VAPUNPÄIVÄN VINKKI | A TRIP TO NATURE

Hyvää vapunpäivää! Minä skippasin tällä kertaa perinteiset Vartiovuoren piknikit ja läksin sen sijaan Ruissaloon kameran kanssa. Vinkkinä kaikille Turun seudulla asuville; nyt jos koskaan kannattaa tehdä kevätretki tälle saarelle. Kauniit tammimetsät ovat ihan valkoisenaan vuokkoja ja tunnelma on kuin satumetsässä konsanaan.
Sinivuokkojakin näkyi yllättävänkin paljon, niitä ei voinut olla huomaamatta valkoisen kukkameren joukosta. Missä vaiheessa näitä on tullutkin näin paljon, kevät on edennyt ihan huomaamatta.
Etelärinteen koivuissa oli jo isot hiirenkorvat, näitä ei meidän kotikoivussa olekaan vielä näkynyt. Tämä kuva kiteyttää minusta aika hyvin luonnossa parhaillaan vallitsevan tunnelman: ruskeat sävyt ovat vielä voitolla, mutta sekaan alkaa ilmestyä enenevissä määrin hennonvihreää… Ei aikaakaan, kun se valtaa koko maiseman.
Eksyin matkallani myös Kasvitieteelliseen puutarhaan. Tässä toinen ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, joka kestää tiuhankin vierailun; joka kerta puutarhassa näyttää kuitenkin vähän eriltä. Kevään varhaisimmat kukkijat olivat puutarhassa jo täydessä loistossaan ja magnoliat ja kirsikkapuut virittelivät juuri kukintojaan. Aivan ihania nämä kumpainenkin, edelleen haaveilen tuollaista puuta myös omalle pihalle.
En voinut vastustaa kiusausta poimia muutamia vuokkoja mukaan pikkuiseksi kimpuksi, siinäpä ne nyt ilostuttavat senkin päällä ja muistuttavat tulevasta äitienpäivästä. Mahtaakohan silloin enää olla vuokkoja lainkaan jäljellä metsässä… 
Joka tapauksessa aika ihanaa, kun luonnosta alkaa jo saada iloa silmälle – ja koristusta myös kotiin.
Today I took a small trip to nature. The forest was full of wood anemones and magnolias and cherry trees were blossoming in the botanical garden. The marks of upcoming summer were clearly visible and everything looked so beautiful – could have spent the whole day just wandering around in the woods.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    No jopas olet bongannut upeita kuvia – pitää vinkata tyttärelle – hän kun asuu siellä Turussa.

    • 1.1

      sanoo

      Kiitos! Tuonne kannattaa tosiaan mennä nyt, kukat ovat täydessä loistossaan. Tiedä sitten kuinka kauan tuota iloa mahtaa kestää, tuntuu että tämä valkovuokkoaika hujahtaa aina tosi nopsaan ohi…

  2. 2

    sanoo

    Kauniita kuvia, mutta… Ruissalossa pitää olla varuillaan kasvien poimimisen kanssa. Alue on pitkälti luonnonsuojelualuetta, jossa kaikenlainen kasvien ja sienien poiminta on kiellettyä. Itse muistan jo lapsuudessa isäni varoittaneen asiasta. Nyt yritin tarkastaa netistä kiellon laajuutta ja jäi vähän epäselväksi missä saa ja missä ei. Helpompaa kuin ei keräile siellä missään ja ihailee luontoa vaan sellaisenaan.

    • 2.1

      sanoo

      Tämä pointti on tosiaan hyvä muistaa Ruissalossa liikkuessa! Itse en myöskään ole ihan satavarma tuon luonnonsuojelualueen sijainnista, pitäisi tarkistaa tuo jostakin. Saarella kun tulee liikuttua aina silloin tällöin. Nämä kukkaset poimin saaren vievän sillan korvassa olevan autopaikan pientareelta, laskin sen varaan, että tämä ei vielä luonnonsuojelualueeseen kuulu. 🙂

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Valkovuokko on vaatimattomuudessaan kaunein kevätkukkamme, lumoavat satumetsä ja kukkavainiot kuvissasi! Suloisaa kevättä ja kesää sinulle! -toinen kulkija luonnossa

    • 3.1

      sanoo

      Valkovuokko on tosiaan kaunis, minusta ihan liian aliarvostettu kukka. Aivan ihana varsinkin tuollaisina laajoina kukkavainioina.

      Ihanaa kevätaikaa myös sinulle, nautitaan luonnosta ja kesän saapumisesta!

  4. 4

    sanoo

    Haha! Meillä oli juuri sama meininki, päälle käytiin uimassa Ruissalon kylpylässä. JA mun kemerassa on juurikin nuo samat magnoliat ja karvaiset liilaset kukat!

    Sanni

    • 4.1

      sanoo

      Heeh, no mä katsoinkin instasta, että ihan samoilla mailla oltiin liikuttu. Kas kun ei törmätty, minä ainakin haahuilin tuolla useamman tunnin.

    • 6.1

      sanoo

      Eivätköhän ne kohta sinnekin päin ilmesty! Kevät tuntuu etenevän nyt kovaa vauhtia, täällä viime aikojen sateet ovat avittaneet lehtien ja kukkien puhkeamista entisestään.

  5. 7

    sanoo

    Kauniita kuvia olet saanut jälleen napattua ja ihanan söpöjä nuo valkovuokot. Täällä vielä niin harmaata ja paikoin luntakin. Muutama päivä sitten lähti joesta jäät, eiköhän se kesäkin kohta tänne tuu.

    Hyvää kesän odotusta sinne!

    • 7.1

      sanoo

      Kiitoksia! Ai siellä on vielä luntakin, täällä sitä ei ole näkynyt enää kuukausiin. Eiköhän se kevät ja kesä sinnekin kohta löydä, nyt tunnutaan menevän jo kovaa vauhtia kesää kohti.

  6. 8

    Anonyymi sanoo

    Hei, minä jäin myös miettimään tuota poimimista – olen ollut siinä käsityksessä että niitä ei luonnonsuojelualueelta ainakaan saisi poimia. Tästä voisi olla kyllä hyvä mainita tekstissäsi. Kivoja kuvia muuten!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *