Kurkistus eteiseemme ja vinkit haastavan eteisen haltuunottoon

eteinen1

Täällä Meilläkotona.fi:ssä vietetään tällä viikolla eteistiloihin keskittyvää teemaviikkoa, ja tämän puitteissa minäkin kirjoittelen nyt muutaman sanasen omastamme. Eteinen ei kovin usein blogissani näy, sillä se on pieni ja vähän hankalasti kuvattava tila, jossa ei niinkään tapahdu kiinnostavia sisustusmuutoksia. Vanhojen talojen tapaan meidänkin eteinen on vähän liian ahdas ja epäkäytännöllinen, eikä sitä ollut mahdollista laajentaa remontissa mihinkään suuntaan. Pienillä jutuilla tilasta on kuitenkin saatu meidän tarpeisiin toimiva – ja muutama suunnitelma sen toimivuuden parantamiseksi on parhaillaan vielä tehtävälistallakin.

eteinen3-800

Portaat haukkaavat ison osan eteisestämme, asia havainnollistuu hyvin vaikkapa tässä keittiöstä päin otetussa kuvassa. Taaimmaisena näkyy pikkuvessan ovi, ja portaiden vierestä oikealta kuljetaan olohuoneeseen. En halunnut remontin yhteydessä eteiseen kiinteitä vaatekaappeja, sillä minusta niille ei jäänyt tarpeeksi luontevaa paikkaa, eikä meidän kahden hengen taloudessa ole tarvetta massiivisille säilytysjärjestelmille. Vaatteiden säilyttimenä toimii kuvassa oikealla oleva vanha puinen vaatekaappi, joka syö sisäänsä ihan kiitettävän määrän tavaraa. Kaapissa on sekä tankotilaa takeille että hyllyjä pipoille, huiveille, käsineille ja kengille. Koko takkirepertuaaria ei sinne toki mahdu, vaan säilytämme sesongin ulkopuoliset kausivaatteet kylmävintillä. Parhaillaan käytössä olevat takit säilyvät usein myös vanhassa avonaulakossa, joka on kulkenut mukana edellisestä kodista lähtien.

Jos talossamme asuisi vaikkapa lapsiperhe, neuvoisin heitä ehkäpä rakentamaan tuohon vaatekaapin tilalle kapean vaatekaapiston, joka kiertäisi oviaukon yläpuolelta ja jatkuisi myös avonaulakon puolelle jättäen alaosan vapaaksi vaikka hyllyille, patterille ja kevyille istuimille. Näin massiiviseen ratkaisuun ei meillä kuitenkaan ole tarvetta, vaan irrallinen vaatekaappi riittää ainakin toistaiseksi.

eteinen2 eteinen3

Tilan muodon ja mittojen lisäksi vesikiertoinen patteri vaikutti myös ratkaisevasti eteisen kalustejärjestelyyn. Sille piti löytyä paikka jostakin päin eteistä, ja käytännössä vaihtoehdot olivat sijoittaa patteri joko vaatekaapin paikalle tai avonaulakon alapuolelle. Koska tuo avonaulakon sivu oli vähän lyhyempi, päätimme sijoittaa patterin tähän vasemmalle puolelle kuistin oviaukkoa. Näin kaapille saatiin vähän enemmän tilaa, ja sille muutenkin luontevampi sijoituspaikka vessan puoleisesta kulmasta. Patterin ansiosta tuohon ei kuitenkaan mahdu oikein mukavasti penkkiä, vaan korkeintaan Artekin jakkaran kokoinen kaluste. Se toisinaan seilaakin myös eteisessä tuoden istumatilaa pukijalle. Pitäisi varmaankin hankkia toinenkin tällainen puhtaasti eteiskäyttöön, istuimia on aina eteisessä hyvä olla.

eteinen10-800

Eteisemme on ehkä vähän pieni ja hankala, mutta lisähelpotusta siihen tuo kuisti. Remontissa mietimme koko kuistin kohtaloa, sillä se ei ole talon alkuperäinen osa vaan rakennettu paikalleen tiettävästi 30-luvulla. Kuisti tarjosi kuitenkin sen verran tarpeellista lisätilaa eteiseen, että päädyimme jättämään sen paikoilleen. Ja olisi siinä melkoinen purkaminen ollutkin, pelkkä kuistin betonilattian piikkaaminenkin oli kivikovan vanhan betonin ansiosta melkoinen homma. Tämän ansiosta saimme kuitenkin asennettua kuistin lattialle lattialämmityksen ja terrakottalaatan, jolloin siihen on huoleton tulla kengät jalassa.

Kengät jätetään kuistille, ja eteistilojemme isoin pulma tällä hetkellä onkin kenkäsäilytys. Liian usein ne jäävät kenkämereksi kuistin lattialle, jolloin niihin kompastuu heti sisälle tullessa. Olen suunnitellut tuohon vanhan penkin paikalle kiinteää penkkiä, jonka alle rakennettaisiin hyllyt kengille. Eipä saatu tehtyä tätä kesäloman aikana, täytyy katsoa koska aikaa liikenisi pienelle nikkaroinnille. Toivottavasti pian, sillä se helpottaisi kulkua ja siistisi ilmettä kyllä huomattavasti.

eteinen9-800

eteinen8-800

Avaimet ja muu pikkusälä säilyy tuollaisissa pienissä Normann Copenhagenin taskuissa, ovat olleet kyllä ihan käteviä tässä tarkoituksessa. Nyt kesäaikaan kuistilla on myös lojunut kaikenlaista vilttiä ja ulkokalusteiden pehmustetta, sillä ulkona ei ole sateensuojaa näiden säilyttämiseen. Hankin niitä varten korin, jossa tavarat säilyvät vähän kauniimmin, tästä viltti tai istuinpäällinen on myös nopea napata ulos mentäessä. Nikkaroitavan kenkäsäilytyspenkin valmistuttua ajattelin vielä lisätä kuistille pelargonioita amppeleilla ja ilman, ja ehkä vähän suurempaa hyllyäkin pienelle eteissälälle. Näin tilaan tulisi vähän enemmän tunnelmaa ja huonemaisuutta.

eteinen5

Haastavan malliset eteistilat ovat aina vähän hankalia, sillä eteisessä jos missä tila ja käytännöllisyys on tärkeää. Meidän eteinen ei tosiaan ole tällaisenaan mikään malliesimerkki käytännöllisyydestä, mutta ainakin toistaiseksi se on riittänyt meidän tarpeisiin. Kuistin säilytysratkaisujen valmistuttua sekin toimii jatkossa nykyistä paremmin. Tässä muutama vinkki, joilla itse lähtisin taltuttamaan pienen eteisen probleemaa:

  • Hyödynnä jokainen sentti; tilaa mittatilauksena tai nikkaroi itse.
  • Kartoita säilytystarpeesi. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että säilytystilaa ei ole koskaan liikaa, mutta omat tarpeet kannattaa kuitenkin aina muistaa. Roima ylimitoituskaan ei ole järkevää.
  • Kiintokalusteita suunnitellessasi seuraile talon muuta tyyliä – ne ovat kuitenkin kiinteä osa taloa. Liukuovi on käytännöllinen valinta kapeaan tilaan, saranaovi taas ehkä vähän klassisempi valinta.
  • Jos eteisessä on portaat, voisiko portaiden alustaa hyödyntää? Edellisessä talossamme rakensimme sinne säilytys/kodinhoitopisteen, nykyisessä taas kellarin portaat estävät tämän kohdan hyödyntämisen.
  • Järjestele. Pienelläkin tilalla pärjää, kun asioilla on omat paikkansa. Hyödynnä koreja, laatikkoja ja hyllyjä, jos kaappitila uhkaa loppua kesken.
  • Säväytä. Eteinen on läpikulkutila, jonka ansiosta se kestää vähän voimakkaampiakin sävyjä. Meillä reipas tapetti on eteisen katseenvangitsija ja luo juuri sopivasti tunnelmaa pieneen ja kapeaan tilaan. Tummat värit saattavat pienentää tilaa optisesti, mutta tuovat myös mukanaan rutkasti fiilistä. Jos et voi tuoda tilaan tunnelmaa kalusteilla, mikset tekisi sitä seinien avulla?
  • Muista myös pienet tärkeät varusteet: peili on hyvä olla eteisessä kuin eteisessä, samoin istumapaikkaa tarvitaan aina.

 

eteinen4-800


Some thoughts about our tiny and slightly unpractical, but still so lovely hallway.

Tallenna

Kommentit (14)
  1. Huikean kaunis eteinen, tapetti, vanha kaappi ja naulakko ovat todella upeat yhdessä, henkii hienosti vanhan talon henkeä.

    1. Onpa erikoinen ajankohta tulla puhumaan sisustuksesta turkulaiseen blogiin.. Ilmeisesti kun ei koske itseä, niin millään ei ole väliä. Tilannetaju hanskassa ja hanskat Ranskassa vai.

      1. Minä uskon, että tämä kosketti varmasti jollain tasolla ihan kaikkia suomalaisia. Mutta elämä jatkuu eikä raskaisiin asioihin pidä takertua, vaikka aika hurjalta tuntuukin, että tällaiset teot tulivat nyt näin lähelle. Itse olin tapahtumahetkellä töissä korttelin päässä kauppatorista, ja lukittuani ovet viimeistelin tilanteen rauhoittumista odotellessani tämän kesken jääneen tekstin julkaisukuntoon. Siinä tilanteessa olin ihan kiitollinen, että oli tällaista sisustushömppää tehtävänä ulos tuijottelun sijaan.

        Blue Peonylle kiitoksia – eteiseen on jotenkin hassusti kerääntynyt kaikki nuo vanhat elementit, on varmaan meidän talon ”vanhanaikaisin” tila. Mutta jotenkaan en osaisi kuvitella tuolla uusia kiintokaappeja tai sellaista – nämä istuvat vain niin paljon luontevammin tuonne.

  2. Niin kaunista! Tässä olisi monia elementtejä, joita mieluusti hyödyntäisin itsekin. Saako blogisi kuvia ”pinnata”, kopioida Pintetestiin ”talteen”? 🙂

    1. Kiitos paljon! Kyllä näitä kuvia saa pinnata niin, että pinnaukset ohjautuvat tänne blogiin. Kiitos kuitenkin, kun kysyit etukäteen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *