VALAISINHIMOTUS

Tuumasin pari postausta sitten, että oman kodin sisustus ei juuri nyt oikein nappaa. Joudun nyt heti kättelyssä osittain pyörtämään puheeni, sillä ideoita ja pieniä tuunausideoita pyörii kyllä mielessä, toteutus vaan saattaa ihanien kesäkelien vuoksi jäädä helposti vähän tuonnemmaksi. Mihin sitä sisustusintoilija lestistään pääsisi, vaikka kesä yrittäisi kuinka tunkea väliin.
Yksi asia, joka on viime aikoina alkanut hiukan häiritsemään, on alakerran vaaleus. Erityisesti ruokailuryhmä on kovin vaalea nyt, kun en enää pidä taustaseinällä isoa tauluryhmääkään. Olen asiasta joskus varmaan täälläkin maininnut ja samalla haikaillut uuden ruokapöydänvalaisimen perään. -valaisin on kyllä paikassaan ihan kaunis ja ruokailuryhmä tällaisenaan heleä, mutta kokonaisuus on eittämättä vähän platku, sitä ei käy kieltäminen. Syksyn pimetessä uuden valaisimen hankinta voisi siis olla ihan paikallaan, ja tämän nykyisen voisi laittaa kiertoon tai uusiokäyttöön johonkin muuhun tilaan.
Olin alustavasti ajatellut tilaan ruotsalaisklassikko Bumlingia tai ehkäpä iki-ihanaa Mehiläispesää, Gubin Semi-valaisimenkin muodosta tykkään kovasti. Kauniita kaikki, mutta ehkä vähän tavanomaisia valintoja.
Sitten silmiini osui – oikeastaan Annen bongaamana – tämä allaoleva Tom Dixonin uutuus, joka varasti kaiken huomioni. Juuri sopivan spesiaali, vähän överi ja funky valaisin voisi olla juuri se mitä tuo nurkka kaipaa. Kullan väri lämmittäisi tilaa ja toisi aika makean kontrastin teräksisten tuolinjalkojen ja vanhan tiikkisenkin kanssa. Justiinsa sellainen ovela piristysruiske, mitä etsinkin.
kuva Gulled
Näin kesäkuumalla asia saa olla vielä ennallaan, mutta syksyn tullen saatan hyvinkin naputella tilauksen menemään. Katsotaan mihin tämä kuume johtaa…

I would like to have a new pendant to our dining room, at the moment the space is way too white and boring. Firstly I thought of Bumlingen or Artek´s Beehive, but then noticed this new beauty from Tom Dixon. It has everything the space needs; it´s a bit funky, warm coloured and would create a nice contrast between white furnitures and steel framed chairs. It would be a perfect eye-catcher, wouldn´t it?
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tom Dixon ei kyllä petä ikinä! Meillä on varastossa yksi ylimääräinen keltainen Gé-valaisin jos kiinnostaa 🙂 Jos oikein mielikuvitusta käyttää niin sekin menee kultaisesta 😀 melkein, ei ihan, mutta melkein 🙂

    • 1.1

      sanoo

      No ei, sieltä pukkaa kyllä kiinnostavia tuotteita ihan jatkuvasti! Heeh, hyvällä mielikuvituksella keltainenkin varmasti välttäisi, jos ei muuten niin ainakin hämärässä voisi mennä melkein täydestä ;D

    • 2.1

      sanoo

      Joo eikös olekin, ihastuin kyllä tuohon ihan täysillä! Valaisin on jotenkin kivan ovela, ei ihan perinteinen klassikko.

  2. 3

    sanoo

    Jossain blogissa ihastelinkin tuota Tom Dixonin valaisinta.
    Katsoin nuo linkkisi ja ihastuin Bumling valaisimeen, -jotenkin hauska!☺

    • 3.1

      sanoo

      Bumling on kyllä ihana myös! Sitä näkyy aika paljon etenkin ruotsalaiskodeissa, ja vaikka missä upeissa retroväreissä. Itse varmaan valitsisin siinäkin valaisimessa kullanvärisen, jos siihen päätyisin…

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Aika hauska, että olen paininut kaikkien edellä mainittujen valaisinten kanssa ja yrittänyt päättää minkä ruokapöydän päälle valitsisin. Haaveiltu on ja kauan. Hauskinta on, että juuri ostin Tom Dixonin Mirror ball- valaisimen. Eli viimeiseen vaihtoehtoon päädyin, kylläkin perinteisen hopeisena 🙂 Tuo uusi väri on kyllä aika upea!

    -Laura

    • 4.1

      sanoo

      Ei oo totta, aika hauska sattuma! Nuo kaikki ovat kyllä ihania valaisimia, mutta Dixonissa on ehkä se joku pieni ekstra. Upea se on hopeisenakin!

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    Mulla oli vastaavanlainen ruokapöytä ja ryhdistyi kummasti, kun maalasin jalan tummanharmaaksi (grafiitti?). Ihania valaisimia!

    Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Mun suosikiksi on jäänyt yläkerran aula. 🙂

    H

    • 5.1

      sanoo

      Kuulostaa hyvältä, musta jalka tuo varmasti ihan uutta ryhtiä koko kalusteeseen 🙂 Itse ajattelin joskus, että jalan voisi maalata valkoiseksi, mutta ei grafiittikaan mikään huono vaihtoehto olisi!

      Kiitoksia itsellesi kivasta kommentistasi, yläkerta on munkin lemppari 🙂 Vinteissä on aina jotain omanlaista tunnelmaa…

  5. 6

    sanoo

    Hauska idea uudeksi valaisimeksi, vaikka olenkin syvästi rakastunut nykyiseenkin valonlähteeseenne 🙂 Ymmärrän kyllä pointin ja tuo kulta toisi varmaan aika kivaa lämpöä, varsinkin syksyksi kauniiseen tilaan!

    • 6.1

      sanoo

      Joo, minäkin tykkään kyllä kovasti tuosta Ge-valaisimesta, mutta on se kyllä pikkuisen valju kaiken tuon vaaleuden keskellä… Kulta voisi tuoda vähän eloa ja jytyä tuohon nurkkaan. Täytyy kuitenkin vielä vähän pohtia, viitsiikö "ihan ok" -valaisinta lähteä vaihtamaan… 🙂

  6. 7

    Anonyymi sanoo

    Jos päädyt pistämään Gén myyntiin, täällä on yksi mahdollisesti kiinnostunut ostaja 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Hyvä tietää! Teen asialle jotain varmaankin vähän syksymmällä, ja jos päädyn myymään Gén, laittelen tänne blogiin varmasti tietoa. Kantsii siis pysyä linjoilla! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *