TULIP TIME

tuliptime1_800.jpg

Sängyssä on puhtaat lakanat, pyykki pyörii koneessa ja maljakossa tuoreita kukkia – viikonloppu voi alkaa!

Vaihdoin pitkästä aikaa sängylle Hayn ruutulakanat, ovat pehmenneet aika ihanaksi käytön myötä. Romanttinen tapetti vaatii jotain skarppia rinnalleen, siksi petaus on täällä useimmiten hyvin simppeli ja mustavalkoinen. Täällä studiossa sänky on ikään kuin toinen sohva, joten siinä täytyy olla aina myös iso kasa rennosti aselteltuja, pystyyn nostettuja tyynyjä. Niiden väliin on mukava pujahtaa lueskelemaan tai muuten vain loikoilemaan.

tuliptime2_800.jpg

Tammikuinen loma – siitä ei ole täällä tietoakaan, mutta toisaalta töiden hulinassa päivät vilistävät mukavasti eteenpäin. Aina järjestyy kuitenkin aikaa pienille omille hetkille. Eräs yksiön hyviä puolia on se, että keittiöstä sängylle on kovin lyhyt matka, siksipä kahvit ja teet tulee juotua sängyssä paljon entistä useammin. Mikäs sen ihanampaa, kun kierähtää viikonloppuna takaisin peiton alle kuppi kuumaa kädessään – tällaiset pienet hetket piristävät arkea jo kummasti.

tuliptime4_800-683x1024.jpg

Kauppareissulla mukaan tarttui talven ensimmäiset tulppaanit, ne tuovat aina yhtä freesiä ilmettä. Asettelin kukat Hemtexin pyöreään maljaan, josta on muodostunut oma lempparini, siihen sopivat tosi monenlaiset kukat ja kimput. Vielä tulppaanit ovat kovin terhakoita maljassaan, parhaimmillaan ne ovat minusta vasta hetken päästä, hieman venähtäneinä ja valuvina.

tuliptime3_800.jpg

Vanhan piirongin päällä on vaihtelevan sekalainen setti tavaraa – usein ainakin kynttilä, käsivoidetuubi ja päivän korut. Kuten pinnasta näkyy, on tämä piironki nähnyt jo elämää; minua ei tämä kuitenkaan haittaa, kulunut pinta tuo vain lisää charmia kalusteeseen. Tämä piironki on myös asunnon omistajan tänne jättämiä, ja jäänyt paikoilleen asuntoon. Mikäs siinä, tällaisia tapauksia lainaa ihan mielellään, saapa välillä vähän vaihtelua niihin omiin kalusteihin.

tuliptime5__800-683x1024.jpg

Asettelin tulppaanit tarkoituksella niin, että näen ne heti aamulla herättyäni. Samalla logiikalla kasaan piirongille muutakin nättiä tavaraa. Kyllä ainakin minulle on väliä, millaisessa ympäristössä herää, ja osuuko katse ensimmäisenä kukkakimppuun vai pyykkikasaan. Vaikkakin täällä asuessa on kummasti oppinut sietämään myös jälkimmäisiä…

tuliptime6_800.jpg

Jokos te olette startanneet tulppaanisesongin?

Tulip season is on! These flowers have amazing power, every single time they make the room feel so fresh and springlike. Happy weekend to you all!

sisustus sisustusideat
Kommentit (4)
  1. Rakastan erityisesti papukaija-ja ripsureunatulppaaneja! Kukat yleensäkin ovat ihania, ja mahtavaa että luontosuuntaus jatkuu vahvana sisustuksessa tänäkin vuonna. Itseä inspiroi edelleen Morrison, vahvat tummat sävyt, punainen savi..Toisaalta ilmavuus, usvankeveät valkoiset verhot jne.

    -Kaipaisin sinulta vinkkiä hyvästä työtuolista; sellaisesta jossa jaksaa tehdä tuntikausia koneella töitä, on ergonominen ja työkäyttöön tehty ja jonka sinäkin valitsisit omaan kotiin (meillä kun on niin sama maku..!).
    Kevät jo silmäkulmassa,
    tuulia

    1. Oi, papukaijatulppaanit ovat ihania! Ja sellaiset ripsureunaiset myös. Ja ylipäätään kaikki erilaiset tulppaanilajikkeet, seuraavaksi täytyykin hankkia sekalainen kimppu kaikenlaisia tulppaaneja.

      Kiitos vinkistä, laitan työtuolipostauksen työn alle! Hyvännäköisiä tuoleja kyllä löytyy, tosin niitä pitäisi päästä testaamaan ihan työkäytössä ennen kuin ergonomiaan voisi ottaa kunnolla kantaa. Mutta ainakin lyhyen testailun jäljiltä hyväksi havaittuja tuli heti parit mieleen.

  2. Irmastiina Ruusukummusta
    17.1.2016, 08:35

    Ihana tuo senkki! Kuluneena juuri kaunis. Mies toi eilen ekat tulppanit..:)

    1. Kyllä minusta tulppaanit ovat ehdottomasti kevään merkki, eli eiköhän sitä voisi näiden kukkasten myötä jo hiljalleen alkaa odottamaan. 😉

      Ja samaa mieltä, patina saa vanhassa kalusteessa näkyä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *