Vuoden varrelta

Yksi tapahtumia täynnä oleva vuosi alkaa olla taas ohitse. Päällimäisenä mieleen ovat jääneet hyvät fiilikset, vähän haikeatkin mutta kuitenkin samalla innolla uutta odottavat. Viime vuoden aikana talomme koki ulkoisen muodonmuutoksen julkisivurempan myötä, myös sisäpuolella tapahtui kaikenlaista. Kevään korvalla tehtiin uudet sisäportaat ja nyt syksymmällä tehtiin pieniä fiksauksia ja vaihdeltiin mm. kaiteita. Sisustus täydentyi entisestään, uusina sisustushankintona taloon kannettiin ainakin ihanat Jieldet ja String-hyllyt. Yläkerta sai keltaisen tuolin myötä vähän väriä. Puutarhaan tehtiin uusia istutuksia, vanhoja terassikalusteita ehostettiin ja hankittiin kaveriksi pari Mastersia. Syötiin paljon meidän hitiksi noussutta mansikka-rucolapizzaa. Syksyn saatossa tunnelmoitiin takan edessä ja vaihdettiin alakertaan syksyisempiä sävyjä. Loppuvuodesta joulun odotus täytti mielen ja blogin. Kaikkina vuodenaikoina on muistettu tietysti myös herkutella ja ottaa välillä vähän rennomminkin.

Kaikenlaista jännittävää on tapahtunut myös blogini puolella, ja olen saanut ottaa osaa kiinnostaviin yhteistöihin ja kekkereihin. Teitä lukijoita on tullut huimasti lisää. Haluankin kiittää kaikkia teitä kuluneesta vuodesta, olette kyllä ihan mahtavia! Ensi vuonna jatketaan samoilla linjoilla, toivottavasti pysytte matkassa!

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *