RUUTUJEN VÄLISSÄ | MY WORK DESK

Kukkasohvaa on jo kuvailtu tarpeeksi, tässä näkymää vaihteeksi sohvan vastapuolelta. Työpöytä ja telkkari mahtuivat kuin mahtuivatkin molemmat tähän pikkukämppään, mutta tilanpuutteen vuoksi ne on jouduttu sijoittamaan ihan vieriviereen. Kahden tason vierekkäin sijoittaminen ei ole sisustuksellisesti mikään ihan optimaalisin ratkaisu, mutta saa luvan kelvata nyt väliaikaisesti näin. Kaipa nämä väliaikaisasunnot ovat aina enemmän tai vähemmän kompromissia…
Seinustan fiilis onkin tästä johtuen hitusen poikamiesboksimainen, ruutua ruudun vieressä. Onneksi ruutujen väliin saa mahdutettua edes vähän jotain nättiäkin. Asunnon isot ikkunalaudat ovat omiaan viherkasviryppäille ja kirjapinoille, niistä tulee tuohon nurkkaan vähän rennon boheemia tunnelmaa. Tummista lattioista tykkäilen myös pitkästä aikaa aika kovasti, vaikkakin kuvissa paljastuu yksi lattian kiistaton miinuspuoli: pölyhiukkaset ja kaikki muut mahdolliset roskat näkyvät tummassa pinnassa kovin kovin herkästi. Mahdollista on toki myös, että loppuviikon helteet saivat siivoojankin hiukan laiskottelemaan… 😉 Noh, asia korjaantunee tällä viikolla, kun vettä on luvattu tämänkin edestä.

A corner of my work desk. Due to lack of space, we had to place the desktop and tv next to each other. Not a perfect solution, but it will do for now. Luckily there´s old large windowsills to which I like to put plants and stack of books. They bring a hint of coziness to the whole corner.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Voi tuota oranssia pöytälamppua- minulla oli aikanaan samanlainen, mutta harmaa koulupöydälläni – ja miten aloin sitä inhota. Tänä päivänä olisin ikionnellinen jos sen vielä jostain löytäisin !

    • 1.1

      sanoo

      Heh, tuo valaisin on todellakin ehtaa retroa, tämäkin löytynyt jostain vanhasta jemmasta. Näin se sisustusmuoti vaan pyörii ympyrää 🙂

  2. 2

    sanoo

    Tuo oranssinen lamppu antaa kyllä piristystä tilaan. Onko tuo betoninen kukkaruukku Hayn? Sopii kivasti tuo Hayn tarjoiluvati/alusta työpöydällekin 🙂

    Täällä kans remontit jatkuu…ihanaa wc lattiaa nyt laatoitetaan. Olen niin malttamaton, että pitäis äkkiä saada kaikki valmiiksi 🙂 ja tämän kaoksen pois alta. Teillä on hieno homma ko ei tartte asua remontin keskellä…täällä tuntuu, että välillä järki lähtee 🙁 No, lopputulos onneksi monesti palkittee 🙂 Remontti intoa sinne!!!

    • 2.1

      sanoo

      Tuollaiset monikäyttöiset alustat ovat ihan parhaita, taipuvat vaikka mihin keittiöstä työhuoneeseen ja vaikka kylppäriinkin… Tuo kukkaruukku on myös Hayn.

      Siellä on sitten myös kova tohina päällä. Remontin alla asuminen on aina vähän kurjaa, mutta lopputulos kyllä palkitsee ja remonttiajat unohtuvat lopulta aika äkkiä. Intoa ja tsemppiä myös sinne!

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Ihania kuvia jälleen! Tämä epähortonomi tiedustelee, mikä tuo pöydällä oleva kukka on ja onko kuinka tarkkaan hoidettava? Onnistun yleensä tappamaan kaikki muut huonekasvit paitsi palmuvehkan, joka on täysin tyytyväinen rutikuivana �� Tuo kukka näyttää kauniilta ja ajattelin, josko uskaltautuisi kokeilemaan. Nea

    • 3.1

      sanoo

      Kiitos, Nea! Tuo kasvi on (muistaakseni) flamingonkukka, ostettu paikallisesta Plantagenista. Minäkään en ole kovin kummoinen kasvinhoitaja, mutta tuo kasvi on pysynyt yllättävän hyvänä satunnaisista kuivista kausista huolimatta. Eli rohkenen suosittelemaan muillekin epähortonomeille. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *