Talven merkki

Viime aikoina ilmat ovat olleet jo sen verran talvisia, että teki mieli kaivaa kaapista yksi talven lempiesineistäni. Muuton Raw-kynttelikkö saa nyt tönöttää olohuoneessa seuraavat kuukaudet. Aika harvoin tuossa tulee poltettua kynttilöitä, mutta tuo on kaunis jo muutenkin, tykkään niin kynttelikön käsintehdystä fiiliksestä ja simppelistä ulkomuodosta.

Vaikka kynttelikkö on oikeastaan aika neutraali, minulla tulee siitä jo vähän jouluinen fiilis. Kaupoissa, mainoksissa ja joissain blogeissakin joulujutut ovat jyllänneet jo jonkun aikaa, olisikohan ensimmäinen näkemäni joulumainos tullut jo heti lokakuun alussa. Tuntuu, että joulua ruvetaan markkinoimaan joka vuosi yhä aiemmin ja aiemmin. Ihan hullua minusta. Kauheasti mitään joulujuttuja meillä ei ole eikä tulekaan, mutta kukat, valot ja sen sellaiset saavat tulla vasta joulukuun alussa. Lahjat ostan perinteisesti vasta joulua edeltävällä viikolla – tai sitten ihan viime tingassa.

Jokos teillä on joulujutut mielessä?

Kommentit
    • 2.1

      sanoo

      Ihan totta tuokin, kun vaan löytyisi se inspiraatio 🙂 Kiitos kivasta haasteesta, laitan toteutukseen kunhan kerkiän 🙂

  1. 4

    Anonyymi sanoo

    Moikka,
    Tosi kiva blogi sulla. Sillon tällön tulee tsekkailtua, mut nyt on pakko kysyy et mistä oot hankkinu tuon taulun ja valkosen kupin? Kumpikin todella hienoja. Mulla alkanut tällanen taulu-innostus 🙂

    Keep up the good work 😉

    – Kaisa

    • 4.1

      sanoo

      Kiitos kivasta kommentistasi! Tuo kulho on Muuton Crushed ja ostettu Sisustuksen Koodista, julisteen tilasin Society6-nettikaupasta ja laitoin Ikean kehyksiin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *