REMONTTIKUULUMISET VKO 47

Mukavaa adventtisunnuntaita! Tämä päivä on kulunut aika talvisissakin merkeissä, juuri sopivasti pikkujoulun kunniaksi saimme tänne vähän lunta ja pakkastakin. Päivä on hujahtanut nopeasti, ollaan oltu kotosalla ja puuhasteltu kaikenlaisia pieniä remontti- ja kotihommia. Nyt illalla on vihdoin aikaa sytytellä kynttilöitä ja nauttia adventin tunnelmasta, olenpa varannut vähän glögiä ja joulutorttujakin tämän illan varalle. Mutta kurkataanpa sitä ennen kuluneen viikon remppakuulumiset.
Mies puuhasteli viikolla julkisivun kimpussa. Talo alkaa olla ulkopuolelta kauttaaltaan valmis, vain kaikkein korkeimmalla olevien makuuhuoneen ikkunan ja parvekkeen oven listat ovat vielä laittamatta. Näiden kanssa korkeus tuli vastaan, pitäisi hankkia vähän pidemmät tikkaat tai vuokrata nostin, jolla tuonne ylettyisi. Tarkoituksena on kuitenkin saada viimeisetkin listat nakuteltua paikkaansa nyt ennen talven tuloa, joten täytyypä hoitaa tämä asia kuntoon pikaisesti. Muutoin julkisivu alkaa näyttämään jo varsin kivalta, nämä takapihan isot ikkunatkin ryhdittyivät aika mukavasti listojen myötä. Yläosan pikkuikkunoiden maalaus saa jäädä ensi kesään, mutta ovatpa sentään nekin nyt listoitettu. Tarkemman syntytarinan ikkunalistojen mallista voi käydä lukemassa täältä., malli toimii kyllä minusta oikein hyvin näissä tämänkin puolen vähän erikokoisissa ikkunoissa.
Viime viikolla laatoitettu kuistin lattia kuivui ja on nyt täysin valmis saumalaasteineen päivineen. Valitsin terrakottalaatan pariksi vaaleanharmaan laastin, minusta se raikastaa tätä laattaa mukavammin kuin vaikkapa täysin laatan värinen sauma. Seuraavaksi vuorossa olisi kuistin listoitus, listat ovatkin olleet jo viikon päivät sisällä sopeutumassa huoneilmaan ja mallailimme niitä jo hieman paikoilleenkin. Kuten muuallakin talossa, myös kuistille asennetaan jalka- ja karmilistan kohtaamispaikkaan tuollaiset pienet palikat. Karmilistoja täytyy kuitenkin vielä miettiä, sillä esimerkiksi ikkunaan ei mahdu ihan niin leveä malli, mitä muualla talossa. Ensi viikon aikana pitäisikin ennättää muun touhun ohella myös listakaupoille.
Tässä vielä lattiaa eteisestä käsin. Sen väri vaihtelee aika jännästi valon mukaan; tietyssä valossa se on oikein punertava, mutta taas vaikka tässäkin kuvassa vähän haaleampi tiilenvärinen. Hieman laastipölyäkin näyttäisi kyllä jääneen laattojen pintaan, tämäkin varmasti vaikuttaa asiaan, heh. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen valintaan, terrakotta on materiaalina mukavan ajaton ja jollain tavalla virkistävän anonyymikin. Vaikka nythän trendiennusteet ovat povanneet tällekin materiaalille uutta nousua, pienesineissä suosio on jo havaittavissakin. Saas nähdä, missä määrin tämä tulee ulottumaan pintamateriaalien puolelle…
Ensi viikko – ja koko joulukuu – tulee olemaan melkoista haipakkaa. Jotenkin kummasti sitä hommaa vain pakkautuu joka vuosi tähän joulunalusaikaan, sitten itse jouluna olo onkin usein aika rätti. Työkiireistä huolimatta tarkoitus olisi kuitenkin saada ainakin nämä eteishommat ihan valmiiksi, alkuvuodesta on sitten mukavampi käydä kellarin kimppuun uusin voimin. Suunnitelmia sen suhteen on jo paljon, kivaa päästä taas pian ihan uuden tilan kimppuun. Odottakaas vaan, niin pääsen raportoimaan niistä teillekin. Ensin jatketaan kuitenkin näistä eteisen pikku fiksauksista.
Mukavaa uutta viikkoa!
Kommentit (4)
  1. Hei! Tykkään eteisen raikkaudesta, värit ja valo ikkunoista toimivat yhteen. Kille

    1. Heippa! Kiitos, tuo laatta ja valkoinen paneeli tuo kyllä minustakin tilaan mukavaa raikkautta. Ja isot ikkunat toki myös valoa. Kohta pääsen kuvailemaan kuistia vähän paremmin, kun listat ovat paikallaan ja remonttiroippeet pois jaloista. Kokonaiskuva selkiytyy tällöin vielä ehkä vähän paremmin.

  2. Millainen parveke teille tulee?

    1. Hyvä kysymys, sitä pitäisi alkaa piirtää tässä jossain vaiheessa. Kiinnitys ja teko menee kuitenkin varmaan vasta kevääseen. Ajateltiin, että jos parvekkeen rungon tekisi metallista, niin se ei vaatisi niin massiivisia kiinnitystukia. Ja kaidekin saisi ehkä olla metallinen pinnakaide. Mutta katsotaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *