VIHREÄ PÄÄSIÄINEN

green1.1-800

Lyhykäinen työviikko on taputeltu, ja edessä on pitkät pääsiäispyhät. Aika ihanaa! Edellisvuosien tapaan ei pääsiäinen näy tänäkään vuonna meidän kodissa mitenkään ihan erityisesti, koristeita ei tullut väsättyä tänäkään vuonna. Keväistä tunnelmaa tulee kotiin lähinnä kukkasin ja kasvein, ja vihreä väri pirskahteleekin esiin kasvien muodossa vähän siellä täällä kotia:

green3.1-800green4.1-800green2.1-800dixon6-800

Viherkasveja on miltei joka huoneessa ja ruokasaliin on muodostunut uusi pieni vihernurkka: sen syntyyn ei tarvinnut kuin kahden ison, palmun ja aralian yhdistäminen. Ostin kotiin pääsiäisen kunniaksi muutaman narsissinkin, ne kuuluvat niin saumattomasti kevääseen. Kevätkimppuun päätyi näiden lisäksi muutama oksa ja vihreä kukkanen, minusta oikein sievä ja vaihteeksi vähän erilainen yhdistelmä. Ulos en sen sijaan viitsinyt laittaa kevätkukkia laisinkaan: meidän piha on niin karu, että yksittäiset kukat eivät siinä paljon pelasta. Nyt onkin ihana suunnitella jo tulevan kesän pihajuttuja, kiveyksiä ja istutuksia. Olenpa jo löytänyt meille ihan täydelliset ulkokalusteetkin. Jatketaan näiden aiheiden parissa kuitenkin joskus toiste, tässä on vielä koko kevät aikaa haaveilla.

Pääsiäisen menemisistä ja tulemisista riippuen päivitystahtikin saattaa pyhien aikana vähän vaihdella. Meidän ruokasalin uusin tulokas pitää kuitenkin ainakin esitellä, ja katsotaan jos saan kotona muutakin muutosta aikaiseksi. Ennen kaikkea kuitenkin rentoudutaan ja nautitaan keväisestä juhlasta ja pitkistä pyhistä, eikös vain.

Valoisaa ja leppoisaa pääsiäisen aikaa!


Green color pops here and there at our home. I haven´t decorated our home for Easter, the green plants and spring flowers do the trick for me.

Kommentit (5)
  1. Tiia Nuotio
    14.4.2017, 11:27

    Kysymykseni;Mikäs kasvi sillä tuolilla olevassa ruukussa kasvaa?

    1. Se on Plantagenista löydetty aralia. 🙂

  2. Jestas toi aralia kukoistaa! Kommentoin silloin joskus, että multa aralia kuukahti viime syksynä oletettavasti kuivaan huoneilmaan, mutta sulla ei näköjään ole pelkoa sellaisesta. 🙂 🙂

    1. No näköjään ei, varoituksesi muistaen ihmettelin itsekin kuinka se on pysynyt noin hyvänä. 🙂 Pääsiäisen poissaolomme aikana se oli tosin vähän nuupahtanut, mutta virkosi kyllä taas entiselleen kastelun myötä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *