Suloisuuksia

Terkut täältä kotisoffalta! Nyt loikoillaan ja nautitaan alkavasta viikonlopusta kunnon varusteiden, eli suklaan, kahvin ja lukemisen kanssa. Viikonloppukukkasia ei tarvinnut tälläkään kertaa hankkia, nuo samaiset neilikat vetävät jo kolmatta viikkoa oikein elinvoimaisina.

Ostin tänään testattavaksi suloisen mintulta tuoksuvan L:A Bruketin palasaippuan, sen paketti vain yksinkertaisesti oli aivan liian ihana vastustettavaksi. Saman merkin huulirasva minulla on jo ennestään, ja kannan sitä aina mukanani. Nytkin se nököttää tuossa vieressä pöydällä.

Koukkasin töiden jälkeen Elementissä ihan vain kurkkimassa syksyn
uutuuksia. Tiedättehän, kuinka vaarallisia tuollaiset ”ihan vaan
vilkaisen” -käynnit ovat, tavallisen usein sitä kuitenkin poistuu kaupasta pussi
kädessä. Eikös vain tuollakin odottanut pari etsimiäni mustia farkkuja lempimerkiltäni, ainoa kappale, juuri minun kokoani ja puoleen hintaan. Olin jo varma repsahduksestani hilatessani niitä sovitettavaksi mutta
kas, ne olivatkin se verran piukempaa mallia, että rahat tällä kertaa
säästyivät. Lähdin siis ulos vain Filipan syksyn katalogi kädessä, joka sekin oli täynnä mitä suloisempia juttuja.



Ihanaista viikonloppua, ottakaahan rennosti!

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Mukavaa viikonloppua sinnekki 🙂 Ihania kuvia kyllä 🙂 Onneksi mullon suklaata tuossa vieressä, ei tarvi kuola valuen tuijottaa nuita suklaapaloja 😀 Suklaa ku on minun heikkous 🙂

  2. 3

    sanoo

    Kerro miten saippua toimi. Olen ostanut joskus messukeskuksesta tälläisiä ns itse tehtyjä saippuioita. Kaunis ulkonäkö ja tuoksu niin kauan kun tuoksua oli, mutta hyvin nopeasti oli tarpeeton.

    • 3.1

      sanoo

      No ainakin nyt muutaman käyttökerran jälkeen vaikuttaa oikein hyvältä. Tuoksua on vielä jäljellä ja sellainen kivan pehmeä tuntu tuossa saippuassa. En tiedä sitten miten jatkossa, mutta alku oli ainakin lupaava 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *