VIHERENERGIAA

viherenergiaa1-800 viherenergiaa2-800 viherenergiaa3-800

Sunnuntaisella Ruissalon-retkellä poikkesin myös Ruissalon kasvitieteellisen puutarhaan. Olen muutaman kerran käyskennellyt puutarhan maksuttomilla piha-alueilla, mutta nyt kävin ensimmäistä kertaa myös sisällä kasvihuoneissa. Ja kyllä kannatti! Piha-alueetkin ovat tosi kauniit, mutta sisällä kasvihuoneissa aukeaa vielä ihan eri maailma. Varsinkin Vanhan maailman tropiikissa on ihan omanlaisensa tunnelma, eksoottisten kasvien ja kuumankostean ilman myötä tuntui kuin olisi hypännyt yks kaks ulkomaille. Kyllähän tuolla iltapäivän saa kulumaan huikeita kasveja ihastellen. Suosittelen menemään erityisesti vähän ankeana, koleana päivänä, kun ulkona ei muuten juuri tee mieli olla. Johan muuttuu fiilis kertaheitolla.

viherenergiaa4-800

Myös valokuvausta ajatellen kasvitieteellinen tarjoaa ihan huikeat puitteet; erikoisissa kasveissa on loputtomiin kuvattavaa. Ja kuinka hieno tausta tuo olisikaan kaikenlaisille asu- ja lifestylekuville. Itse nappailin ihan huumassa kuvia kasveista – onneksi kamera sattui olemaan mukana. Tosin sai olla tarkkana, ettei päätynyt kameran kanssa vesisuihkun alle…

viherenergiaa6-800viherenergiaa5.1-800

Paitsi yleisen tunnelman ja kasvinähtävyyksien vuoksi, kannattaa kasvitieteelliseen mennä myös muustakin syystä: sieltä saa nimittäin tosi edullisia taimia. Itse nappasin mukaan tomaatintaimen ja lääkepelargonian, joista maksoin yhteensä kaksi euroa. Todennäköisesti olisin hamstrannut kasveja enemmänkin, jos vain niitä olisi ollut jäljellä, nyt oli tyydyttävä näihin kahteen. Vaikka taimien kotikasvatuksessa on riskinsä (ainakin meikäläisen hoteissa), tykkään silti itse tällaisten kasvien fiiliksestä. Vanhoissa ja itse kasvatetuissa, ehkä vähän harottavissa tai honteloissa kasveissa on nimittäin paljon enemmän persoonallisuutta kuin valmiina kaupasta ostetussa täydellisessä viherkasvissa. Se on se epätäydellisyys, mikä kiehtoo tässäkin asiassa.

grreenenergy5-800

Asettelin kasvit viikunan kaveriksi ruokasalin etelään antavalle ikkunalle, saavat vahvistua tuossa auringonvalossa vielä tovin ennen ruukkuun istutusta. Tykkään tuollaisista hassuista pienistä yksityiskohdista; katse osuu usein ikkunalaudalla oleviin herkkiin kasveihin, ja ne piristävät kivasti harmaata huonetta. Taas kerran todettakoon, kuinka kasvit vain tuovat niin paljon piristystä ihan jo pienissäkin määrin.

Nyt kannustamaan Leijonat voittoon – mukavaa illanjatkoa!


Last weekend I paid a visit to the botanical garden of Turku. The place was totally worth visiting: it was full of magnifique plants and offered endlessy nice angles to take photos. There were also very cheap plants for sale and I bought some for myself. Let´s see how my tomato and geranium will grow…

Kommentit (2)
  1. Eivätpä olleet kasvit hinnalla pilattuja! Siinä on kyllä erityinen fiilis, kun saa kasvattaa kasveja. Ihanalta näyttää tuo puutarhakin, itse tykkään käydä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Pari viikkoa sitten magnolia kukki upeasti. Kasvihuoneisiinkin pääsee Museokortilla, mikä laskee kynnystä pistäytyä.

  2. Ai niinkö, en tiennytkään! Tuo museokortti kuulostaa kyllä tosi näppärältä, täytyykin selvittää olisiko vastaavanlaisia myös täällä Turussa. Sen avulla tulisi varmaan käytyä museoissa ja kaikissa tällaisissa paikoissa vähän useammin.

    Joo, itse kasvatetussa on kyllä ilonsa – jos siis homma onnistuu. 🙂 Jotenkin tykkään joko vanhoista kasveista tai tällaisista itse kasvatetuista, ovat jotenkin eläväisemmän ja luonnollisemman näköisiä kuin sellaiset ihan täydelliset kaupasta ostetut puskat. Vaikka ihaniahan nekin on. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *