PÄÄSIÄISENÄ

pääsiäinen6.1-800

Pääsiäinen alkaa olla loppusuoralla, mutta vielä tänään saa onneksi nauttia yhdestä pitkästä, sunnuntaimaisesta vapaapäivästä. Täällä pääsiäispyhät ovat sujuneet pitkälti rennoissa merkeissä, ollaan syöty hyvin, kyläilty ja suunniteltu pikkuisen tulevia remonttijuttujakin. Olen pitänyt vähän vapaata somesta ja blogistakin ja keskittynyt olennaiseen eli olemiseen. Tässä muutamia sekalaisia otoksia kotosalta viime päiviltä, tämän kummempia pääsiäistunnelmia ei meiltä nyt tänä vuonna löytynyt:

pääsiäinen3-800pääsiäinen4-800 pääsiäinen5-800 pääsiäinen8-800pääsiäinen7-800

Lähden harvoin vanhempieni luota ihan tyhjin käsin, ja näin ei käynyt nytkään. Tällä kertaa lainasin itselleni turkoosinvärisen öljymaalauksen, joka sopii aika kivasti olkkarin väreihin sekä vanhan verhoillun keinutuolin. Sen varsinainen sijoituspaikka on yläkerran aulassa, mutta se jäi nyt hetkeksi olohuoneeseen. Pienikokoinen tuoli sopi nimittäin ihan kivasti tämänkin huoneen nurkkaan ja on aika otollinen paikka rentoon lueskeluun.

pääsiäinen9-800pääsiäistä2-800

Nyt suunnitelmissa on jonkinasteinen aktivoituminen ja kodin nurkkien pienimuotoinen järkkäily. Mieskin hyörii jo alakerran mikrosementin kimpussa, ja koko taloon kantautuu jo niin tutuksi käynyt remontoinnin pauke ja hiomakoneen surina. Tästä se arki taas hiljalleen alkaa.

Rentouttavaa toista pääsiäispäivää!


Some random pics and easter mood at home.

Kommentit (2)
  1. Jälleen kerran huokaisten tokaisen, että teillä on aina niin ihanan seesteisen ja harmonisen näköistä! Valtavan remontin olette kyllä tehneet 🙂 Valaistuksesta tuli mieleen, että osaatko vinkata osaavaa tahoa, josta voisi kysyä valaisinsuunnitelmaa pk-seudulla? Kyseessä kun on kokonaan remontoitava yläkerta, jossa käytännössä pitäisi miettiä kaikki alkaen sähköistä.

    1. Kiitos paljon Iida! No, eipä meillä arjessa aina niin seesteistä ole, pikkutavarat seilaavat täälläkin kyllä edestakas ja pieni boheemi sekasotku vallitsee aina toisinaan. 🙂 Mutta pienet ajelehtivat jutut on onneksi helppo ja nopea siivota pois.

      Nyt en kyllä valitettavasti osaa auttaa tähän valaistusongelmaan. Täällä Turun päässäkään en tiedä oikein ketään, jota voisin vinkata tähän hommaan… Ei siis auta muu kuin lähteä googlailemaan. Olisikohan valaistussuunnittelijoilla samanlaisia koottuja info- ja tekijäsivustoja kuten esim. sisustussuunnittelijoilla (SI) tai -arkkitehdeilla (SIO), pääsisikö jostain tällaisesta alkuun…?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *