LAUANTAI | SATURDAY

Lauantai-ilta kotona. Vähän hyvää sapuskaa ja lehtiä, taustalla musiikkia ja ulkoa kantautuva ruohonleikkurin säksätys. Tuosta äänestä jos mitä tulee kesäfiilis! Kodissa ei mikään ole muuttunut, täällä vallitsee edelleen sama sekasotkuinen tila kuin aiemminkin tällä viikolla. Tästä syystä piti tyytymäni tälläkin kertaa tarkasti cropattuihin otoksiin, kätevästi sen sotkun saa kyllä rajattua kuvista pois. 😉
Kipaisin tänään ostoksilla ja hankin samalla äitienpäiväkukkaset huomiselle. En malttanut silti olla lainaamatta puskaa täksi illaksi itselle, niin energisen värisiä nuo tulipunaiset ruusut olivat. Pitäisi useammin ostaa värikkäitä kukkia kotiin, niistä tulee niin paljon fiilistä kotiin. Tällä hetkellä tuntuu, että täällä on jo muutenkin ihan tarpeeksi vaaleata, ei sitä enää tarvitse lisätä valkoisilla kukilla.
Shoppailureissulla mukaan tarttui myös uusi l´Occitanen saippua. Sen kaunis paketti varasti huomioni hyllyllä ja kun tuoksukin tuntui omaan nenään sopivalta, sai se lähteä heräteostoksena mukaan. Tuollaiset nätit putelit ovat kivoja viemisiä myös äidille, tulevat varmasti käyttöön ja ovat kuitenkin sellaista pientä ekstraa hemmottelua. Tähän tuotesarjaan näytti kuuluvan myös muita kivannäköisiä juttuja, täytyykin mennä kurkkimaan niitä vielä vähän tarkemmin. Koko tuotesarja kun näytti olevan sopivasti Stockan kantistarjouksessakin.
 
Minä taidan mennä nyt vähän tuulettamaan päätäni ulos – tuntuu, että koko viikko on mennyt sisätiloissa koneen edessä kyhjöttäessä. Jospa ensi viikolla saisin näytettyä valmiita kuvia ja talosuunnitelmia teillekin. 
Kivaa lauantai-iltaa!
Saturday at home.
Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *