SALIN PÖYDÄLLÄ

Ruokasalissa juuri nyt: hiljalleen siistiytyviä nurkkia ja tämänhetkisiä suosikkejani, pihalta poimittuja herukanlehtiä isossa vaasissa. Syksyn tullen on mukava yksinkertaistaa, enää ei kaipaa kesän herkkiä kukkasia vaan selkeät, veistokselliset oksat toimivat tähän mielentilaan. Aikaansa kutakin, nyt mennään hiljalleen kohti talvea ja riisutumpaa ilmettä.
Pöytä ja sen alla oleva matto kannettiin viikonloppuna sisään, niiden myötä tämäkin tila saatiin järkevään käyttöön. Kalusteet ovat lainassa ja saavat olla tuossa nyt ensi hätään, katsellaan sitten ajan kanssa toisia vaihtoehtoja. Onhan tuo kokonaisuus vähän raskas, mutta jotenkin hassulla tavalla ihan tykkäänkin noista vähän kolhoista tulokkaista, sopivat hyvin väreihin. Modernit tuolit ovat kuitenkin tuossa ehdottomat, keventävät pikkuisen kokonaisuutta. Päälle tulee vielä vanha, hassu kruunu, kunhan sen sähköistys saadaan ensin kuntoon. Samat kalusteet olivat mummillani joskus 70-luvulla ja nyt meillä vuonna 2016 – aika hauska ajatus, näin se vain joskus menee.
Branches of blackcurrant in our dining room. The table and rug is borrowed and will be replaced later when I find something better. But at the moment I think they work fine there. The look is a bit clumsy and heavy, but maybe that´s why I like it – it is definitely something different.
Kommentit (22)
  1. Mun mielestä tuo kokonaisuus on tosi kaunis. 🙂

    1. Kiitos! Kyllähän nuo ihan mukavasti tuonne sopivat ja kelpaavat mainiosti ainakin näin ensi hätään. Katsellaan sitten joskus pientä päivitystä, kun muut tärkeämmät hankinnat ovat ensin tehtynä. 🙂

  2. Pilviraitti
    13.9.2016, 04:04

    Kaunis kokonaisuus! Pöytä ja tuolit sopii hauskasti yhteen, vaikka eri maailmaa ovatkin. Itse tykkään ainakin tällaisesta eriparisuudesta ja siitä, kun kaikki ei ole niin viimeisen päälle mietittyä. Näin sisustus on paljon mielenkiintoisempi.

    1. Joo, kyllä minäkin tykkään kontrasteista ja erilaisista, vähän yllättävistäkin yhdistelmistä, näistähän se tunnelma tulee. Ehkä tuo ruskean suuri määrä ensin vähän vierastutti, mutta kyllähän tuo väri ihan kivasti sopii kylmän harmaaseen seinään ja kakluunin yksityiskohtiin. Taidan lisätä vielä vähän jotakin modernia tuonne joukkoon, niin tämäkin yhdistelmä raikastuu vielä pikkuisen lisää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *