VIERAILEVA TÄHTI

Ruokailutilan valaisinprojekti on jäänyt viime aikoina vähän muiden puuhien jalkoihin. En kuitenkaan malttanut olla mallailematta tilaan yhtä lempivalaisintani, Artekin A331-mallia eli tuttavallisemmin Mehiläispesää. Alvar Aallon vuonna 1953 suunnittelema valaisin on ehdottomasti yksi suomidesignin helmistä ja klassikoista, jotka takuulla kestävät aikaa vielä seuraavankin puolivuosisadan. Olen aina tykännyt tästä valaisimesta ja kirjoitellutkin siitä ainakin täällä, nyt päätin antaa lempparillekin pienen mahdollisuuden.

Ja ihan hyvin se tilaan passaakin, valaisimen pyöreät muodot toistuvat kauniisti pöydässä ja tuoleissa. Valaisinta tehdään myös kromisilla renkailla, mutta valintani osuisi ehdottomasti tähän messinkiseen, joka tuo vähän kontrastia pöytäryhmän kylmään sävymaailmaan. Kromirenkainen valaisin olisi omaan makuuni ehkä vähän liian tårta på tårta, tykkään ennemmin sekoitella juttuja rennosti keskenään.
Ainoa, mikä hieman mietityttää, on tuo väri. Lähdin ensisijaisesti hakemaan valaisinta, jossa olisi vähän lämpöä ja kontrastia kaiken tämän valkoisuuden keskelle. Ja hmm, sitähän tämä valkoinen valaisin ei oikein ole, vaikka siinä kuinka olisikin messinkisiä yksityiskohtia… Eli nyt joko luovutaan tästä periaatteesta tai jatketaan etsintöjä. 

Tämä lainatapaus jatkaa matkaansa eteenpäin huomenna, mutta jää ehkä kuitenkin vähän kutkuttelemaan mieleen.

One of my favourite lamps ever, Artek A331 came to visit us. I will return it tomorrow to its original place, even though it does look quite nice above our table…
Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Kiitos! Kyllähän se tuohon aika nätisti passaa, tuo valkoisuus vain hiukan mietityttää, kun juuri pohdin että haluaisin kokovalkoisuudesta eroon. 🙂

    • 2.1

      sanoo

      On tuo kyllä ihana valaisin ja varmasti ikuisuusostos, jos tuohon päätyisin. Puun värinen senkki ja tuo lattia tuovat kyllä itsessäänkin jo lämpöä, ja voisihan väriä lisätä tarvittaessa vaikka jollakin värikkäällä taululla. Hmm…

  1. 4

    Anonyymi sanoo

    Toihan on ihan täydellinen. Juuri sopivan pehmeä ja retro. Mä tykkään! 🙂

  2. 6

    sanoo

    Upea valaisinhan Mehiläispesä, mutta jotenkin tuntuu, että vieläkin parempi vaihtoehto voisi olla. Joku joka tosiaan antaisi lämpöä enemmän ja kokoaisi tilan intiimimmäksi. Voi jestas näitä sanavalintoja 😉

    • 6.1

      sanoo

      No just näin! Valaisin on aivan ihana ja tykkään siitä hirmuisesti, muodoltaankin se sopii tuohon. Mutta jotenkin kaipaisin ehkä kuitenkin vähän enemmän lämpöä… Toisaalta, klassikko on klassikko ja siinä mielessä aina järkiostos, se palvelisi eri paikoissa varmasti koko loppuiän.

  3. 7

    sanoo

    Tähän haluaisin nyt laittaa sen hymiön jolla on ne sydämet silmien tilalla! Mehiläispesä on niin i-h-a-n-a! Sopii tuohon paikalleen, vaikka lainaa vain onkin 🙂

    • 9.1

      sanoo

      Mä olen vielä vähän kahden vaiheella, mutta tykkään tuosta kyllä kovasti. Miten tästä päätönsenteosta voi tehdä itselleen näin hankalaa, ihan hölmöä tällainen 😀

  4. 10

    Anonyymi sanoo

    Todellakin sopii erittäin upeasti tuohon. Samalla ymmärrän kuitenkin ajatuksen jostain väriä ja tunnelmaa tuovastakin. Nää on näitä elämää suurempia ongelmia… 😉

    Jessy

    • 10.1

      sanoo

      Joo tää on just niin tätä… Taas nähdään, ettei pitäisi alkaa säätää turhia, vaan ottaa vain se ensimmäinen vaihtoehto. Yleensä se on kuitenkin loppujen lopuksi aina se paras. 🙂

  5. 11

    Saara_hki sanoo

    Voi että, tuopa sopii tuohon kuin nakutettu! Ja onhan ne messinkiosat mukavan lämpöiset että kyllä siitä sitä lämpöä tulis <3

  6. 12

    sanoo

    Meinasin tulla näiden henkeäsalpaavan kauniiden kuvien perässä ehdottamaan kromirenkaista versiota, mutta olit näköjään jo asiaa pohtinutkin. Hehe, olen puolestani todellinen ylimätsääjä, en osaa yhtään sekoitella metallivärejä keskenään. Messinki ja kupari viehättävät kyllä materiaaleina. Tiedätkö muuten, kumpi valaisimista on se alkuperäinen? Messinkirenkainen kenties?

    Mehiläispesä kuuluu minunkin pitkälle haavelistalleni, mutten oikein näe sitä ruokapöydän yllä. Joissain kuvissa sitä on nyt näkynyt matalalla sohvapöydän ylle ripustettuna, mikä on näyttänyt hauskalta (ei tosin toimisi meidän korkeassa olohuoneessa). Tsemppiä jatkoetsintöihin, kyllä sen oikean valaisimen tietää, kun se vastaan tulee!

    • 12.1

      sanoo

      Se kromiversio olisi varmaan ihan täydellisen sopiva, mutta jotenkin haluaisin rikkoa tuota kylmänsävyistä tunnelmaa jollakin lämpöisemmällä, tällainen sekoittelija kun olen. 🙂 Minäkin veikkaisin alkuperäiseksi väriksi messinkiä, mutta en ole ihan sataprosenttisen varma. Täytyykin tarkistaa asia jostakin.

      Mehiläispesä on kyllä upea valaisin, ja minustakin ehkä parhaimmillaan matalalla sohvapöydän yllä. Pyöreänmalliseen ruokapöytään se sopii vielä ihan kivasti, mutta jotenkin minäkään en näe sitä ison suorakaiteen mallisen pöydän yllä… Ehkäpä se vaatisi mieluiten kaverikseen siroja ja pienempiä kalusteita, jolloin valaisin itse pääsee oikeuksiinsa.

      Kiitokset tsempeistä, kyllä se valaisin sieltä vielä löytyy! Ihan turhaan teen tästä valinnasta itselleni liian vaikeaa… 🙂

  7. 13

    Anonyymi sanoo

    Kaunis on tuo mehiläispesä, mutta ymmärrän NIIN hyvin haikailusi lämpimänsävyisen valaisimen perään. Itse olen etsinyt sellaista jo todella pitkään. Olen vähitellen tykästynyt kuparisiin valaisimiin, mutta kun pitäisi tehdä päätös, alan jänistää, koska ala epäillä sen olevan liian trendijuttu. Kuparinen valaisin kaipaisi seurakseen varmasti myös muita kuparijuttuja…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *