Värillisiä keittiöitä

Sävytetyt keittiökaapit ovat taas nostaneet suosiotaan, ainakin kuvia niistä vilahtelee tiuhaan pohjoismaalaisten sisustuslehtien ja huippukuvaajien otoksissa. Nopean otannan perusteella ainakin pastellisävyt tuntuisivat olevan suosiossa, toki myös vahvempia sävyjä näkyy käytettävän. 
Kieltämättä nämä värilliset keittiöt ovat ihanan raikkaita vaihtoehtoja ainaiselle valkoiselle ja mustalle. Itse en kyllä tohtisi ottaa kokonaan vaaleanpunertavaa keittiöitä, mutta esimerkiksi kolmannen kuvan siniset yläkaapit ovat sopivan maltillinen yksityiskohta, joka piristää koko tilan. Vetiminä käytetyt nahkalenkit ovat myös aivan ihana idea.
Koskakohan tämä trendi rantautuu Suomeen, vai rantautuukohan ollenkaan? Vaikkei väri olisikaan näin huomiota herättävä, soisi keittiöissä käytettävän välillä ehkä vähän enemmän persoonallisuutta. Valkoinen keittiö on toki kaunis ja ajaton, mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Itse haaveilen ehkäpä kauniista puusta yhdistettynä johonkin ovelan väriseen tasoon, raikkaasta valkoisesta laatoituksesta, notkuvista avohyllyistä ja näyttävistä seinä- tai kattovalaisimista. Tai sitten ihan perusvalkoisesta keittiöstä betonitasoin. 😉
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Heh, olen ehkä tylsä kun pidän valkoista keittiötä vain yksinkertaisesti kaikkein kauneimpana 🙂

    Voisiko sinulta kysäistä vinkkiä valaisimiin liittyen? Blogissa on näkynyt useita kauniita valaisimia! Ongelmanani on yhdistetty avokeittiö, ruokailutila ja olohuone. Ruokapöydän päällä on Lokki-valaisin ja nyt pitäisi saada olohuoneeseen tyylikkäs valaisin. Sen pitäisi sopia yhteen Lokin kanssa ja lisäksi olla valoteholtaan hyviä. Olen harkinnut Artemiden Tolomeo Megaa, mutta vähän epäröinyt sen riittävyyttä huoneen ainoaksi valaismeksi (lisäksi se on hintava). Muita ideoita ovat olleet Tom Dixonin valkoinen Beat Shade Fat ja Secto Designin valaisimet, mutta kaikki tuntuvat olevan enemmän tunnelmavalaisimia kuin huoneeseen yksinään riittäviä valaisimia. Lokkiin olen sikäli ollut tyytyväinen, että se valaisee tosi kauniisti ja riittävästi. Minkälaista valaisinta sinä ehdottaisit? Keittöön tulee jossain vaiheessa remontti, joten sen valaistus menee kokonaan uusiksi silloin, siihen asti joudun sietämään spottivalaisinta, kun on pakko nähdä siellä jotain…

    • 1.1

      sanoo

      No mutta valkoinen keittiö on aina yhtä tyylikäs ja klassinen 🙂

      Lokki on muodoltaan aika klassinen ja minusta sen pariksi passaa hyvinkin erilaiset valaisimet. Laittaisin kuitenkin ehdottomasti Lokin lisäksi olohuoneen puolelle vähintään kaksi erilaista valaisinta, ehkä kolmekin jos huone on kovin iso. Vain yhdellä valaisimella on hankala saavuttaa toimiva valaistus kaikissa olosuhteissa, esim. siivoukseen tarvitaan hyvää yleisvaloa ja iltaisin on taas mukava saada tunnelmallinen, vähän hämärämpi valaistus.

      Tolomeo Mega käy muodoltaan varmasti aika kivasti, mutta tosiaan en kyllä ehkä laittaisi sitä ainoaksi valaisimiksi. Kattoon laittaisin yleisvaloksi jonkun yksinkertaisen spotin tai vaikka katossa kiinni olevan Flosin Glo-Ball-valaisimen. Jalkavalaisimeksi voisi sopia Artemiden Tolomeo vähän pienempänäkin versiona tai joku muu kevyt ja säädettävä valaisin. Pieneksi pöytävalaisimeksi vaikka tv-tason tai lipaston päälle kävisi vaikka Muuton Cosy in white, &Traditionin Milk tai Yki Nummen Modern Art.

      Tämä menee tietysti vähän arvailuksi kun en ole nähnyt tilaa, mutta joka tapauksessa lähtisin liikkeelle muutamalla erityyppisellä valaisimella 🙂

    • 1.2

      sanoo

      Kiitos kovasti vastauksestasi! Olohuonetila on aika pieni, joten kovin montaa valaisinta siihen ei tarvita, mutta toki tuo Tolomeo yksistään on ehkä riittämätön. Pientä pöytävalaisinta ei oikein saa sijoitettua tilaan kovin hyvään kohtaan, joten yleisvalo kattoon jalkavalaismen kanssa voisi olla hyvä yhdistelmä – erityisesti joku katossa kiinni oleva simppeli valaisin voisi toimia. Valaistuksen miettiminen tuntuu hankalalta, se kun mielestäni on tosi tärkeässä osassa sisustusta!

  2. 2

    sanoo

    Voi kun toi vaaleanpunainen nayttaa sopolta! Ja Vaalea minttu myos! Oon itse jotenkin niin fiksautunut musta-valkoiseen etten kuitenkaan ehka omaan keittioon valitsisi varillisia kaappeja.

    • 2.1

      sanoo

      Söpöjähän nuo ovat, ja mielellään noita kuvassa ihastelee mutta tosiaan ehkä sitä väriä toteuttaisi itse vähän pienemmässä mittakaavassa. 🙂

  3. 3

    sanoo

    Minuun kyllä iskee nuo värit täysillä! Meidän keittiö kaipaisi ovien maalausta ja valkosta ollaan mietitty, mutta empä tiedä onko valkoinen näiden kuvien jälkeen enää ykkönen. Nimittäin nuo toisen kuvan kaapit ovat ihanan väriset 🙂

    • 3.1

      sanoo

      Niin ovat 🙂 Väri on ihana pikkuisen harmaaseen taittuva minttu, ja valkoinen ja marmori freesaavat kivasti. Kokeilkaapa ihmeessä 🙂

  4. 4

    sanoo

    Me mennään tämän sisustuksen edellä 😉 Meillä on keittiössä osittain murretun vihreät kaapistot(loput saarnia ja mustaa), edellisessä asunnossa oli murrettu suklaanruskea(8 vuotta sitten), siis ihan jotain muuta kun peruskamaa sitä persoonallista lookkia ollaan aina haettu.

  5. 5

    sanoo

    Minä uskon että ajattomuus kestää silmää. Mintut ja persikat tulee ja menee. Ne on ihania katsella mutta kyllästyminen iskee nopeammin. Meillä on valkoiset yläkaapit ja teakit alakaapit enkä ole kyllästynyt ainakaan vielä.

    • 5.1

      sanoo

      No näinhän tietysti on, tuollaiset kuvien kaltaiset ovat enemmän niitä hetken huumia, mutta aikas herkullisia katsella vaihteeksi. Toki pienemmissä määrin toteutettuna lopputulos voi olla kovinkin ajaton, vaikka väri olisikin vähän epätavallisempi.

      Kuulostaa kauniilta tuo teidän keittiönne, teak näyttää varmasti upealta valkoisen parina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *