Akileijat risteytyvät – yllätyksiä luvassa

Minusta akileijojen risteytyminen on hauskaa, mutta tiedän monen  jaloakileijojen ja muiden upeiden lajien kasvattavien välttävän sitä. Ymmärrän sen. Omassa pihassani kasvaa kuitenkin ainoastaan lehtoakileija (Aquilegia vulgaris). Iloitsen kukkien monimuotoisuudesta.

aki5

Taimet ovat peräisin mieheni äidin kauniista puutarhasta. Kun pyysin häneltä jokunen vuosi akileijan alkuja,  hän sanoi: ’’Ota niin paljon kuin haluat’’. Sama on pätenyt moniin muihinkin ihaniin vanhoihin perennoihin, kuten syysleimuihin, astereihin, piiskuihin, joita olen raahannut pihaan kassikaupalla.

Akileijojen piti olla enimmäkseen vaaleanpunaisia. Siksipä kaksvivärinen kukka olikin iloinen yllätys. Osa kukista on kerrannaisia palleroita, osa yksinkertaisia. Jokainen kukka näyttää yksilöltä!

aki3

Onneksi vaaleanpunaistakin on taimien joukossa. Väri on hyvin hento, lähes valkoinen.

aki2

Olen aina pitänyt akileijoista valtavasti. Niiden kukat ovat jännittävän moniulotteiset.

aki4

Akileijan taimet ovat hieman  konstikkaita jakaa ja siirtää. Itse olen siirtänyt keväällä nuoria taimia. Akileija nuupahtaa helposti, joten olen poistanut kasvista runsaasti lehtiä ja sumutellut tainta.

Varjostukseksi olen nakannut taimen päälle versoja,  jotka taitan liikaa rehottavista  töyhtöangervoista. Sama neuvo tepsii kaikilla muillakin lajeilla, jotka meinaavat nuupahtaa auringossa siirron jälkeen. Ohut lehtipeite suojaa taimia auringolta ja vähentää kosteuden haihtumista. Joskus tökkään versot pystyyn taimen ympärille. Toki varjostuskangas ajaisi saman idean. 

Jos akileijan kukat poistaisi heti niiden kuihduttua, lehdistö säilyisi kauniina pitkään. Myös kylväytyminen estyisi. Omien akileijojen annan kylväytyä toistaiseksi vapaasti.  Olen myös liian huoleton, jotta muistaisin poistaa  kukkavarret niiden kuihduttua!  Luvassa on siis roppakaupalla uusia taimia  ja toivottavasti iloisia yllätyksiä!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *