillä mehukas solukko on altis kylmän puraisulle. Harso on oiva apu kesäkuun alussa, kun istutan taimet penkkiin.

Samettikukkia ja etenkin nopeakasvuisia kääpiösamettikukkia voi kasvattaa myös kennostossa. Tämä tapa on kätevä, jos haluan kasvattaa kokonaisen rivistön samettikukkaa.

samm3

Ryhmäsamettikukka kesäkuun alussa 2015.

Samettikukan taimia on kaupan jos jonkinlaista, mutta kääpiösamettikukkia en ole useinkaan nähnyt myynnissä. Isosamettikukasta kaupataan taas matalia lajikkeita. Itse haluan rotevan kasvin, joten valitsen mahdollisimman korkeaksi kasvavan  lajikkeen. Tällaiset lajikkeet ovat viljelmällä ongelmallisia, sillä ne vaativat paljon tilaa.

samm1

Isosamettikukka heinäkuussa. Keltaisen samettikukan laijke ei ole enää muistissa.

Puutarhassa suuri tilantarve on vain plussaa. Lähes metrin korkuiseksi venähtänyt sammari on ylväs näky kasvimaalla. Isot samettikukat eivät kuitenkaan jyrää pienimpiä sortteja alleen. Matalillekin kasveille löytyy oma paikkansa keittiötarhasta.

 

 

Ruusupapu on syötävän suloinen

Kasvatin viime kesänä kolmea ruusupavun lajiketta. Ne kaikki olivat kauniita, satoisia ja erinomaisia myös vihanneskäyttöön. Ruusupavun kukat ovat rapeita ja mietoja, ja niitä syödä sellaisenaan.

Celebration-lajiketta olen kasvattanut monena kesänä.

ruusp2

Kasvatin myös valkoista lajiketta ja räiskyvän punaista Prizewinner-lajiketta.

ruus9

Sain todella hyvän sadon  ja keräsin siemeniä tätä kesää varten. ’Prizewinnerin’ siemenet olivat tuoreena kauniin anilliinit.

ruusp8

Syksyllä palot ja siemenet menivät sekaisin. Ne taisivat sekoittua myös muutenkin.Ruusupavut nimittäin risteytyvät keskenään. Ja siinä kimalaisilla ja muilla pölyttäjillä oli  kärsänsä pelissä.

Saas nähdä, millaisia taimia näistä siemenistä kasvaa!

ruus7

 

 

Ehkäpä saan erityisen kauniin ja herkullinen kasvin. Sille on jo nimikin valmiina. En keksi toista kasvia, jolle nimi Ryytimaan Rouva sopisi ruusupapua paremmin!

Keksitkö sinä?

Sisällä, kellarissa ja ulkona

TALVI on kasvien lepoaikaa. Vai onko?

Ikkunalla pelargoni pukkaa vielä uutta versoa. Löysin Facebookista vinkin: kun kasvin lehti osuu kylmään ikkunaan, koko kasvusto viilenee ja selviää pimeän talven yli. Tätä niksiä on ainakin helppo kokeilla. Nostin heti pelargonin ikkunalasin kupeeseen. Taitaa useampikin lehti osua lasiin! Pakkasella arat lajit voivat kyllä saada vaurioita lehtiin!

pelak

Kellarissakin tapahtuu. Krookukset ovat juurtuneet mukavasti.

krook

Pihalla jouluruusut ovat vielä nuppuisia. Pisimmälle kukinnassa on ennättänyt viime keväänä istutettu taimi.

joulr2

Hyvää Joulua!