Työmatkan varrelta

Olen kulkenut nyt tämän viikon pyörällä töihin, ja äkillisessä reippaudenpuuskassa päätin jatkaa samaa rataa koko kesän (poikkeuksena suotakoon sadepäivät, jolloin turvaudun edelleen autoon). Meiltä on työpaikalleni matkaa muutama kilometri, ja sen polkeekin lähes samassa ajassa kuin autolla kulkiessa.

Maisema reitin varrella on mitä kaunein, suurimman osan matkasta voi kulkea lenkkipolkuja tai pieniä katuja pitkin. Kaunista maisemaa ja pieniä teitä osaa arvostaa, edellisestä asunnosta kulkiessa matka oli lähes pelkkää suurta maantietä.

Tänään ei tosin ollut ihan tavallinen työmatka. Keskustassa oli joku paraati, joka tukki koko liikenteen. Lähtiessäni töistä paraati oli edennyt tuomiokirkolle, jonka piha oli yhtä sumppua. Myös Aurajoen rannalla oli jokin kulttuuritapahtuma, jota jäin hetkeksi seuraamaan. Musiikki pauhasi ja jokeen tuotujen sorsien päällä taiteili ihmisiä, jotka välillä hyppäsivät jokeen ja kiipesivät sieltä taas sorsien päälle.

Turussa on kyllä oma fiiliksensä. Kesäisin koko kaupunki tuntuu heräävän eloon ja ihmiset kaivautuvat koloistaan kaupungille. Aivan mahtavaa aikaa tämä kesä.

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Kesän lapsi, huolia vailla (ainakin tänään). Näin sen kuuluukin olla. Nauti kotikaupunkisi aikaansaamista kulttuuri- ym elämyksistä, saat ravintoa pitkäksi aikaa sanoo mami

  2. 3

    sanoo

    Anonyymi:
    Koitetaan nauttia 🙂 Ihan kivasti täällä kyllä on kaikenlaisia tapahtumia…

    nappi:
    Viitisen kilometriä on tarkalleen matkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *