LEMPPARIJUTTUJA – KASVOT


Tänään vaihteeksi vähän asiaa kosmetiikasta. Minusta on kiva lukea tuotevinkkejä muiden blogeista, niinpä ajattelin vinkata täällä välillä omistakin suosikeista. Itse en ole kosmetiikan suurkuluttaja, ja usein hankinkin tuotteita muiden suositusten perusteella. En juuri testaile uutuuksia ja kun olen hyvän löytänyt, en sitä hevillä vaihda. 

Olen käyttänyt Madaran tuotteita jo aika pitkään, etenkin sarjan puhdistusvaahto on ollut kovassa käytössä. Nyt talven tullen testasin kuitenkin merkin puhdistusmaitoa ja taisin jäädä sille tielle. Tuote putsaa tehokkaasti meikin jättäen kuitenkin ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi. Plussat vielä luonnonmukaisesta ja hellävaraisesta koostumuksesta. 

No. 7 -merkin primer on myös päivittäisessä käytössä, se kiinnittää meikin hyvin ja tuo talvi-iholle vähän hehkua. Uusia meikkejä ostan aika harvoin, ja niissä käännyn useimmiten Macin puoleen. Tuotteissa on hyvä hinta-laatusuhde ja kaupanpäälle  Macin pisteissä saa aina hyviä vinkkejä ja opastusta tuotteiden käyttöön. 

Näiden lisäksi olen ihan koukussa Lumenen CC-voiteeseen, enkä taida olla ainoa. Pitäisikin mennä hakemaan kaupasta uusi puteli, kun vanha pääsi jo loppumaan…

Tällaisia ovat minun luottotuotteeni kasvojen osalta, aika simppelillä setillä mennään. Olisi kiva kuulla millaisia lemppareita teillä on, jospa vaikka löytyisi jotain uusia suosikkeja.

A few words about cosmetics. Here´s a small selection of my favourite facial products.  I use Madara, Mac and NO 7 primer daily – and love them!
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tällaisia ei sponssattuja suosituksia on ihan kivakin lukea. Olen niiiiiin tympääntynyt ihan liiallisiin sponsoroituihin päivityksiin, että heti poistun, kun huomaan eksyneeni lukemaan sellaista. Jaksa ja viitsi jatkaa samaan lahjomattomaan tyyliisi :).

    • 1.1

      sanoo

      No kiva kuulla, mielellään sitä aina vinkkaa hyviksi havaitsemistaan jutuista ja ainakin minusta näitä vastaavia vilpittömiä tuotesuosituksia on kiva lukea muidenkin blogeista 🙂

      Nuo mainospostaukset ovat minusta vähän kaksijakoinen juttu. Kyllähän se vähän tympii, jos blogissa esiintyy ihan jatkuvasti sponssattuja postauksia. Mutta eivät satunnaiset mainospostaukset minua suoranaisesti haittaakaan, kunhan määrä pysyy kurissa. Minusta on ihan ok, jos bloggaaja saa tunnustusta työstään jonkun kampanjan tai tuotteen muodossa, mutta jos sisältö on suurimmaksi osin niiden varassa, on kyllä jotain pielessä… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *