REMONTTIKUULUMISET VKO 40

Mukavaa sunnuntai-iltaa! Tänään on vuorossa jo perinteeksi muodostunut katsaus viikon remonttikuulumisiin. Tällä viikolla tapahtuikin paljon ja näkyviä asioita, sillä juuri nyt meidän tönö näyttää tältä:
Muutama akuutti homma saatiin valmiiksi kellarin puolella viime viikon lopulla, ja tämän viikon alussa pääsimme vihdoin tienpuoleisen julkisivun kimppuun. Kului päivä pari, ja lopputulos näytti jo tältä.
Talo näyttää juuri nyt melkoisen karulta, eipä ole varsinainen ilo ohikulkijoille. Talo on tältä sivultaan aikamoinen tilkkutäkki, seinusta piti sisällään niin hirrenpätkiä kuin sahanpuruja. Vanhat oviaukot luovat lisää rikkonaisuutta rakenteisiin, sellaiset ovat sijainneet joskus ikkunan molemmilla puolilla:
Vanhat karmitkin oli jätetty seinien sisälle, ja löytyipä karmeista vanha myrskyhaan pidikekin, ovien yläpuolella on siis ollut vanhanajan tyylisesti pienet ikkunat. Olisipa ollut hauskaa, jos nämä ovet olisivat olleet jäljellä myöhemmin rakennetun kuistin sijaan.
Tämä seinusta on melko työläs kuistin ja rikkonaisen seinärakenteen ansiosta, mies arveli, että aikaa kuluu vähintään tuplat toiseen pitkään sivuun verrattuna. Seinustan ikkunajakoa muutetaan, ja tämä tuo vielä oman lisänsä palapeliin; uudet aukot täytyy puhkaista hirsipuolelle ja samalla vanha hirsirunko saada tuettua retkahtamisen varalta. Tolpparunkoista puolta ennätettiin kuitenkin jo vähän villoittaa ja muutama tuulensuojalevykin kiinnittää, tästä jatketaan ja runko koitetaan saada säänkestäväksi mahdollisimman pian.
Lopuksi vielä pieni hauska detalji. Kuistin vanhassa sisäovessa on sympaattinen postiluukku, josta posti on joskus tipautettu sisälle asti. Tuokin on vanha peiliovi, johon joku on joskus viisauksissaan iskenyt vanerit päälle ja vielä varmuuden vuoksi sahannut pienen lasiruudunkin. Katsotaan, josko tuonkin saisi pelastettua, vähän isompaa puusepäntyötä ikkunaruudun paikkaaminen kyllä vaatii. Kunpa joku olisi vain malttanut jättää ovet rauhaan, olisi taas säästynyt paljolta vaivalta.
Reipasta alkavaa viikkoa!
Our renovation diaries, happened in week 40.
Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Eikös ole söpö, tuo täytyy ehdottomasti säästää.

      Hirret ovat pääosin terveitä, mutta alapuu on päässyt tuolta nurkasta vähän hapertumaan, sokkeli on tuosta kohtaa melko matala ja maa on päässyt kasautumaan miltei kiinni laudoitukseen. Vaihtohommia ainakin siis sen suhteen tiedossa. :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *