MIKÄ ON SINUN TARINASI?

kaupallinen yhteistyö: SKV Kiinteistönvälitys

Suomi on täynnä erilaisia koteja. On punavuorelaisyksiöitä, on maaseudun tilakeskuksia. Rivitalonpätkiä ja uudiskivitaloja. On pieniä torppia syrjäseudulla ja kompakteja lähiökoteja kasvukeskuksissa. Ja kuten kodeissa asuu erilaisia asukkaita, on myös jokaisella kodilla varmasti kerrottavana oma tarinansa. 

Tarinaan voi kuulua ison keittiön mahdollistamat pitkän kaavan kokkailusessiot, jotka huipentuvat illanviettoon ison pöydän ääressä. Tai suloinen pieni parveke, jossa nautitaan aamukahvit ja yömyssyt alkukeväästä myöhäiseen syksyyn. Osana tarinaa voivat olla myös ympäröivä luonto tai ihmiset, kuten huippukivat naapurit, joilta voi lainata sokeria tai sahaa lähes mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Koti on paljon muuta kuin pelkät seinät, joiden sisälle henkilökohtaiset tavarat on koottu. Kodeilla on tarinansa, sekä seinien sisällä että niiden ulkopuolella.

Kun koti myydään, jäävät nämä pienet erityispiirteet usein voimakkaimmiksi muistoiksi kodista. Minäkin kaipailen eniten juuri vanhan pihasaunamme erityislaatuista tunnelmaa, tai heti vieressä sijanneita upeita lenkkimaastoja. Myyntitilanteessa nämä tarinat jäävät kuitenkin usein kertomatta, vaikka entisten asukkaiden kokemuksista ja suosituksista olisi varmasti apua myyntitilanteessa. Usein myyjä ja ostaja kohtaavat vasta kaupantekotilaisuudessa, ja tässä vaiheessa kaupat on jo sovittu – millainen apu henkilökohtaisista tarinoista ja käytännön vinkeistä olisikaan jo myynti-ilmoitusten yhteydessä! 


Tämän ajatuksen perusteella SKV Kiinteistönvälitys on lanseerannut hiljattain täysin uudenlaisen digitaalisen palvelun, Kodin Tarinan®. Palvelun myötä asunnon myyjän henkilökohtaiset kokemukset ja suositukset tuodaan osaksi myynti-ilmoitusta. Näin asunnon myynti-ilmoituksesta tulee entistä monipuolisempi, ja se tarjoaa kattavan kuvan paitsi asunnosta, myös kaikesta sen ympärillä olevasta potentiaalista: asunnon hurmaavista ominaispiirteistä, viihtyisästä pihasta tai vaikka lähistön loistavista marjametsistä. 

Kodin Tarinassa myyjät kertovat myytävänä olevasta asunnostaan tekstin, valokuvien tai videon avulla – toteutustapa on vapaa, ja vain oma luovuus on rajana. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä itse, vaan apua tarinan kertomiseen saa tarvittaessa SKV:n välittäjiltä.

Myyjän osallistuminen välitysprosessiin rikastuttaa myynti-ilmoitusta ja saa sen erottumaan joukosta, mutta se ei
tee kuitenkaan välittäjästä tarpeetonta. Välittäjä hoitaa edelleen
kaikki asunnon myyntiin liittyvät asiat, kuten yhteydenpidon, näytöt, paperityöt jne. Välittäjän mukanaolo tuo kaupantekoon tietynlaista turvaa; tärkeät asiat voi jättää ammattilaisen hoidettaviksi ja ne hoituvat varmuudella niin kuin kuuluukin.
 

Kodin Tarina -osio näkyy netissä normaalin SKV:n myynti-ilmoituksen jatkeena. Tämän yhteyteen on lanseerattu myös niin kutsutut paikallisrikasteet, jotka tarjoavat tietoa ympäröivästä asuinalueesta ja sen palvelusta. Täten kokonaispaketti on siis erittäin kattava faktatietojen, asuinalueraporttien sekä kuvien, tekstin tai videon muodossa olevien henkilökohtaisten tarinoiden myötä.


Erityisen kiinnostava kulma palvelussa on minusta eräs sen osa-alue, videosisältö. Videohan tekee nyt kovasti tuloaan kaikenlaisissa sähköisissä medioissa, ja sen kautta tunnelmia ja informaatiota pystyykin välittämään aivan eri lailla. Myynti-ilmoitusten kuvien perusteella ei aina synny kokonaisvaltaista käsitystä asunnosta, mutta video useimmiten selventää ja nostaa asunnon parhaat puolet hienosti esiin.

Halusin nostaa yhden asukkaan näkökulmasta tehdyn esimerkkivideon tähän tekstin yhteyteen suoraan katsottavaksi, siitä välittyy kyllä heti oma tunnelmansa. Tämä video on ammattilaisen kuvaama, mutta älypuhelimellakin saa jo yllättävän hienoa jälkeä aikaan. Näitä erilaisia, eri välineillä tehtyjä esimerkkivideoita sekä Kodin Tarinan muita muotoja voi käydä tutkimassa palvelun sivuilla täällä. Ja jos videokuvaus tuntuu liian hankalalta, saa pelkistä valokuvistakin
tehtyä hienon, tunnelmallisen ja informatiivisen videon. Myös tästä löytyy esimerkkejä palvelun nettisivuilta.

Minusta Kodin Tarinan takana on varsin tervetullut ja raikas ajatus, tällä hetkellä kiinteistönvälitysala kaipaa minusta juuri tällaisia uusia näkökulmia. Viime vuosien aikana asuntojen myynti-ilmoituksia on nimittäin tullut selattua ahkerasti, ja valitettavan monessa niistä törmää samaan ongelmaan: informaatiota on niukasti, kuvat eivät ole tarpeeksi selkeät ja asunnon pohjaratkaisu ja ulkonäkö jää puolittain arvailujen varaan. Kuinka mielelläni olisinkaan potentiaalisia talovaihtoehtoja etsiessäni tutustunut tällaiseen lisämateriaaliin, eipä olisi tarvinnut ajella iltaisin asuinalueita läpi ja bookata näyttöjä hatarien tietojen perusteella.  

Molempien talokauppojen – sekä vanhan myynnin, että uuden oston – yhteydessä huomasimme myös, kuinka paljon kerrottavaa ja kysyttävää myyjän ja ostajan välillä onkaan. Ostaessamme nykyistä taloa jäimme turisemaan pitkäksi aikaa talon historiasta pankin käytävälle, ja vanhaa myydessämme tarinointi johti dinnerille asti. Olisihan se ollut mukava tietää talon vaiheista, siellä asumisesta ja lähiympäristön mahdollisuuksista tarkemmin jo vähän ennenkin kaupantekoa.

Koska videoiden makuun nyt päästiin, laitan vielä toisenkin samanmoisen eetteriin. Tässä palvelun esittelyvideo, joka selventää sanoja paremmin mistä Kodin Tarinassa on kyse, mitä kaikkea se voi pitää sisällään ja miltä Kodin Tarina näyttää asunnon myyntisivulla:


Palvelu on nyt lanseerattu ja Kodin Tarina®

-lisäpalvelu on saatavana yksinoikeudella kaikista SKV:n toimipisteistä ympäri maan. Tässä yhteydessä vinkkaan vielä hyvästä lanseeraustarjouksestakin, Valokuvista video -palvelun saa nyt veloituksetta tämän vuoden loppuun asti! Tarjouksesta voit lukea lisää täältä.

SKV käynnistää alkuvuodesta kilpailun, jossa valitaan
kuukauden mielenkiintoisimmat tarinankertojat. Voittajat valitsee raati, jossa
myös minä sain kunnian olla mukana. Palataan siis Kodin Tarinan tiimoille vielä
uudemman kerran täällä bloginkin puolella.

  

Koti pitää aina sisällään tarinan – mikä on sinun tarinasi?
http://www.skv.fi/
Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *