VIIKONLOPUN SEKALAISET | WEEKEND RANDOMS

Aurinkoinen viikonloppu takana, säät ovat todellakin hellineet meitä ja ollaan saatu nauttia upeasta säästä jo useamman päivän ajan. Tänään ihastelin valossa kylpevää eteistä ja paistattelin pitkän tovin auringon lämmössä, sen lämmittävän vaikutuksen tuntee jo todella. Nyt mennään kesää kohden ja vauhdilla!
Koti ja ovenpieli on täydentynyt jo useammilla kevätkukilla. Samalla heivasin myös ruskistuneen ovikranssin pois ja vaihdoin tilalle vähän keväisempää kyhäelmää. En ole kranssien suhteen turhan tarkka, eniten tykkään juuri tuollaisista rennon hapsottavista yksilöistä. Tuollaisen kasaa helposti itsekin, mutt myös kukkakaupassa kiepsauttavat pyynnöstä kranssin ihan käden käänteessä – itse valituilla somisteilla kranssista saa just eikä melkein sopivan.
Pitipä oikein ikuistaa myös tuo henkariin unohtunut kauluspaita, sen väri näytti tässä valossa niin freesiltä. Siinä kevätvaate parhaimmillaan, täytyisikin hankkia tuollainen myös omaan vaatekaappiin. Sinertävää sävyä löytyy myös alla olevista krookuksista, ne ovat täysin villiintyneet täällä sisällä ja suorastaan räjähtäneet kukkaan. Ehkäpä olisi syytä viedä nämä jo ulos, saattaisivat kestää siellä hieman sisätiloja kauemmin…
Ensi viikosta onkin tulossa jännä, paljon kiinnostavia työ- ja kotijuttuja meneillään tällä hetkellä. Saatanpa palailla näihin vielä myöhemmin täällä blogissakin. Itse olen ehdottomasti virkeimmilläni näin keväisin ja energiaa riittää taas ihan eri lailla kaikenmoisiin projekteihin. Täytyy siis käyttää tilaisuus hyväksi ja takoa silloin kun rauta on kuumaa, heh. Energistä uutta viikkoa teille!
Another sunny day here. Everything seems so fresh in this bright spring light, I could just wander around admiring this light all day long.
Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Kiitos! Ihana kevät todellakin, tekisi vain mieli hehkuttaa tätä kevättä ja valoa koko ajan 🙂 Parasta aikaa vuodessa minusta.

  1. 2

    sanoo

    Yhdyn edelliseen kommentoijaan, todella kauniit kuvat 🙂 Kevät saa kyllä minutkin "pörräämään" aivan uudella teholla, tuntuu kuin olis talviunesta herännyt! Hauskaa työviikkoa ja mielenkiinnolla odottelen mitä tuleman pitää 🙂

    • 2.1

      sanoo

      Kiitos paljon! Kyllä valolla on ihmeellinen vaikutus, itse olen kyllä ehdottomasti virkeimmillään juuri tähän aikaan vuodesta. Pimeä talvi on aina yhtä tervanjuontia 😀

      Kivaa viikkoa myös sinulle!

    • 3.1

      sanoo

      Kiitoksia 🙂 Jostain syystä olen mieltänyt kranssit lähinnä jouluisiksi tai talven jutuiksi, mutta kyllähän niistä näemmä saa aika keväisiäkin vain vähän härpäkkeitä vaihtamalla. 🙂

    • 4.1

      sanoo

      No sanopa muuta, tekisi mieli koko ajan vain kulkea edestakaisin ja ihastella tuota valoa. On se vaan niin mieletön!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *