REMONTTIKUULUMISET VKO 41

Mukavaa sunnuntaita! Täällä ollaan juuri kotiuduttu raksalta, uunissa paistuu lasagne ja sopivasti aikaa istahtaa koneelle purkamaan taas kuluneen viikon tapahtumia.
Viime viikolla aloittelemamme kahden viimeisen julkisivun remppa sai jatkoa. Tien puoleinen julkisivu etenikin viikon aikana mukavasti, vanha hirsirunko saatiin tuettua uusin kantavin runkotolpin ja uusi ikkunajako tehtyä. Nyt seinässä on jo säänkestävät runkolevyt, seuraavana etappina onkin tämän seinän osalta koolaus ja panelointi.
Jo nyt huomaa, kuinka uusi ikkunajako muuttaa ilmettä paljon parempaan suuntaan. Symmetrisesti sijoitetut kaksi ikkuna-aukkoa näyttävät ainakin omaan silmään heti paljon tasapainoisemmalta, onneksi siis tuli tehtyä tuo muutos. Selvennykseksi vielä todettakoon, että aukot ovat kyllä samankokoiset, toisesta on vain runkolevy leikkaamatta. Tuollaista pahemman luokan mittavirhettä ei ole siis tapahtunut. 😉
Viimeistäkin jäljellä olevaa päätyä kerettiin jo aloitella. Tässä nurkassa maa on ollut vähän turhan korkealla, miltei kosketuksissa paneloinnin kanssa, ja tämä on ohjannut vettä tuon kohdan rakenteisiin. Tästä syystä osasimmekin jo odottaa huonokuntoista runkoa, ja tällainen siellä sitten olikin vastassa. Alapuu meni vaihtoon puolikkaan päädyn osalta, ja samalla uusittiin myös huonossa kunnossa olleet runkotolpatkin. Hirsipuoli oli onneksi paremmassa kunnossa, eikä vaatinut juuri toimenpiteitä.
Kellarin puolellakin ehdittiin vähän häärätä. Ensi viikolla meille tullaan asentamaan maalämpö, joten tekninen tila piti saada kuntoon jo tätä silmällä pitäen. Viimeiset maalaushommat jäivät vielä alkuviikkoon, mutta muuten tuo kolkka alkaa näyttämään jo melko valmiilta. Valoa tulee heti triplasti lisää, kun pinnat saavat valkoista maalia ylleen!
Kellarin muuraushommatkin jatkuivat ja alumiinipaperiakin ennätettiin jo vähän kiinnittää kattoon. Yhtenä ensi viikon projektina olisi saada tuo tila eristettyä jo lämmönpitäväksi, viime aikojen kylmät ilmat kun ovat aiheuttaneet vähän probleemaa. Ja toki ulkoseiniä pitäisi myös saada eteenpäin kuistista puhumattakaan, ja mitä näitä kaikkea nyt olikaan… 
Onneksi miehellä alkoi loma, joten näiden kaikkien hommien eteneminen kuulostaa jopa ihan realistiselta. 😉 Taitaa silti olla melko kiireinen viikko tulossa, toivottavasti sen jäljiltä on taas paljon uutta raportoitavaa tänne. 
Kivaa viikkoa teille!
Weekly renovation report from our house.
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Tehän olette edenneet hienosti! 🙂 olenkin jo malttamattomana odottanut sunnuntain remppapostausta 😉 itseä kuumottaa yksi 1930-luvun talo, jossa rempata saisi myös melkoisesti 😀

    – P –

    • 1.1

      sanoo

      Kiitos, kyllähän se tästä pikkuhiljaa etenee, vaikka hommaa vielä aika tuhottomasti onkin jäljellä.

      Mukava kuulla, että nämä sunnuntain remppapostaukset kiinnostavat, minua kun edelleen joka kerta hiukan epäilyttää ladata näitä suttuisia remppakuvia tänne… Ehkä näistä jutuista voi kuitenkin saada jonkinlaista inspistä omaankin remppaan, tai sitten toisena vaihtoehtona saada oma remppakuume tehokkaasti talttumaan tätä remonttikaaosta katsellessa. 😉 Vanhat talot ovat kyllä ihania ja niiden remontointi tosi palkitsevaa, kun siihen vain oikein asennoituu. Onnea ja intoa siis mahdolliselle tulevalle proggikselle myös sinne suuntaan! 🙂

    • 2.1

      sanoo

      Heeh, täytyy tehdä vielä kun jaksaa. 😉 Tämän rempan jälkeen kyllä varmasti otetaan lunkisti tovi jos toinenkin, kunhan nyt ensin saadaan talo siihen malliin, että tämä on mahdollista.

      Remontoinnissa on kyllä se kiva puoli, että oman käden jäljen ja edistymisen näkee saman tien. Todella palkitsevaa, vaikka toisinaan vähän hermojakin pingottavaa hommaa! 🙂

Vastaa käyttäjälle maija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *