MAANANTAI-INSPO: 5 x SISUSTUSINSPIRAATIO

Tässä pitkästä aikaa muutama lainattu inspiraatiokuva. Vaikka kesä vie ajatukset vahvasti ulkotiloihin, ei sisätilatkaan ole mihinkään unohtuneet; päinvastoin minulla on jo monta pientä sisäprojektia jemmassa sadepäiviä varten. Ulkojuttujen ohella olen viime aikoina innostunut mm. seuraavista asioista:

inspiraatio1

1. Hauskat ja odottamattomat yksityiskohdat

Tässä nurkassa on paljon mielenkiintoista katseltavaa, yksityiskohdat tuovat ihan uutta jujua perusvalkoiseen kirjoituspöytään ja seiniin. Seinän vähän hassutkin tauluvalinnat, ikkunalaudan romanttiset pelargonit ja erikoiset pienesineet ovat vahvasti persoonallisia (ja onnistuneita) somisteita. Pidän myös siitä, kuinka kuvassa ei ole wieniläistuolin lisäksi oikein mitään tunnistettavaa esinettä – silti kokonaisuus on ajanmukainen ja freesi.

inspiraatio4

2. Materiaalien yhdistelmät

Tämä kuva viktoriaanisen talon kylpyhuoneesta on tosi herkullinen. Meidän kellariinhan valikoitui lopulta ihan eri tyyli, mutta jos olisimme päättäneet valita tilaan laattoja, olisi lopputulos voinut olla juuri jotain tämän kaltaista. Erityisesti seinälaatta on superhieno, pidän kovasti sen haalean vihertävästä sävystä. Laatta yhdistyy kauniisti marmoriin ja messinkiin tuoden näihin vähän uutta vivahdetta. Keskenään erilaiset elementit eivät aina toimi yhdessä, mutta tässä yhdistelmä on onnistunut – materiaalivalinnat ovat kuitenkin samasta maailmasta ja tukevat toinen toistaan.

inspiraatio3

3. Harmaa hurmaa

Harmaa houkuttelee aina vaan. Olen kylläkin kieltämättä pikkaisen väsynyt pehmeänharmaisiin kaikki samalla värillä -sisustuksiin, mutta kun joukkoon heittää vähän kontrastia ja raikkautta, alkaa homma taas toimia. Tässä kuvassa on tosi kauniit sävyt, okra ja oranssi tuovat vähän särmää kokonaisuuteen. Ja löytyyhän tuolta yksi unelmieni valaisinkin…

inspiraatio5

4. Tumma puu

Tumma puu kiehtoo yhä enenevissä määrin. En usko, että takavuosien pähkinälaminaattibuumi on tulossa ihan vastaavanlaisena takaisin, mutta aidoissa materiaaleissa tumma puu on taas nousussa ja tuo kyllä mukavaa lämpöä ja pehmeyttä tiloihin. Nämäkin kiintokalusteet ovat yksinkertaisuudessaan ihan älyttömän kauniit,  tällainen elegantti pukeutumistila kelpaisi minullekin.

inspiraatio6

5. Kasvit ja taide

Tässä kodissa kaksi asiaa kiinnitti huomioni: joka puolella rönsyilevät kasvit, ja vasemmalle jäävän tason päälle oleva taulu- ja esinekollaasi. Yhdessä ne luovat kivan rentoa tunnelmaa. Seinäkiinnitteinen taso on helppo kasata vaikka edullisista keittiön yläkaapeista, ja kaappien päälle tasoksi kelpaa moni materiaali aina vanerista marmoriin.


Here´s five inspirational photos and elements I like right now: 1. Funny, unexpected details / 2. Beautiful materials and combinations (love that pale green tile!) / 3. All-grey interiors sharpened with some contrast color / 4. Dark wood / 5. Plants, art and relaxed athmosphere.

photo credits:
1. Historiska Hem / 2. Hecker Guthrie / 3. Oslo Design Fair / 4. Ask og Eng / 5. Fantastic Frank
Kommentit (2)
  1. Vitsit, olitpa taas valinnut kauniita kuvia. 🙂

    1. Kiitos, ihania juttuja kyllä tosiaan näissä. Taas saa vähän uutta inspistä omiinkin sisustusjuttuihin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *