LUKEMISTA VIIKONLOPUKSI

Aurinkoista perjantaita! Täällä vietetään vapaapäivää, tosin melkoisen kiireistä sellaista. Vapaapäivälle tuppaa kertymään aina kaikenlaista hoidettavaa asiaa, myös kuvauksen kannalta otollinen valo pitäisi käyttää hyväksi ja raksakin odottelee aina tekijää paikalle. Silti yhdyn Hennan sanoihin, perjantaiset vapaapäivät ovat niin parhautta. Ihanaa, kun on yksi päivä aikaa hoitaa asioita edes teoriassa kuntoon.
Aamupäivällä piipahdin hullareilla. Väentungos ei ole ollenkaan mun juttu, mutta tällä kertaa muutama hyvä kirjatarjous houkutti. Kon Mari -siivousraamattua on hehkutettu ympäri sosiaalisen median, joten sen hankin puhtaasta uteliaisuudesta. Ostoskoriin päätyi myös Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe sekä uusin Residence-lehti. Tässäpä kolme täysin erilaista luettavaa viikonlopuksi, mistäköhän sitä malttaisi aloittaa.
Nyt en ennätä kuitenkaan kirjoihin tarttua, sillä suuntana on raksa. Siellä on taas hommat edistyneet mukavasti, nappaan kameran kassiin ja naputtelen raksakertomusta totutunlaisesti taas sunnuntaina.
Rentouttavaa viikonloppua teille!
Kommentit (2)
  1. Irmastiina Ruusukummusta
    9.10.2015, 13:41

    Olen juuri lukemassa tuota Dorrin kirjaa. Kesti muutaman sivun ennen, kuin aukesi, mutta lopulta, kun aukesi tykkään tosi paljon kirjasta..:)

    1. Samaa mieltä! Alku oli kieltämättä vähän tahmea, mutta kirja vaikuttaisi minustakin paranevan mitä pidemmälle ehtii, ja itsekin tykkään tuosta koko ajan enemmän. Eiköhän tuo ole kehunsa ansainnut 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *