Suosikkini kiinansipuli

Kiinansipuli on lähes täydellinen hyötykasvi. 

Se tuottaa maukkaita, valkosipulilta maistuvia lehtiä touko–kesäkuusta lähtien. Niitä on helppoa pätkiä keittoihin.  Kiinansipulista on kapea- ja leveälehtisiä muotoja ja lajikkeita. Luulen että kannoilla on paljon muitakin eroja.

Lemmikki on mainio seuralainen monivuotiselle kiinansipulille.

ks9

Kiinansipuli kukkii todella pitkään.  Tänä vuonna kukinta alkoi normaalia myöhemmin, joten se myös jatkuu tavallista pitempään.

ks2

Samasta kukinnosta puhkeaa aina vain uusia kukkia, mikä pidentää kukinta-ajan viikoiksi. Kun osa kukista alkaa kypsyttää siemeniä, osa on vielä tiukassa nupussa.

Kiinansipuli kukkii niin runsaasti, että sen versokasvu tyrehtyy. Se taitaa laskea runsaan siementuotannon varaan. Kasvupaikan lähellä näkyykin heinämäisen hentoja taimia. Juuri tällaisen tuppaan sain ystävältä vuosia sitten. Kasvia on helppo lisätä jakamalla ja siemenistä!

ks3

Kiinansipuli on myös kestävä leikkokukka.

Kukinnosta nypityt kukat sopivat ruokien mausteeksi ja koristeeksi.  Maku on mukavan sipulinen.

ks4

Kiinansipuli on kasvimaan kaunistus. Kukinnot kohoavat ylväästi korkealle.

ks8

ks6

Lopuksi kuitenkin huono puoli: tänä vuonna kukinnot venyivät todella korkeiksi, lähes vyötärölle saakka. Nyt osa niistä rötköttää yhtenä sumppuna.

ks5

Se on helppoa hyväksyä tällaisena kasvukautena! Vinkiksi kuitenkin kiinansipulille vastaisen varaksi: älä ota retkottamista tavaksi!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *