Hajamielisyydestä iloa… ja iloisia yhdistelmiä

Kaikista kasviyhdistelmistä puutarhuri ei voi ottaa itselleen kunniaa. Kasvit rönsyävät ja siemenet kulkeutuvat ihmeellisellä tavalla paikasta toiseen. Kylväytyneet kasvit työntävät juurensa syvälle maahan. Pienelläkin taimella on vankka juuristo pihamaan mullassa.

Osa yhdistelmistä taas johtuu tarhurin toimista. Omassa pihassa käy usein niin, että lopputulos on kaikkea muuta kuin mitä suunnittelin. Yleensä syynä on hajamielisyys (en muista mitä kaikkea maassa kasvaa jo entuudestaan)  tai se etten keksi kasville sopivaa paikkaa. Taimi tai sipuli tulee vain lykättyä jonnekin. Itsepetosta parhaimmillaan: kasvinhan voi sitten siirtää parempaan paikkaan myöhemmin. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) sama toistuu, jolloin penkissä kasvaakin  aikamoinen sekasotku.

Syklaaminarsissit eli tetenarsissit istutan puutarhaan keväällä monen muun tavoin. Ihan kaikkialle ne eivät sovi.

Kirjopikarililja ja tetenarsissi.

Kirjopikarililja ja tetenarsissi.

Ehkei lopputulos näytäkään niin pahalta kuin ajattelin. Keltainen tuo iloisen ja kepeän tunnelman. Sitä paitsi se on yksi suosikkiväreistäni.

Mutta. Lähikuva paljastaakin jo hieman toisenlaisen näkymän. Joku on istuttanut sipulit ihan lomittain. Syklaaminarsissit on istutettu aikaisin keväällä, jolloin kirjopikarililjoista ei vielä näkynyt vilaustakaan. Tai ehkä istutin kirjopikarililjat ensin…

Sama läheltä.

Sama läheltä.

Toinen esimerkki kertoo onnistuneemmasta yhdistelmästä, josta olen nauttinut jo viikkoja. Istutin penkkiin vaaleanpunaisen Corydaliksen eli kiurunkannuksen taimen. Nooh, syksyyn mennessä olin unohtanut keväällä kukkineen mukulakasvin ja istutin samaan paikkaan tulppaaneita. Kaivoin lapiolla multaa pois ja peittelin maahan noin 10 sipulia. Kiurunkannus selvisi myllerryksestä ja nyt sen versot tuikkivat tulppaanien varsien lomasta.  Ja kun kiurunkannus kuihtuu, tulppaanit aloittavat kukinnan.

Kiurunkannuksen lajike.

Kiurunkannuksen lajike.

Iloitsen herkästä yhdistelmästä! Saatan nimittäin istuttaa tähän paikkaan jo syksyllä ihan mitä hyvänsä oransseista tulppaaneista keltaisiin narsisseihin!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *