KELLARIN KYLPYTILOJEN SUUNNITELMIA

Kellarimme edistyy ja suunnitelmat pintamateriaalien suhteen alkavat tarkentua. Sen suhteen tyyli poikkeaa hieman muista kerroksista, kellari saa nimittäin olla selkeästi moderni ja yksinkertaisen pelkistetty. Toki valinnat tulevat olemaan linjassa muun talon kanssa, talon yhtenäinen punainen lanka tulee ehdottomasti säilyä. Kellaritila asettaa kuitenkin omat vaatimuksensa suunnitteluun, ja niinpä yksinkertaiset pinnat, vaaleat värit ja modernit yksityiskohdat tuovat pimeään, pitkulaiseen tilaan vähän toivottua selkeyttä ja avaruutta.

Kellaritiloissa käytettävä pääpintamateriaali lyötiin lukkoon jo hyvin alkuvaiheessa remonttia. Pesutiloihin ei ole tulossa ollenkaan laattaa, vaan kaikki seinä- ja lattiapinnat käsitellään valkoisella mikrosementillä. Tämän valinnassa perusteenani oli muutama erillinen pointti: Ensinnäkin yhtenäiset saumattomat pinnat tekevät tilasta selkeämmän ja huonemaisen oloisen; 50 neliötä laatoitettuna saattaisi kalskahtaa jo pikkuisen kolkolta. Helppokäyttöisyyskin on kiistaton etu, saumojen jynssäyksestä luovun ilomielin. Lisäksi yhtenäinen, laastimainen vaalea pinta tuo mielleyhtymiä vanhan ajan kalkittuihin kellareihin. Loppujen lopuksi siis tässäkin tilassa ammennetaan perinteistä, mutta tulkinta on vain astetta modernimpi.

Kokonaan valkoiseksi silattu tila saattaa kuulostaa ensi alkuun kliiniltä, mutta kokonaisuudesta ei kuitenkaan ole ihan sellaista tulossa. Liian vaaleuden välttämiseksi haluan saunaan lämmintä, klassisen keskiruskeaa paneelia, kuten tervaleppää tai jättiläistuijaa. Lasiseinien ansiosta saunakin on osa kokonaisuutta, ja sama saunassa käytettävä kattopaneeli jatkuu yhtenäisenä koko tilan läpi. Luulenkin, että lämpimän puun sävyinen katto tasoittaa vaaleita pintoja juuri sopivasti.

Myös muutamaan tilaan tulevaan kiintokalusteeseen, allaskaapistoon ja kodinhoitokaappeihin kaavailen pientä jujua. Kaappien lopullinen tarkka sävy on vielä valitsematta, mutta lopputulos tulee olemaan jotakin kollaasin siveltimenvetojen kaltaista; khakinvihreää tai murrettua harmaata. Kollaasissa on muitakin tilaan tulevia yksityiskohtia, kuten Tapwellin seinäsuihku ja musta hana, altaan molemmilla puolilla riippuvat valaisimet ja Purmon kuivauspatteri. Kollaasiin liittämässäni inspiraatiokuvassa puolestaan kiteytyy kaavailemani tunnelma aika kivasti; vaaleita, vähän laastimaisia pintoja, pikkuisen tummia yksityiskohtia ja paljon lämmintä puuta.

Kellarin pohjapiirustus näkyy tässä. Keittiöstä lähtevät raput vievät pitkulaisen tilan toiseen päähän. Rappujen vieressä sijaitsee käynti tekniseen tilaan, tämän kulun suljemme siististi ovella. Kodinhoitopiste sijoittuu tilan keskelle, mutta tarkoitus on piilottaa kaikki rumat roippeet ja koneet siististi ovien taa – näin yleisilme muistuttaa enemmän kylpytilaa kuin kodaria. Kirkas lasiseinä rajaa suihkutilat omaksi kokonaisuudekseen, mutta ei estä valon kulkua tilassa. Näin näkymä pysyy niin avarana kuin se tilan mittojen puolesta oli mahdollista. Kellarin oviaukon tuntumaan jää pieni tila, johon rakennamme pienen kiintopenkin, se helpottaa kulkua korkeammalla olevasta ovesta ja tarjoaa pienen vilvoittelupaikankin. Vessan jätimme sen sijaan kokonaan pois laskuista, sille ei löytynyt sopivaa paikkaa eikä tarvettakaan. Kaksi pönttöä piisaa meidän taloudessa ihan tarpeeksi hyvin.

Mielellään tilaan olisi ottanut muutaman lisäneliön, jolloin ratkaisuja olisi voinut pyörittää vähän eri tavalla. Mutta uskon, että näilläkin tilaratkaisuilla tilasta saadaan meidän tarpeisiin varsin toimiva. Erityisesti tykkään tilan keskellä olevasta kevyestä allastasosta, jonka molemmille puolille ajattelin ripustaa sirot roikkuvat valaisimet ja keskelle ison pyöreän peilin. Luulen, että kauniilla materiaaleilla ja yksityiskohdilla siitä tulee tilan katseenvangitsija, mutta kuitenkin allastaso on myös varsin käytännöllinen kodinhoitoa ajatellen.  Tähän haaveilin sitä kivitasoakin, mutta saas nähdä kuinka tämän kanssa käy…

Kellarin suhteen emme ole asettaneet mitään tiukkaa aikataulua. Tilaa tehdään, kun aikaa ja jaksamista päivätöiden jälkeen on. Suurin työ on mikrosementissä, useita kerroksia vaativa materiaali on työläs jo muutenkin, mutta suuri neliömäärä tuo hommaan vielä ihan oman haastavuutensa. No, lopputulos on toivottavasti sen arvoinen.
Kellarin edistymistä voi seurata sunnuntaisissa remonttikuulumisissa, ja toki saatan kirjoitella aiheen tiimoilta vielä erikseen arkiviikkojenkin aikana. Näihin tunnelmiin palaillaan siis vielä monen monta kertaa tulevien viikkojen ja kuukausien aikana!

The renovation of our basement floor is going forward. Here´s some pictures and thoughts about the material palette of it. As the space is narrow and dark, I want to keep the materials as simple as possible. Thus the basement floor will be the most modern space of our house. Simple white microcement surfaces, warm wood, a hint of black and some accent colors like grey or army green are the things that play the most important role in the space.
Kommentit (8)
  1. Herkullinen suunnitelma, tilasta tulee varmasti upea!

    1. Kiitos, toivotaan näin! Pikkuhiljaa tuon pitäisi jo alkaa muotoutua, mikrosementit odottelevat jo varastossa. 🙂

  2. Suunnitelmanne kuulostavat todella hyviltä! Mikrosementti on kaunis pintamateriaali. Se sopii varmasti tilan henkeen hyvin. Olet varmasti oikeassa siinä, että lastoitus noin isoon tilaan ei välttämättä ole paras ratkaisu! Minulle tulee suurista laatoitetuista tiloista usein mieleen ensimmäisenä sairaala, vaikka toki lopputuloksen henki riippuu monesta asiasta ja laattoja on muitakin kuin se valkoinen sairaalalaatta!

    1. No sitäpä juuri. Laattaa tulisi niin paljon, että se olisi tilassa jo tosi hallitseva elementti. Ja jotenkin haluaisin juuri häivyttää sitä tiettyä kovaa kylppärifiilistä enemmän huonemaisen, modernin spa-tilan suuntaan… Mietin myös laattapinnan ja mikrosementin yhdistelmää, mutta koska tila on vähän tuollainen hassun muotoinen niin ajattelin, että yhtenäisin lopputulos tulee pelkällä mikrosementillä. Saas nähdä millainen lopputulos tulee! Kieltämättä vähän jännittää tuo mikrosementti, sillä siitä ei ole aiempaa kokemusta ja se on kuitenkin niin merkittävässä osassa koko tilaa… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *