LOMALUKEMISTA

heinC3A4kuu3_800-683x1024.jpg

Kesä kääntyi jo heinäkuuksi, jestas sentään. Minulla päivät ja kuukaudet menevät juuri nyt vähän sumussa, jokainen päivä vilahtaa enemmän tai vähemmän remonttijuttujen merkeissä. Tulin juuri raksalta listoja kittaamasta ja nyt näyttää siltä, että samassa puuhassa taitaa mennä iloisesti koko alkava viikonloppukin. Että se niistä kauniista ilmoista. Tämän vuoden kesä menee ehkä vähän ohi, mutta oikeastaan se ei haittaa – alkusyksystä on nimittäin luvassa iso palkinto, valmistunut koti. Melkein jo voisi lausua ennenkuulumattomat sanat: kunpa kesä vilahtaisi ohi nopeaan

heinC3A4kuu2_800.jpg

Aika monella taisi alkaa kesälomat nyt heinäkuun alussa, veikkaisinkin, että viimeistään ensi viikolla Suomi pysähtyy ihan kunnolla. Lomalukemisiksi kannattaa napata ainakin uusin Elle, se on täynnä inspiroivaa kesäpukeutumista ja ihania juttuja. Lehden ansiosta jäin potemaan paria vakavaa himotusta, mm. kokouimapukua, culottes-housuja ja rantalomaa. Keskimmäinen lienee ainoa järkevä ostos tähän hetkeen, vaikka uintireissujakin toivon mukaan tähän kesään mahtuu edes muutama. Rantalomasta ei auta kuin haaveilla; sillekin tulee varmasti olemaan oma aikansa, mutta se ei ole nyt.

heinC3A4kuu1_800.jpg

Toinen lukuvinkkini on Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Lomaruokaa-kirja, joka herättää välittömästi kaipuun pitkiin joutilaisiin päiviin ja kesän herkkuihin. Reseptit ovat mutkattomia ja osin tuttujakin, mutta siinä se juju onkin. Itse jumitun helposti niihin samoihin vakkareihin, ja kirja muistutteleekin mukavasti myös muista vaihtoehdoista. Kesällä ei jaksa pingottaa ja hifistellä, ja siksi kirjan mukavasti oikaisevat reseptit ovat juuri nyt erityisen paikallaan. Ja sitäpaitsi kesällä raaka-aineet ovat niin tuoreita ja maistuvia, etteivät ne mitään kummallisuuksia rinnalleen kaipaakaan; vain simppeleitä makuyhdistelmiä ja sesongin tuotteita.

heinC3A4kuu4_800.jpg

Kesäiltoina on ihana sytyttää kynttilä, se tuo kivasti tunnelmaa näin valoisanakin aikana. Tällä hetkellä lempparini on Skandinaviskin Sommar, se levittää ympärilleen hentoa, raikasta tuoksua. Väriä löytyy niin kynttilästä kuin sen ympäristöstäkin; reippaan kukkasohvan, persikkaisten lakanoiden, oranssin työvalaisimen ja värikkäiden pikku yksityiskohtien myötä ympärillä on juuri nyt enemmän väriä kuin aikoihin. Ihan virkistävää tämäkin, pieni reippaus sopii kesään kieltämättä ihan mukavasti. Ja tässä ihanassa kesän valossa kaikki väritkin näyttävät paljon heleämmiltä ja kauniimmilta, mikäs siis niitä suosiessa.
 
Heleää heinäkuuta!

sisustus sisustusideat
Kommentit (2)
  1. Hannele Ruusukummusta
    2.7.2016, 07:19

    Ymmärrän kyllä, että odotat jo syksyä….toivotaan, että se on kaunis ja lämmin, niin ehdit nauttia siitä uudessa kodissasi..:)

    1. Toivotaan näin! Ihan hassua sanoa näin, sillä kesä on yleisesti niin ihanaa aikaa. Jotenkin vain alkaa nyt turnausväsymys painamaan siihen malliin, että muutto on enemmän kuin tervetullut… Mutta onpahan syksyssäkin jotain mitä odottaa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *