Meidän terassia

Huhhuh, täällä on pitänyt kiirettä jonkin aikaa ja blogissakin on siitä syystä ollut vähän hiljaisempaa. Haluttiin saada piha kuntoon ja rakennustelineet pois juhannukseksi, niinpä täällä on paiskittu viimeistelyhommia viimeiset pari päivää ja maalisuti on viuhunut kiivaaseen tahtiin. Nyt alkaa näyttää vihdoin valmiilta ja on aika hengähtää ja rauhoittua juhannuksen viettoon.

Nappasin tänään ilta-auringossa muutaman kuvan terassistamme. Uudet Masters-tuolit saapuivat tällä viikolla vanhan valkoisen penkin kaveriksi, ihanaa saada vihdoin kivat tuolit terassille! Pöytä on vanha, sen öljysin hetki sitten Tikkurilan Valtti-kalusteöljyllä harmaaksi, myös taustalla näkyvä kukkalaatikko on käsitelty samalla sävyllä. Kukkaruukut on sekalaista settiä, kuluneita saviruukuja ja vanhoja peltiämpäreitä, täytteenä paljon valkoista ja vihreää…

Enpä ole tainnut terassia täällä aiemmin esitelläkään, muutama sananen siis siitäkin. Terassi valmistui viime keväänä, joten se on jo reilun vuoden verran ehtinyt seistä paikallaan saunan edessä. Kaiteen suhteen olin aika tarkka, mutta muutoin mieheni sai aika vapaat kädet sen tekemiseen. (En tiedä mikä tämä terassijuttu miehillä oikein on, jostain syystä se on vaan niin kovin tärkeä…) Materiaaliksi valikoitui ruskea kestopuu, joka on vuoden mittaan kulunut oikeastaan jo ihan kivan harmahtavaksi. Urista en itse niinkään välitä, mutta mieheni halusi ne välttämättä esille. Eipä se nyt niin tarkkaa ole… Kulmassa pressun alla nököttää upotettu palju, joka myöskin oli miehen älli – ensin olin kovin sitä vastaan, mutta myönnettäköön, että se on aika ihana. Terassiin upotettuna se ei juurikaan näy, ja kylpeminen on suojaisampaa, kun kaiteet on edessä. Miinuspuolena näkökentässä on lähinnä kalusteiden jalkoja, mutta eipä se juuri ole häirinnyt. Yleensä sitä kuitenkin katselee enemmän yläviistoon taivaalle… 🙂

Ollaan kyllä nautittu terassista varsinkin näin kesäaikaan, se on todellakin toinen olohuone. Siihen on niin kiva tulla saunasta vilvoittelemaan, ruokailla tai muuten vaan istuskella. En vaihtaisi. Vielä kun saisi katon pään päälle, niin terassista voisi nauttia myöhään syksyyn saakka.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Näyttää todella kauniilta ja ihanasti olet käyttänyt tyylien kontrasteja! Kivasti näyttää myös kalausteiden öljyäminen onnistuneen. Tuolla terassilla varmsti viihtyy 🙂

    Oikein mukavaa juhannusta, toivottavsti säät suosii!

    • 1.1

      sanoo

      Kiitos! Viihtyy kyllä, ja nyt uusien tuolien myötä vielä paremmin 😉 ihanaa juhannusta sinullekin!

    • 2.1

      sanoo

      Kiitos 🙂 aika hyvin se tuonne terassin sisään upposi eikä juuri häiritse. Mukavaa juhannusta myös sinulle!

  2. 3

    sanoo

    Kivoja kuvia, joissa on ihanan rauhallinen tunnelma. Uudet tuolit on hienot, muotokieli suorastaan vitsikäs.

    • 3.1

      sanoo

      Kiitos! Juu minäkin tykkään, nuo piristävät kyllä kivasti vanhoja terassikalusteita. Philippe Starck muotoili tuon tuolin kunnianosoituksena kolmelle klassikkotuolille; tulppaanille, seiskalle ja Eamesin tuolille, siitä tuo hauska muoto on syntynyt 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *