KOLME JOULUTYYLIÄ: PILKAHDUS PERINTEITÄ

Kolme joulutyyliä -haasteessa on aika edetä kolmanteen eli viimeiseen osaan. Viimeiseksi teemaksi valikoitui itseoikeutetusti häivähdys perinteisyyttä punaisen värin muodossa, pysyyhän tuo väri vuodesta toiseen selkeänä joulun ykkösvärinä.
Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään joulunpunaista vastaan, vaan voin hyvin somistaa joulukotia punaisella. Oma sekoitukseni on tosin aika hillitty, ja perinteiseen punaiseen lisään paljon valkoista. Näissäkään kuvissa punaista ei ole kuin tyynyissä ja kynttilöissä, silti nämä pienet yksityiskohdat saavat aikaan reippaan ja tunnelmallisen fiiliksen. Modernit muodot ja vaaleat värit tuovat perinteiseen joulunpunaiseen vähän uutta ytyä, ja tekevät yhdistelmästä enemmän omannäköisen.
Aikaisemmat joulutyylini olivat siis klassinen vihreä sekä graafinen ja pelkistetty. Mikäs näistä on teidän suosikkinne? Itselle uppoaa oikeastaan jokainen, kaikki nämä pohjautuvat kuitenkin samanlaiseen, omannäköiseeni perustaan. Yksityiskohdilla tunnelmaa on vain viilattu vähän suuntaan tai toiseen. Mutta kuten aiemmin kirjoittelinkin, taitaa tämä joulu olla meillä ennen kaikkea vihreä. Klassisuus ja neutraali, mutta kuitenkin lämmin väriskaala taitaa upota nyt tällä hetkellä kaikkein eniten.
This is the last part of the blog challenge in which I styled our sofa corner for christmas in three different ways. Warm red is undoubtedly the most traditional christmas color, so this last choice was easy to make. I kind of like this color too, especially it´s warmness and traditional wibes, but like to mix it up with modern shapes and light colors. That way the result is modern yet cozy.
Find the previous posts of this styling challenge here and here. What´s your favourite?
Kommentit (9)
  1. Jutta / Muotopuoli
    19.12.2014, 09:49

    Mä olen kehittänyt jonkin vihan joulunpunaista vastaan, mutta sä onnistuit saamaan sen näyttämään tosi freesiltä! Iso peukku! 🙂

    1. Heh kiitos, ai sulla on joulunpuna-angsti 🙂 No kieltämättä ei se kaikesta freesein väri ole, varsinkaan jos sillä on kuorrutettu kaikki lattiasta kattoon. Mutta pieninä ripauksina se musta ihan toimii silloin, kun haluaa vähän fiilistellä perinteitä.

  2. Johtuisikohan siitä, että ainakin omalla näytölläni kuvissa oleva punaisen sävy ei ole joulunpunainen, joka on puhdas peruspunainen, vaan enemmän aniliiniin taittava sävy?

    1. Vähän nuo kuvat kieltämättä taittavat väriä, vaikka luonnossa nuo tyynyt ja kynttilä on just sitä peruspunaista joulua. Saattaapi tuo aiheuttaakin hivenen muutosta fiilikseen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *