REMONTTIKUULUMISET VKO 52 + 1

Mukavaa sunnuntaita! Nyt on aika käynnistellä uudelleen sunnuntain perinteinen remonttipostaussarja. Olemme nimittäin aloittaneet kellarin remontin, ja tässä riittää tekemistä ja raportoitavaa varmasti koko alkuvuodeksi.
Kellaritila on pitkulaisen mallinen ja se ulottuu talon toisen päädyn alueelle. Loppuosassa taloa kallio oli jo sen verran lähellä maanpintaa, että tiloja ei pystynyt hyödyntämään järkevästi asuinkäyttöön. Kellariin rakennamme kylpy- ja saunatilat sekä kodinhoitotilan, ja myös tekninen tila sijaitsee täällä. Neliöitä tässä tilassa on tekninen tila poislukien 16 m2, joten tilalla täällä ei mässäillä, varsinkin kun tilan muoto on haastavan pitkulainen. Saimme kuitenkin kaikki tarvittavat toiminnot mahtumaan suhteellisen fiksusti, joten eiköhän tuosta vielä ihan toimivan kokonaisuuden saa.
Ensimmäisissä kuvissa kuvaussuunta on tulevaa suihku- ja saunatilaa päin. Sauna sijoittuu syvennykseen oikealle, ja lasiseinä rajaa sen vasemmanpuolisesta suihkutilasta. Myös kuvan etualalle tulee lasiseinä, joka rajaa kosteat tilat kuivista. Uretaanilevyllä peitettyyn aukkoon tulee ikkuna, tämä oli jo vanhassa kivijalassa valmiina. Halusimme ehdottomasti jättää ikkunan paikoilleen, jotta tilaan saataisiin vähän luonnonvaloakin. Se on aina toivottu juttu!
Tässä puolestaan näkymää vastakkaiseen suuntaan, eli saunasta kohti tilan toista päätyä. Tuohon keskelle seinää on tulossa allastaso, ja sen jälkeen vuorossa on kellarin oviluukku. Kodinhoitotila kaappeineen piiloutuu syvennykseen saunan viereen, allastasoa vastapäätä. 
Lattiavalu ja betoniharkkoseinät tehtiin kellariin jo puolisentoista vuotta sitten, nämä olivat ensimmäisiä sisätöitä koko talossa. Sen jälkeen tila on saanut kuitenkin olla rauhassa tosi pitkään, sillä mitään asumiselle välttämätöntä tuolla ei ole ollut, pyykinpesukin kun on onnistunut hyvin myös keskeneräisessä tilassa. Nyt kuitenkin muut työt ovat edenneet siihen pisteeseen, että kellaria jaksoi ja viitsi taas ajatella, ja nyt joululomalla mies aloittelikin projektia tasoittamalla harkkoseiniä ja asentamalla kipsilevyjä. Seuraavana vuorossa on viimeistelevä hienotasoitus, sitten on vesieristyksen vuoro.
Saunan kulmaan valettiin myös pykälä, jotta saunan paneelit koolauksineen saadaan siististi samaan tasoon. Kuva on nyt siis saunan puolelta, tuosta nurkasta lähtee lasiseinät kahteen suuntaan. Emme halunneet blokata tilaa liiaksi umpinaisilla seinillä; lasiseinät tuovat avaruutta ja antavat valon kulkea tilassa, mutta rajaavat kuitenkin eri toiminnot omiksi kokonaisuuksiksi.
Suihkuja kellariin tulee kaksin kappalein, ja ne ovat seinään upotettua mallia. Näitä odotan jo erityisen innokkaasti! Asennuskotelot ovat jo paikallaan, seuraavaksi pitäisi viimeistellä seinän tasoitus näiden ympäriltä.
Tässä näkymää portailta kellarin oviluukkuun päin. Olemme paremman oven puutteessa tiivistelleet vanhaa hataraa oviluukkua uretaanilla (heh), mutta nyt seuraavaksi tuohon pitäisi tilata kokonaan uusi ovi. Tällä hetkellä pyörittelemme valintaa joko kokonaan lasisen vaihtoehdon tai vähän umpinaisemman, osittain lasisen version välillä. Kokolasinen näyttäisi varmasti kauneimmalta sisältä päin katsottuna, sillä ovi sijaitsee sen verran ylhäällä, että se näyttää melkeinpä enemmän ikkunalta (ja korkeuden takia tuosta ei varmaan paljoa edes kuljetakaan…). Myös luonnonvaloa pääsisi ison lasiruudun myötä mukavasti tilaan. En ole kuitenkaan ihan varma, onko moderni lasiovi julkisivun kannalta paras vaihtoehto, tätä täytyy vielä vähän pohtia. Kovin yksityinen vaihtoehto tämä ei myöskään ole, jonkinlainen näkösuoja olisi saunapäiviä ajatellen ihan mukava olla olemassa.
Kellarin portaat sijaitsevat yläkerran portaiden alla, joten kulku kellariin on keittiöstä. Portaikossakin riittää vielä töitä, portaat pitäisi pinnottaa ja portaikon seinät saada siistiksi. Mies ennättikin jo levyttää toisen puolen seinistä, vielä aukko kaipaa muutamaa levyä ja sitten paklausta ja maalausta. Portaiden yläpäähän tulevan oviaukon karmitkin ovat vielä tekemättä ja aukko listoittamatta. Jostain pitäisi myös keksiä kapea ja korkea peiliovi tuohon yläosaan, taidetaan joutua teettämään se. Koska ovi sijaitsee keittiössä, pitäisi sen olla samaa mallia muiden väliovien kanssa. Mutta veikkaan, että tuon kokoista vanhaa ja muihin yhteensopivaa peiliovea on aika mahdoton löytää..
Tällaisia puuhia siis täällä. Kirjoittelen kellarin pintamateriaaliajatuksista vielä erikseen, tämänkin suhteen on melko selvät sävelet, mutta vähän vielä muuttujia ilmassa. Kellarin pohjapiirustus löytyy tästä linkistä, mutta tämän piirustuksen jälkeen on vielä tapahtunut pieniä muutoksia mm. väliseinien osalta. Voisinkin myös kaivaa kellarin pohjapiirustuksen arkistojen syövereistä, se selventäisi varmasti projektia siellä teidän päässä. Täältä voi puolestaan kurkata kellarin alkumetrejä, tämäkin tila on siis rakennettu uudelleen ihan alusta asti.
Palataan taas remonttijuttuihin, mukavaa uutta viikkoa!
Here´s our new project: the basement. We are going to build a bathroom, sauna and a laundry room there. The project is now started and I hope that we will get it done during the next months. I write about this project every sunday, so my renovation stories will continue also this year.
Kommentit (6)
  1. Kiva seurata taas remonttiprojekteja, vaikka tietysti myös sisustusta ja asumisfiilistelyä on ollut yhtä kiva lukea pitkän remonttitaipaleen jälkeen. 🙂 Kiitos vielä kertaalleen kaikesta inspiraatiosta, remontoin parhaillaan omaa asuntoani ja monta remonttiprojektissanne ollutta valintaa olen soveltanut myös omaan remonttiini, mm. aamiaiskaappi ja Unidrainin lattiakaivo tulevat löytymään kodistani. Pohdin alussa lisäksi vakavasti kaasulieden hankkimista induktion sijasta, mutta nyt ei ole vielä sen aika, seuraavassa remonttikohteessa sitten.

    1. Kiva kuulla, että näille jutuille riittää tilausta! Ja ihan mahtavaa, jos näistä jutuista saanut inspiraatiota ja vinkkejä omiinkin remontteihin. Sitähän tämä bloggailu onkin parhaimmillaan, vuorovaikutusta ja innon ja inspiraation jakoa. 🙂 Intoa remonttiin!

  2. Kiitos taas remonttipostauksesta! Kiinnostuneena odotan seuraavia, nämä inspiroivat aina!

    1. Mahtava kuulla! Seuraavana sunnuntaina taidetaan hypätä kuistin puolelle… 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *