PIHLAJAA PURKKIIN

Tänä vuonna taitaa olla erityisen hyvä pihlajanmarjavuosi, iloisen punaisia pihlajia tuntuu tulevan vastaan nyt ihan joka kulmalla. Vanhan kansan mukaan tämä tietää kylmää talvea, toivottavasti sanonta ei pitäisi paikkaansa tänä vuonna! En ole eläissäni tehnyt pihlajanmarjoista mitään, jostain syystä olen automaattisesti luokitellut ne mielessäni syömäkelvottomiksi. Viime aikoina olen kuitenkin törmännyt varsin kiinnostaviin pihlajanmarjaresepteihin, ja viimeisen niitin innostukseeni sain Marjamailla-blogin ohjeesta. Pakkohan tuota oli itsekin testata.
Aloitin kokeiluni varovaisesti pienellä satsilla pihlajanmarjahilloa ja kas, siitähän tuli oikein hyvää. Maustoin hilloni vanilja- ja kanelitangoilla, jotka taittoivat hiukan pihlajan kirpeää makua. Lopputulos olikin luultua pehmeämpi, hyvin aamiaispöytään sopiva. Croissantien kera taidan tosin nauttia jatkossakin mieluiten makeampaa marmeladia, mutta puuron tai jogurtin seassa hillo toimii oikein mainiosti. Kirpeämpi, maustamaton hyytelö sopii kuulemma hyvin riistan tai juustojen pariksi, pitäneepä kokeilla sitäkin.
Pihlajanmarjat ovat muuten parhaimmillaan parin pakkasyön jälkeen, kylmä kuulemma pehmittää hiukan marjojen makua. Minä en malttanut odottaa pakkasiin, nakkasin sen sijaan marjat pariksi tunniksi pakastimeen ennen hilloamista. Toimii tämäkin kikka.
Marjanhakureissulla taitoin muutaman oksan myös maljakkoon tuomaan vähän syksyistä ilmettä. Caisa K oli tehnyt puolestaan pihlajanoksista upean kranssin. Luonnon antimista saa kyllä vaikka mitä kivaa kotiin.
Rowans are full of berries at the moment. I haven´t ever tasted them but now I wanted to utilize this great harvest somehow, so I tried to make a jam from rowanberries. The result tasted surprisingly good even though I still prefer a bit sweeter marmalades with my morning croissants.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Minäkään en ole vielä ikinä itse tehnyt mitään pihlajanmarjoista – hyytelöt riistalle olen ostanut. Eikä ole tullut mieleenkään, että siitä saisi esim. aamiaspuuron joukkoon sopivaa hilloa. Kiitos vinkistä – ehkäpä pienen purkillisen keittelen – kotipihan 2 pihlajaa notkuvat marjoista!
    Upeita syyspäiviä edelleenkin!

    • 1.1

      sanoo

      No ihan sama juttu, jotenkin ajattelin, että marjat ovat automaattisesti syömäkelvottomia kun maistuvatkin niin happamilta. ;D Mutta kannattaa tosiaan kokeilla, pihlajanmarjoja on nyt ihan joka puolella ja pienen hillosatsin saa vaivatta kerättyä.

      Kauniita syyspäiviä sinnekin, toivottavasti nämä ihanat ilmat jatkuvat!

  2. 2

    sanoo

    Oho!! Eipä olisi tullut ikinä mieleen laittaa pihlajanmarjoja hillopurkkiin! 🙂 Voi miten mielenkiintoinen postaus, kiitos! Täytyy varmaan itsekin kokeilla.

    • 2.1

      sanoo

      Kokeile pois, netistä löytyy aika paljonkin ohjeita joten siitä vaan googlettelemaan. Kannattaa ehkä aloittaa jollain vähän makeammalla ohjeella ja totutella sitä kautta pihlajan vähän voimakkaampaan makuun. Ainakin minä huomasin, että vaniljan ja kanelin lisääminen oli ihan hyvä juttu 🙂 Monissa ohjeissa suosittiin pihlajanmarja-omena-sekoitusta, omppukin kai vähän pehmentää pihlajan hapanta makua.

  3. 3

    sanoo

    Tiesin kyllä, että pihlajanmarjoista voi tehdä hilloa, mutta eipä ole tullut kokeiltua. Teitkö samalla tavalla kuin minkä tahansa hillon? Laitoitko enemmän sokeria?

    • 3.1

      sanoo

      Hillo syntyi ihan samaan tapaan kuin muutkin marjahillot, tosin sokeria taisin ripsautella vähän reilummin. Ensin keitin marjoja hetken normaalilla sokerilla maustetussa vedessä, sitten lisäsin hillosokerin, vaniljan ja kanelin ja keitin taas. Kuulemma marjojen seassa kantsii kokeilla myös omenaa vähän pehmeämmän lopputuloksen saamiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *