Kesä tuli takaisin

pihalla1-800

Oi, miten ihana sää tänään on ollutkaan, saimme kesän hetkeksi takaisin tänne syksyn keskelle. Lämmin ilma houkutti puuhastelemaan ulkona, ja tänään olenkin tehnyt kaikenlaisia pieniä ulkohommia pois alta. Hiljalleen pitäisi alkaa laittaa pihaa jo syyskuntoon, kantaa terassikalusteet syrjään, lannoittaa ja huolehtia kasvien talvisuojauksesta. Puut ovat vielä aika sitkeästi täynnä lehtiä, mutta ihan kohta saa jo kantaa haravatkin esille. Näinpä ne päivät lipuvat kohti talvikautta.

pihalla2-800 pihalla3-800

En ole vielä malttanut kantaa etupihan kalusteita talvisäilöön, metallikalusteet kun kestävät hyvin sateisia syyssäitä. Pihalyhdyt ovat vielä hankkimatta, niiden sijaan olen poltellut kynttilää iltaisin tuossa vanhassa Riihimäen lasin purkissa. Muutama huonekasvikin on edelleen ulkona, sillä tuntuvat viihtyvän siellä kolesta säistäkin huolimatta vallan mainiosti. Ainakin kasvien vedensaanti on täällä taattu, toisin kuin sisällä. Muutamat kanervat ja syksyiset heinät tuovat puolestaan etupihalle vähän syksyisempää tunnelmaa, ovat aivan ihania kaikessa yksinkertaisuudessaan.

pihalla4-800

Tänään istutin kukkasipuleita penkkeihin keväisen kukkaloiston toivossa. Lajikkeiksi valikoitui kuvassakin näkyviä helmililjoja, punaisia tulppaaneja ja valkoisia narsisseja. Tulppaaneja voisi hankkia vielä vähän enemmänkin, ne ovat niin kauniita kukkapenkissä, eikä koko satsin onnistumisestakaan ole mitään takeita. Yleensä aina osa sipuleista ei tuota kukkaa tai myyrä popsii ne suuhunsa – eikä tulppaaneja voi myöskään olla liikaa, jos minulta kysytään.

pihalla5-800 pihalla6-800 pihalla7-800

Etupihan penkissä kukkii yhä. Syysvuokko ja tiarella näyttävät olevan tosi pitkäkestoisia kukkijoita, onneksi älysin valita tuollaisia lajeja penkkiin. Nyt kun muualla luonnossa alkaa olla jo aika hiljaista, ilahduttavat tällaiset kukat erityisesti. Keväällä täytyy jatkaa tuon penkin istutuksia, jotta siihen saadaan vähän lisää runsautta. Tänä vuonna istutetut kasvit ovat kuitenkin lähteneet kasvuun yllättävänkin hyvin ja rehevöityneet paikoin jo oikein mukavan kokoisiksi, näinpä penkin etuosa alkaa olla jo ihan mukavassa kunnossa.

pihalla8-800

Takapihan riippumattokin on vielä paikoillaan – hyvä niin, sillä sille tuli tänään vielä käyttöä. Takapihan suhteenkin viimeistely jäi ensi vuoteen, täytyy miettiä pergolaprojektia ja täydentäviä istutuksia tarkemmin sitten talven aikana. Isoimmat hommat, eli koko pihan nurmikko ja takapihaa rajaava aita tulivat kuitenkin kuntoon tänä kesänä, se on tietysti pääasia. Täytyy taas kerran kehua tuota siirtonurmea, se lähti kasvuun tosi hyvin ja on edelleen ihanan tuuhea ja syvänvihreä. Se on osoittautunut ehdottomasti parhaaksi pihaan tehdyksi hankinnaksi, kannatti siis satsata.

pihalla9-800

Instastoorejani seuraavat tietävätkin jo, että parvekkeemme valmistui sinkkaamosta eilen ja on nyt jo hilattu paikoilleen ylös. Suunnittelimme parvekkeen yhdessä ja mies toteutti sen omin käsin metallista. Miksipä sitten valitsimme puutaloon metalli- eikä puurakenteisen parvekkeen? No, metallirakenteisena parveke on sirompi ja kevyempi, eikä vaadi niin massiivisia tukirakenteita kuin puinen versio. Entuudestaankin talossa oli metallikaiteinen parveke (tuskin tosin ihan alkuperäinen), näinpä tämä uusi versio jatkaa vanhan parvekkeen ideaa vain nykyajan määräyksiin päivitettynä.

Parvekkeen materiaaleja mietimme tovin. 50-lukulaisen pinnakaiteen ilme vältettiin vaihtamalla pyöröpinna neliskanttiseksi ja lisäämällä nuo pienet koristerinkulat osaksi kaidetta. Niin ikään vaakaosat on tehty suorakaiteen mallisesta raudasta. Vinotukia täytyy vielä modifioida vähän sopivamman näköisiksi, mutta muutoin olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, vaikka tiukkojen rakennusmääräysten aiheuttamien mittasuhdeongelmien kanssa olikin vähän vääntämistä. Vielä parvekkeeseen pitäisi asentaa lankut lattiaksi, maalaus jää puolestaan ensi kevääseen, sillä sinkatun metallin olisi hyvä hapettua paikallaan ennen maalausta vähintään talven yli.

pihalla10-800

Tällaista kuului tälle päivälle, nyt on aika ottaa iisisti ja ryhtyä lauantai-illan viettoon. Huomiseksi on onneksi luvattu yhtä ihanaa säätä, silloin pihapuuhat taitavat jatkua – yllä olevasta kuvasta päätellen haravointihommissa. Mukavaa, aurinkoista lauantai-iltaa teille kaikille!


Summer came back to us, today we have enjoyed lovely warmth of 20 C degrees. Super! I have spent the day outdoors, planting spring flowers and enjoying sun. Here´s some pictures from our garden including our new self designed and self made metal balcony, which we attached to its place yesterday.

Tallenna

Tallenna

Kommentit (2)
  1. Myyrät kuulemma eivät syö sipuleita, mutta voivat kuljetella niitä. Olen istutellut ihan myyränkolojen viereenkin, ja rauhassa ovat saaneet olla, varsinkin narsissin kanssa, joiden myrkyllisiä sipuleiden elukat karttavat. Suurin riski Suomen oloissa on mädäntyminen, joten jos maa on kovin savista, siihen kannattaa sekoittaa hiekkaa tai tehdä istutuspaikan kohdalle hiekasta imeytyskerros mullan alle. Toivottavasti saatte ihanan kukkaloisto keväällä! Minäkin istuttelimme lisää sipulikukkia, koska niitä ei voi olla liikaa…

    1. Ai niinkö, enpäs tiennytkään tällaista. Mutta positiivista siis, etteivät ainakaan popsi sipuleita suihinsa! Meillä on tuossa penkissä aika hiekkapitoinen maa, multaan on sekoittunut viereisestä kivetyksestä levinnyttä pohjahiekkaa. Peukut siis pystyyn keväisen kukkaloiston puolesta!

      Ja siis sipulikukkia ei tosiaankaan voi olla liikaa, minäkin vielä täydentelin penkkiä ukkolaukalla ja muilla myöhäisemmillä kukkijoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *