PIKKUINEN MATTO

Saimme taannoistelta Transylvanian-reissulta mukaan pienet matkamuistot. Pääsimme jokainen kokeilemaan matonkudontaa Tiscan tehtaalla, ja muistoksi tästä hauskasta kokemuksesta jäi pienet, itse kudotut villamattopalaset. Alkuun mietin otanko pikkuista mattotilkkua lainkaan käyttöön, mutta sittemmin matto on löytänyt hyvän paikan meidän pikkuvessasta. Siellä se tuo mukavaa pehmeyttä paljaiden lattioiden alle, ja peittääpä myös samalla erään epäonnisen siivousoperaation jälkituotteena sementtilaattoihin syntyneitä pieniä läikkiä.
Tämä pikkumatto muistui mieleeni pähkäillessäni tänään vähän isompaa mattovalintaa; iloisena yllätyksenä me matkalaiset saimme valita ihan oikeatkin matot Tiscan valikoimista, ja valinnanvaikeus on kyllä kova! Mietin, että kuviollisen olkkarin maton kaveriksi olisi kiva saada jokin neutraalimpi, vaaleampi vaihtoehto. Katseltuani jo monen vuoden ajan meidän vierashuoneessa nykyisin olevaa villamattoa luulen kääntyväni nyt vähän sileämmän tapauksen puoleen. Mutta se väri ja laatu, siinäpä pulma. No, riittääpä paljon kivaa sisustuspohdintaa lähiajoille kuin myös paljon sisustettavaa taas kevään ajaksi. Kodin rymsteeraaminen on aina niin mukavaa puuhaa!
Here´s a little rug that I wove at the Tisca factory during my visit to Transylvania. It has found its place next to the sink in our little bathroom. The rug feels so warm and comfy under the toes! After the trip I also got a change to select a bigger rug from Tisca´s collection and I can´t decide which one I would choose… So many beautiful options!
Kommentit (13)
  1. Villa on niin kiitollinen mattomateriaali. Meillä oli yksi villamatto makkarissa kymmenen vuotta, eikä mennyt miksikään. Vaikka oli myös valkoinen. Talvella harjasin sitä lumeen ja vain tuuletin muutoin sekä imuroin.Ihana pieni matto!

    1. Villa on kyllä käytössä ihan super! Nykyisin vierashuoneessa oleva villamattomme on myös 7 vuotta vanha ja se on pysynyt todella hyvänä. Tahroja ei ole jäänyt eikä maton pinta mennyt rumaksi, vaikka se on ollut tosi reippaassa, kovassa käytössä vuosikaudet jo neljässä eri asunnossa. Yleensä minäkin olen pyöritellyt mattoa lumessa, mutta nyt syksyllä pesetin sen laakavesipesussa. Matto ei mennyt pesussa miksikään, vaan freesaantui tosi kivasti raikkaaksi ja puhtoiseksi.

  2. muuttuvakotini
    17.1.2017, 20:34

    Kyselinkin Tiscanan maton hintoja s postilla minkä annoitki yhdessä postauksessa. Oli aika hintavia. Hienoa,että saatte maton valita. Monta ihanaa kuosia. ��

    1. Joo, kyllähän nämä ovat vähän arvokkaampia mattoja. Mutta laatukin on sitten sen mukaista. Tuollaisen kun malttaa kerran hankkia, se palvelee jopa lopun ikää. Laadukas villamatto on käytännössä ikuinen. 🙂

      On kyllä paha tehdä valinta kaikkien mallien välillä, mallisto on täynnä ihania kuoseja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *